Adventti-iltana

Adventtina alkaa se oikea joulun odotus. Illalla on mukavaa sytyttää kynttilöitä ja kuunnella jouluista musiikkia. Ajatella - yksi jouluista on taas kohta ohi ja alkaa kevään ja valon odotus. Tämä pimeä käy välillä voimille ja väsyttää. Mutta onneksi on lunta edes vähän ja valot sisällä.

Kävimme kaukaisten vieraidemme kanssa Vuokatissa viikonloppuna ja siellä Kainuussa se vasta pimeää onkin. Päivä on siellä vieläkin lyhyempi ja Lapissahan päivää ei ole lainkaan. Vieraamme, joka oli ensimmäistä kertaa Suomessa, oli jo loppuviikosta täysin kulttuurishokissa, uupunut ja ihmeissään Suomesta ja suomalaisuudesta. Kylmä, pimeys, aikaero, erilaiset ruuat ja omituiset tavat saivat nuoren miehen elämän päälaelleen. Hyppääminen jäiseen veteen savusaunasta taisi aiheuttaa kurkkukipua ja oudoista ruuista meni vatsa epäkuntoon. Mutta lumi oli hienon näköistä. Vaikeinta oli kolmenkymmenen asteen lämmöstä tulleen nuoren aussin tajuta, että kaulaliina ja villapaita olisi tosiaan täällä kylmässä tarpeen, eivätkä ne paljon lämmitä, jos ne ovat matkalaukussa. Kaliforniassa niitä ei enää tarvitse. Mutta hauskaa seuraa australialaiset ovat ja rentoa porukkaa. Viikko heidän kanssaan oli kuin olisi vieraillut toisella puolen maapalloa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan