Avdentista jouluaikaan

Joulu tulla jollottaa, sanottiin ennen. Nykyään se tulla tupsahtaa vauhdilla. Tuntuu, että joulu-sana kaikuu ja kilisee korvissa jopa joskus liikaakin joulun alla. Onhan joulun aika kieltämättä mukavaa kaikkine puuhineen. Parasta joulussa ovatkin mielestäni jouluaskartelut, koristelut  ja joulun tuoksuiset leipomukset  sekä ruuat. Joulun tarkoitus on tainnut kadota kinoksiin jo vuosia sitten, mutta tärkein joulun merkitys on nykyisin se, että se tuo valoa ja iloa kylmään ja pimeään talveen. Jouluiset ohjelmat, työpaikkojen ja koulujen joulujuhlat kokoavat ihmiset yhteen.

Tänä jouluna annan joululahjoiksi mattoja ja kudottuja tyynyjä. Olen paukuttanut huhtikuusta saakka kangaspuitani autotallissa lähes puoli vuotta. Kohta on 30 metriä kudottua perinnetyötä kasassa. Onhan siinä pauke iltaisin käynyt. Kun kohta puran maton tekeleeni tukilta, saas nähdä mitä tuli tehtyä? Muutama lähisuvun vaatekappale on joutunut kierrätykseen kudottaessa matoiksi tallattavaksi.

Kierrätys on päivän sana. Sekä ekologisuus. Toteutan sitä ainakin osaltani jossain muodossa. Vanhat vaattet kuteiksi ja hyötykäyttöön. Ne, joita ei voi käyttää, lahjoitan kierrätyskeskukseen. Silti tavaraa ja vaatetta kertyy nurkkin aivan liikaa, koska minun on vaikea maalla kasvaneena heittää vaikkapa hyviä huonekaluja pois, jos ne ovat käyttökelpoisia. Siksipä meillä pitäisikin olla valtava varasto, joka olisi aarreaitta, jos voisi lahjoittaa tarvitseville ylimääräiset tavarat tai pitää kirppistä. Ennen meillä maalla oli vinttiä, ullakkoa ja aittaa, jonne vanhat tavarat voi varastoida. Kaupungissa tilanne on toinen, kun kesämökillekään ei kaikkea voi viedä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan