1.12.2009 Joulukuu ja Facebook

Joulukuu tulikin aika yllättäin, no kohta on jo joulu. Mukavaa, kun on luvassa lunta ja pakkasta. Ties vaik jouluna olisi lunta ja järvetkin jäässä. Eipä ole joulukiireitä enää, kun lapset ovat isoja. Lahjamäärät ovat supistuneet olemattomiin niistä lahjakasoista, joita pukki veivasi kotiimme aikoinaan selkä vääränä. Nyt hankimme vain jotain pientä ja vain ja ainostaan ihan tarpeellista. Lapset saavat muutaman lahjan ja lahjakortteja. Loppujen lopuksi, joulukin menee liian nopesti ohi. Olisi mukavaa tarttua siihen joulun parhaaseen hetkeen ja nauttia siitä paljon pitempään.


Nyt sitten joulusta Facebookiin. Kun tuntuu, että kaikki ovat siellä siis Facebookissa. Itsekin hurahdin sinne joskus, mutta olen huomannut, ettei minulla ole aikaa moiseen seurusteluun tuttava ja ystäväpiirin kanssa. Enkä halua raportoida kaikkea mitä teen, kuten sitä, missä olin viikonloppuna, mitä tein ruuaksi. En tarvitse tuttavapiiriä, vaan oikeat ihmis- ja sukulaissuhteet, joita hoidetaan muuten kuin netin kautta. Minulle Facebook on joidenkin ihmisten yhteystietojen tallentamista, lähinnä käyntikorttityylillä. Aikani vie työ, kotityö ja harrastukset ja erityisesti valokuvausharrastus. Nuorille Facebook on sopivaa ajanvietettä, mutta että Jutta Urpukkakin päivittää vessassa tietojaan, tuntuu jo aika hullulta. Kai tyyliin, että istun tässä istunnossa ja käyn läpi papereitani. Mitähän tuonkin tädin sivistyksestä sanoisin.

Nyt siirryn kirjojeni pariin, olen lukemassa uusinta Antti Tuuria, Tommi Tabermannia, Lisa Marklundia, Dorothy Hearstia. Mukavinta on talvi-illan vietto kotona ihanien tarinoiden ja runojen parissa, kun tuuli viuhtoo ulkona.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Jopas taas sattui kesän juttu eli syödessä sattuu! Olimme mökillä uurastaneet koko iltapäivän maalausurakkaa ja tein illaksi kalakeiton hauesta. Se on herkkuamme, kun sekaan laittaa runsaasti perunoita, voita ja sipulia. Puhdistin kalapalan ruodoista mielestäni tarpeeksi huolella ja aloitin syömisen, mutta viimeistä lusikallista syödessäni tunsin kovan piston kurkussani. Juoksin ulos kakistelemaan ja yritin oksentaa ja yskiä ruotoa pois. Ruoto tuntui sormessani syvällä kuitenkin kurkun yläpäässä, mutten saanut sitä pois, kun se oli iskeytynyt tiukasti kurkkuun. Mieheni oli nopea ja tilasi heti ambulanssin viereiseltä kylältä, kun näki surkean läähätykseni ja kakisteluni. Pojat tulivat kohtuullisen nopeasti ambulanssilla mökille. Mutta koska emme saaneet keväällä nimettyä heti tietämme, tien löytäminen vei oman aikansa ambulanssilla ja mieheni meni vastaan autollaan. Kylläpä aika tuntui pitkältä siinä yökötellessä. Jokainen minuutti oli tuskaa. Pistos oli aika kova, en uskaltanut niela
Lue lisää

Kevät keikkuen tulevi

Kuva
Kalevalan sanoin: Kevät keikkuen tulevi, suvi suuta vääristellen. Se kyllä tarkoitti aikoinaan, että keväällä ei ole enää tarpeeksi ruokaa, vielä vähemmän kesän alussa. Talvivarastot oli syöty ja olo oli heikko. Mutta silti oli kevättä rinnassa. Nykyihmiselle kevät keikkuen tulevi tarkoittaa enemmänkin säiden vaihtelua. Harva tietää tuon sanonnan taustat, mutta väliäkös sillä. Kevät tulee kuitenkin. Tai ehkä vapun seutuun voidaan sanoa, että kevät keikkuen tulevi, kun katsoo hieman huojuvia tyyppejä.                         Kuvat Kuopiosta Pohjois-Kallaveden rannalta 7.4.2014 noin klo 17.30.                                                           Kamera Nokia Lumia 1020
Lue lisää

Ajatuksia tähän aikaan

Kuva
Kahlil Gibran oli nuoruuteni ajan runoilija, jonka ajatuksia luin ja ihailin. Nyt hänen viisaat mietteensä ovat taas ajankohtaisia tässä vaikeassa ajassa. Jokaisen talven sydämessä on väräjävä kevät, ja jokaisen yön hunnun takana on hymyilevä aamunkoitto. Ihmisten joukossa tahtoisin mielummin olla se, jolla on unelmia ja halu täyttää ne, kuin suurin ihminen ilman unelmia ja toiveita. Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina. Sydän ymmärtää, mitä kieli ei koskaan ilmaise ja mitä korvat eivät voi kuulla. Tuuli voi puhaltaa ja tyyntyä, meri voi aaltoilla ja asettua, mutta elämän sydän on rauhallinen ja hiljainen maailma, ja tähti, joka siinä loistaa on ikuisesti kiinteä. Muistaminen on eräänlaista kohtaamista. Unohtaminen on eräänlaista vapautta. Salaisimmat kyyneleemme eivät koskaan etsi silmiä. Paulo Coelho on tämän päivän nuorille eilisen Gibran: Unelman tekee m
Lue lisää