Sikainfluenssa pelottaa tosi paljon!

Aikaisemmin ajattelin, ettei tuo sikaflunssa minua pelota yhtään, mutta nyt kun tauti alkaa levitä kulovalkean tavoin pohjoisesta etelään, alkaa jo pelottaa todella paljon. Kuolleitakin on jo Suomessa ja eniten surettaa ja kauhistuttaa tuo pienen tytön menehtyminen. Otan osaa. Hänhän sai siis keuhkokuumeen, jota ei ymmärretty hoitaa. -Tyttöhän oli perusterve! Itse en varmaan kovin kovaa tautia saa ja kun ikääkin on jo 50, tauti ei ehkä iske suurimmalla voimalla, toivotaan. Mutta kun omassa lähipiirissa on paljon nuoria ja lapsia, odottavia ja vauvoja, tulee väkisinkin kauhu välillä mieleen. Ja rokotuksiakaan ei saa aluksi kuin riskiryhmät. Niin, eihän tuo pieni tyttönenkään kuulunut riskiryhmään. Kyllä terveet, varsinkin lapset ja nuoret tulisi heti rokottaa. Ei voi kuin toivoa kädet ristissä, että rokotetta saadaan mahdollisimman nopeasti kaikille.


Kuopiossa oli kai jo syntynyt rokotusjonoissa sen verran riitaa ja tönimistä, että oli palkattu turvamies ihmisten turvaksi. Aika hurjilta näyttivät rokotusjonot terveyskeskuksen ulkopuolella. Siellä moni varmaan jo vilustui ja sai kunnon flunssan jonottaessaan. Eipä olisi voinut kuvitella, että tuollainenkin tauti taas tulee meitä vaanimaan, eikä rokotetta saa ajoissa. Todellä ikävää ja kurjaa! Eikö meillä ole tätä kurjuutta jo muutenkin tarpeeksi maapallolla?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan