Loma tekee hyvää pitkän aikaa

Kun puus on lehti ja maas on hanki, tulee mieleen vieläkin aurinkoiset päivät Turun ulkosaaristossa. Tässä iässä loma tekee hyvää, jaksaa vain paljon paremmin. Mielikuvilla pärjää taas pitkälle ensi kesään saakka. Muistelemalla mukavia asioita elämä tuntuu kevyemmältä. Usein mietinkin, miten moni masennus olisi hoidettavissa opettelemalla ajattelemaan mukavia asioita eli asennoitumaan positiivisesti elämään. Lumi ja pakkanen hieman ärsyttää, mutta onpahan valoisampaa.

Tässä vielä kuvia Nötön saaresta, sillä viikon aikana siellä riitti monta kuvauskohdetta.

Tässä kaunis korvameduusa, joita näkee syksyllä merenrannassa kirkkaan veden takia paremmin. Meduusat eivät ole vaarallisia. Ne syntyvät heinäkuussa ja kuolevat marraskuussa. Ihastuin meduusoihin, kun ne olivat kuin meren kukkia. Meduusan keskiosa oli kullakin omansa värinen, joten ne olivat kaikki erinäköisiä olentoja. Keikuin sataman laiturilla polvillani ihailemassa niitä useina päivinä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan