Kulttuuria Kuopiossa

Kuopio on aina ollut hyvä kulttuurikaupunki ja on sitä edelleenkin. On hyvää teatteria, musiikkia, taidetta monessa muodossa ja elokuvia. Mielestäni urheilukin on kulttuuria parhaassa muodossa, onhan meillä Kups ja Kalpa! Siinä missä me naiset ryntääämme omiin kultturimenoihin, miehille riittää urheilumenoja. Meillä siis riittää menoja pienen kaupungin kulttuurinälkäisille ihmisille, ja lisää saa kun matkustaa naapurikaupunkeihin tai pääkaupunkiin. Teatterin parhaat näytökset ovat harmittavan usein loppuunmyytyjä, kuten tänäkin syksynä Rakkaat Rissaset, joka kertoo kuopiolaista ihmisistä Niiralan kaupunginosassa.

Tällä viikolla katsoin mainion ruoka-keittiö-elokuvan Julia ja Julie. Se sopii kaikille, jotka arvostavat hvyää ruokaa tai pitävät ruuanlaitosta. Elokuva on tositapahtumiin perustuva, kuvaa kahden naisen elämää ja kahta aikakautta. Meryl Streep on hauska (välillä liiankin ) kuuluisana keittiötähtenä Julia Childinä. Elokuvan viesti on selkeä; tie miehen sydämeen käy vatsan kautta! Sen tuntuu moni nainen jo unohtaneen! Niin, joku tasa-arvoihminen sanoo tietysti siihen,että miksei se mieskin voi kokata. No, voihan se niinkin päin olla jos on ollakseen. Ranskalainen keittiö on varmaan se maailman paras keittiö, alan uskoa. Kirja Ranskalaisen keittiön salaisuudet pitää pyytää siis joulupukilta.

Tänään kuuntelimme illalla porukalla täpötäydessä Musiikkikeskuksessamme Rajattoman ja Kuopion kaupungin orkesterin hienoa yhteiskonserttia. Musiikki oli mahtipontista Queen-musiikkia. Aika mahtava esitys, mutta We are the Champions on liian tuttu ja jää edelleenkin soimaan korviin sen kuultuaan. Muuten nautittavaa kuunneltavaa pimeänä syysiltana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan