Islantiin syyslomailemaan!

Yleensä syyslomalaiset suuntaavat etelään, mutta me päätimme tyttäreni kanssa lähteä seikkailemaan Islantiin! Se on taatusti erilainen loma! Toivottavasti emme jäädy sinne, koska Grönlanti on niin lähellä, eli olemmehan melkein pohjoisnavalla. Säätietojen mukaan siellä Reykjavikissa on jo pakkasasteita ensi viikolla, mutta onhan siellä niitä ihania kuumia lähteitä ja kylpylöitä pääkaupungissakin useita, joissa voimme aikaamme viettää, jos palelee! Ja islantilaiset villatuotteet ovat varmaan lämpimiä ja nyt taas edullisiakin, kun maa meni bankrottiin. Toivottavasti ei sada ja tuule koko aikaa, jotta saisin muutaman hyvän valokuvan. Suoraan sanoen jännittää, kun ei tunne maata ollenkaan, tuntuu kuin Kuopiosta kuuhun olisi lähdössä! Monet kertovatkin Islannin matkasta, että on kuin olisi ollut toisella planeetalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan