Hyvää tuulta saaressa

Merituuli on täällä miellyttävän raikasta tähän aikaan vuodesta, kun on vielä lämmintä. Iltapäivällä oli jopa helteistä, kun koetin kerätä mustikoita seurojen talon takana. Täällä on siis mustikoita ja ne ovat isoja verrattuna Savon mustikoihin, joita ei kunnolla edes näy. Päätimme mennä keräämään marjat torstaina eli päivää ennen saarelta lähtöämme.


Tämän päivän suurin ilon aihe oli se, kun saimme vesijohdon korjattua. Sekin tapahtui kuin itsestään - pyytämättä. Naapuriapu toimii täällä nopeasti. Menin kylän kauppaan ja kyselin vuokrasaunoista kaupan Carolalta, siis kaupan ja leirintäalueen saunoista ja kerroin, että emme nyt voi mennä saunaan, kun vesijohto on rikki. Kuinkas ollakkaan, iltapäivällä ilmestyi Carolan reipas merimies ja tuli tutkimaan asian, kappas vaan - hän kävi tarvikkeet kaupalta ja eikä mennyt kauaa, kun vesijohto oli korjattu. Se pitäisi kestää viisi vuotta ainakin, oltiin aika iloisia, kun saatiin sauna lämmitettyä. Huippulöylyt saaristosaunassa - olipas ihanaa istuskella mummon saunamökin rapuilla ja kuunnella saunan jälkeen taas sitä ihanaa sirkkojen iltakonserttia. Onni tulee pienistä jutuista! - Tänään näin aamulla kuusi merikotkaa, sekin oli vaikuttavan näköistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan