Ikä - mikä se on?

Nyt olen alkanut miettimään ikääni, oikeastaan vasta eka kerran. Omat vanhemmat ovat jo hieman vanhoja ja lapseni aikuisia, itse on siellä puolivälissä. Aikaa on yhtäkkiä vaikka miten paljon ja vaikka vallan mitä voisi tehdä. Mutta iskeekin se mukavuuden halu! Kotona onkin tosi mukavaa - levätä. No ainahan voisi heilua jossain riennossa tai kuntoillakin voisi, mutta työpäivän jälkeen tuntuu, että yksi pitkä koiralenkki riittää. Niin - siitäpä seuraa huono omatunto, kun istuu tv:n tai tietsikan ääreen ja tulee valistusta kevyestä olosta tai lukee kevään terveellisestä trendistä. Miksen saa olla rauhassa kotonakaan? Aina se joku osoittelee minua sormella tv:stä, lehdestä, kadulta, seminaarista yms. - tee sitä, tee tätä, tulet laihemmaksi, onnellisemmaksi, terveemmäksi, iloisemmaksi, sosiaalisemmaksi.

Luin ruotsalaisesta lehdestä mallimummosta, joka oli 80 vuotias ja teki mallin töitä täyttä häkää, hoikka kun oli eli mielestäni suorastaan laiheliinimainen. En tiedä haluaisinko olla sellainen, kuin teinityttö? Ehkä kuitenkin hieman pyöreähkö mummi on uskottavampi mummi. Ikähän on muutakin kuin ulkonäköä? Joo, tottatosiaan, jos haluaa pysyä nuoruuden mitoissa, se tarkoittaa ihan toisenlaista elämää, eikä siihen ole enää paluuta monellakaan keski-iässä - ei ainakaan minulla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan