Heikot jäät

Tulin juuri lenkiltä koiran kanssa ja kauhistelimme yhdessä naapurin rouvan kanssa, kun joku nuori mies oli Kallaveden jäätiellä lenkillä. Onneksi hän kääntyi kesken matkan ja tuli rantaan. Jäätie on aivan tumman värinen, joten se on jo sulanut osittain. On kauheaa, miten pitää vain mennä kokeilemaan, kestääkö se jää. Ranta-asukkaat saavat seurata kauhun sekaisin tuntein, tippuuko tuo kulkija vai selviääkö. Joka kevät sama juttu. Jää on sulanut aika lailla, se ei voi kestää enää kunnolla. Monta kertaa ovat pilkkijät heikoilla jäillä, mutta kai heillä on naskalit mukana. Sanotaan, että jää on haurain rannassa.

Surullista miten paljon ihmisiä on tänä keväänä hukkunut jäihin. Meidänkin tuttu rouva menehtyi Turun saaristossa pääsiäisen aikaan. Se on todella ikävää. Suren ihan koko hänen suuren perheensä puolesta. Saariston asukkaat eivät ole tottuneet jäihin, kuten me täällä pohjoisessa ja siksipä he eivät osaa aavistaa, miten petollinen jäätilanne voi olla. Edellisen kerran jäitä oli Turun ulkosaaristossa 20 vuotta sitten. Jäihin tippui myös Turun Ruissalossa nuori nainen vasta. Tosi ikävää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan