Täällä pohjan tähden alla

Pääsin katsomaan ennakkonäytökseen Timo Koivusalon Täällä pohjan tähden alla. Teattereissa sen ensi-ilta on vasta 4.12. Kyllähän se yli kolmituntinen filmi veti katsojat hiljaiseksi. Suomen itsenäisyyden alkuaikojen historia on myös surullinen. Filmissä oltiin kyllä taas mielestäni punaisten ja sorrettujen puolella, vaikka he ensin aseeseen tarttuivatkin. Tampereen kapina oli raakaa touhua. Ruumiita tuli. Ilkka Koivula on hyvä näyttelijä, joka rosoisuutensa takia sopii osaansa Akselina. Toisaalta hän ei ollut näytellessään 20-vuotiasta meikattunakaan nuoren näköinen. Miten toisenlainen se elokuva olisikaan ollut, jos komea tähtinäyttelijä Mikko Nousiainen olisi ollut Koskelan Akseli. Mutta - ehkäpä tuota sotarealismia ja ampumista oli taas liikaa tässä tai sitten tarkoituksella juuri. Toivottavasti opimme historiastamme jotain. Talottomien asema oli surkea, tuloerot liian suuret. Menkää hyvät ihmiset katsomaan tämä elokuva, se on hyvä, ja oman maan historiaa on hyvä nuortenkin osata. Muuten, tässä filmissä eivät Veikkausrahat menneet hukkaan, saimme komean filmin ja näyttelijät saivat töitä. - Niin, Suomen tuloterot ja omistajuus. Mitä se onkaan tänä päivänä. Toiset saavat liian suuria palkkoja ja omistavat liikaa. Toiset kuten naisalojen opettajat ja hoitajat raatavat pienillä palkoilla. Eikö opettajan tai hoitajan työ ole aivan yhtä vastuullista kuin lentäjien? Tasan ei käy käy onnen lahjat. Jotain tarttis tehdä!? Ylisuuret palkat ovat vääryys, jota ei voi sulattaa kukaan tervejärkinen. Ahneus on ihmisen perisynti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan