HS:ssa moititaan Kuopiota turhaan!

Tänä aamuna tuli luettua Hesarista juttua siitä, miksi lääkelaitoksen siirtäminen Kuopioon olisi huono ajatus. Ei ole alkuunkaan! Siirto on hieno ajatus. Kaikkien ei tarvitse pakkaantua pääkaupunkiin, joka on jo aika kallis paikka asua. Toimittaja oli käynyt torilla ihmettelemässä ja jututtamassa ihmisiä ja ihmetteli, mikä Kuopiossa on mukamas niin hyvää, että tänne kannattaa muuttaa. Kuulema ei ole puolisoille muuta tarjolla kuin siivoojan ja tarjoilijan töitä. Aivan täyttä puppua! Kuopiossa on suurikokoinen lääketeteeseen ja farmasiaan painottunut yliopisto, vireä tiedelaakso ja sen ympärillä on koko ajan lisääntyvä määrä yrityksissä uusia työpaikkoja. Jos on koulutusta, työtä löytyy taatusti. Lisäksi Kuopio on muutenkin todella hieno paikka asua. Kokemusta on, voin sanoa 13 pääkaupungissa vietetyn vuoden jälkeen. Asunnot ovat halvempia, pienen kerrostaloasunnon hinnalla täältä saa ison rivi- tai omakotitalon järven rannalta. Matkat ovat lyhyempiä kuin Helsingissä paikasta toiseen, joten rahaakin säästyy. Ja ihmiset ovat mukavia - enimmäkseen, aikaa on läheisille ihan eri tavalla, naapurit juttelevat toisilleen ja osataan jopa tervehtiä iloisesti. Kauppakeskuksia on vaikka kuinka monta ja lisää tulee, heti meillä on Suomen suurin Ikea .

Jos menee marraskuisena iltapäivänä mihin tahansa kaupungin torille, onhan siellä kylmää ja pimeää. Meillä on kuitenkin lunta ja kaamos ei tunnu missään. Ulkoilu on täällä mukavaa ympäri vuoden, luontoa on paljon ja se on kaunista. Maisemat hivelevät silmiä talvella ja kesällä. Se miten asiat näkee, on täysin siitä kiinni, miten ne itse haluaa nähdä. Niin tämä toimittajakin halusi vain nähdä asiat omalla negatiivisella tavallaan. Kuopio on mahtava kaupunki, tervetuloa asumaan ja töihin. Sen tiedän, että moni aikansa piäkaupungissa opiskellut ja elellyt olisi halukas tulemaan tänne, jos siihen on mahdollisuus. Työpaikkoja vaan etelästä pohjoiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan