Tuulisessa saaressa


Aamuaurinko merellä.

Tuulisen yön jälkeen tultiin aamulla yhteysaluksella taas kerran Nötööseen. Tuulta oli jonkin verran, ei siis mitään syysmyrskyä. Aluksella on töissä savolainen konemestari, joka tervehti rannassa meitä iloisesti, aivan kuin oltaisiin sukulaisia, kun ollaan itäsuomalaisia. Suomenkieliset ovat täällä ruotsinkielisten saarella vähemmistönä. Emme kuulu piireihin, olemmehan lomalla vain käymässä. Aurinko on helottanut koko päivän, tuuli on eteläistä, mutta se sotki teleskooppivirvelini siiman, kun kävin kokeilemassa kalaonneani parilla rannalla. Kalaa ei taida tulla siten kuin kotoisilla vesillä, kuulema verkolla voi saada vielä jotain. Nötön saaren merikapteeni kertoili saaneensa viime viikolla verkolla yli kolmekiloisen lohen ja ison siian. Hän lupasi meillekin kalaa, jos emme sitä muuten saa. Rannalla on jonkun puuvene myytävänä, pitäisköhän ostaa, kaunis se ainakin on. Siihen kuuluvat kankaiset purjeet ja se maksaa 6000 euroa. On perinteinen malli.
Nötön kirkko.
Laiva tuo ja vie ihmisiä, tuttuja naamoja vilahtaa satamassa ja tunnelma on loppukesän tunnelmaa. Aamulla tuli alukselle olympiapurjehtijaporukkaa suuren jollalastin kera. Joku heistä oli vielä shortseissa! Rannalla oli äsken nuori kaveri, joka käveli kallioilla paljain jaloin! Vielä on kesää jäljellä. Olivat olleet sukeltamassa ja tutkimassa meren pohjaa. Karaistunutta sakkia! Näin muuten laiturilta suuren joukon vaaleita harsomaisia kauniita meduusoja, joita en ole ennen nähnytkään. Hurmaava näky, pitää mennä kameran kanssa sinne kurottelemaan. Minkkikin vilahti rannalla. On täällä siis jotain elämää. Näin myös nuoren merikotkan aamulla yhteysalukselta alkumatkasta. Utööseen oli menossa lintubogariporukkaa, lintujahan täällä on kiikaroiville vuoden ympäri.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan