Kutojien sukua

Vaikka alan olla vähitellen kaupunkilainen, maalaisgeenit vaikuttavat vielä minussa vahvasti. Olen "kuuluisaa" kutojien sukua. Mummini oli käsityönopettaja kansakoulussa ja taitava käsistään. Äitini paukutti jo minun lasna ollessa kangaspuita maalaiskotimme tuvassa ja me lapset siinä kukin vuorollaan omia rivejä. Yhdessä tehtiin niitä maton kuteita talvi-iltoina (ei madonkudetta kuten luki Maaseudun Tulevaisuudessa) ja sehän taito ei ruostu. Äitini ei jaksa enää paukutella kangaspuilla, mutta minulla siihen on vielä voimaa. Koko viime talven tein maton kuteita perheen ja muunkin suvun joutavista vaatteista. Onpahan se ainakin ekologista puuhaa. Nyt ei viedä vaatteita enää kirppikselle, ne tehdään matoiksi. Olen tehnyt muutama vuosi sitten 25 metriä mattoa, nyt valmistuu 30 metriä. Ihanaa istua rauhassa autotallissa, kuunnella samalla radiosta musiikkia, milloin suomalaita iskelmää tai milloin klassista mielialan mukaan. Suunnittelen itse värisävyt ja kuviot. Into kasvaa tehdessä. Nyt yritän seuraavaksi oppia tekemään niitä perinteisiä mummon mattokuvioita, mutta siihen on vielä matkaa. Onneksi minulla on taitava opettaja Ingmannin koulusta, joka tulee neuvomaan ja laittaa sen seuraavankin loimen puihin. Teen, mitä osaan ja todella nautin tekemisestä. Nyt teen punaisia mattoja karjalaisvärein jouluksi keittiöön. Karjalasta kajahtaa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan