Kuopio tuhlaa ja säästää


On se kummallista, vaikka oma elämä on aivan kunnossa, niin silti sitä on todella vihainen. Tällä hetkellä suututtaa eniten Kuopion rahatalous ja sen käsittämätön hoito. Olen oikeutettu mielestäni esittämään raskastakin kritiikkiä aiheesta, koska maksamme veroja ensin omasta palkastamme ja sitten saamme maksaa yrityksemme puolesta kaksi kertaa kuukaudessa eli käytännössä kolme kertaa kuukaudessa verotus nipistää työtäkevää yrittäjää! Veronmaksajalla on oikeus toivoa tälle rahamäärälle järkevämpää käyttöä. Niin - peruspalvelut tulisi ensin taata, kuten päivähoito, koulutus, vanhustenhoito, terveydenhoito. Kunnon palkat ainakin kaupungintyöntekijöille. Nyt ollaan menossa kohti kahden viikon lamautusta ensi vuonna. Järjetöntä! Lauantaina on kaupungin työntekijöiden mielenosoitus, se on tosi hyvä.
Niin, miksi ei osata hoitaa taloutta? Kyllä kaupunginjohtaja, joka on farmaseutti koulutukseltaan, on osasyyllinen. Kaupungin kassanhoidon tulisi olla ammattimaista, eikä rahaa voi yhteisestä kassasta ottaa mihin vain ajattelematta seurauksia. Haluaisinpa nähdä sen viimeisen tilinpäätöksen, mistä ilmenisi kaikki ne lounaat, matkat ympäri maailmaa, seminaarit, projektit, kestitykset, miten paljon niihin rahaa meni vuosi sitten? Jos yritys tekee matkan tai tarjoaa kestitystä, sen pitää tuottaa tavalla tai toisella. Vaadin tilinpäätöstä julkiseksi, siten että siitä näkyisivät tarkkaan kaikki kaupungin menot.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan