Hae tästä blogista

maanantai 27. joulukuuta 2010

2010 vuoden tilinpäätös

Tämän vuoden tilikausi loppuu kohta kuten yrityksessäni. Mikä onkaan saldo, tuliko tappiota vai voittoa, menikö liikaa rahaa turhiin menoihin ja herätejuttuihin, missä voisin parantaa suoritustani? Paljon mahtuu yhteen vuoteen tapahtumia. Sukulaiset ja ystävät ovat olleet tärkeitä, mutta toiset etääntyvät kuin laivat merelle. Vauvoja syntyi kolmelle kummilapsellemme, mikä oli todella ihanaa. Kaksi tyttöä ja yksi poika. Suurin menetys ja suru oli minulle, kun vanha isäni kuoli. Lapset muuttivat pois kotoa eli viimeinenkin meni Helsinkiin. Työtä on ollut riittävästi. Lomaakin tuli pidettyä. Kävimme  Vuokatissa, Amerikassa, Kolilla, Ilomantsissa, Kuhmossa, Turun saaristossa, Helsingissä. Viime talvi oli liian kylmä ja kesä oli aivan liian lämmin - varjossa +37 C oli liikaa. Sain tehtyä vain pienen osan niistä suurista suunnitelmista, mitä kuvittelin ehtiväni tekemään yhden ainoan  vuoden aikana. Mutta - sainpahan tehtyä ainakin räsymattoja, aitoa kierrätystavaraa peräti 30 metriä! Kirjan käsikirjoitus odottaa sitä työstämistä, jota kuvittelen ja haaveilen pystyväni tekemään jossain välissä. Olisi mukavaa saada aikaan jotakin todella merkittävää  tässä yhdessä ainoassa elämässä tai edes ensi vuonna. Muutakin kuin räsymattoja!

Tänään oli tv:ssä sotakirurgi, entinen naapurimme, joka auttaa ihmisiä hädässä sodan ja tuhojen keskellä milloin missäkin päin maailmaa. Hän oli ollut viimeksi marraskuussa Haitissa 70 vuoden ikäisenä. Hänen työnsä on todella tärkeää. 30 vuoden ajan hän on auttanut ihmisiä, mikä on varmaan tärkeintä työtä elämässä. Mitähän minä voisin tehdä, että se olisi yhtä tärkeää? Jos ei olisi perhettä, lähtisin avustustyöhön maailmalle. Afrikkaan tai Intiaan.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Jouluaaton rauhaa

Pakkanen ja lumi, riisipuuro manteleineen, italialaisen ystävämme joululeivät, lohi ja herkkuleikkeleet, glögi ja tortut, kuusen koristelu, yhdessä olo koko perheen kanssa. Siinäpä jouluaaton aamun ainekset ovat taas kerran vuodessa ja voimme laskeutua ihanaan joulun rauhaan ja lämpimästä tunnelmasta nautiskeluun.

                                                     Hyvää Joulua! toivottaa Anni Aatos

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joulun perinteitä

Tänä jouluna on puhuttu perinteistä kuten nyt koulujen joulujuhlaperinteistä. Itse kannatan perinteistä joulujuhlaa ja muutenkin perinteitä on hyvä harrastaa, koska nehän ovat niitä tunnelman luojia. Itselläni aikoinaan ollessani Helsingissä lastentarhan opettajana ei ollut mitään ongelmaa pitää perinteisiä juhlia. Jopa ruokarukous luettiin päivittäin joka kerta ruokailemaan ryhdyttäessä. Sehän oli vain kaunis tapa, jolla lapset saatiin hiljentymään. Mitä väärää voi olla siinä, jos kiitämme jokapäiväisestä ruuasta. Enkeli taivaan kuuluu koulujen ja päiväkotien juhlaan, samoin kuvaelmat. Joulun viettohan on alunperin uskonollinen juhla. Miksi se pitäisi muuttaa kokonaan hilpeäksi kaupalliseksi hulinaksi? Pikkujoulut voivat olla sitä jos joku niin haluaa.

Omat perheen perinteet ovat myös tiukassa. Koti koristellaan kohtuudella jouluiseksi. Käymme joka joulu ukin ja mummin haudalla kynttilätervehdyksellä. Välillä myös joulukirkossa. Lahjat annetaan ja evankeliumi luetaan aattoiltana. Joululaulujakin lauletaan tai kuunnellaan joulumusiikkia. Itse pimputtelen pianolla jotain jouluista. Samat laatikot ja kinkut syömme joka joulu. Joulukonsertit ja kauneimmat joululaulut kirkossa ennen joulua tuovat joulun tunnelman. Mitä enemmän ikää tulee, sitä tärkeämpiä perinteet ovat.

Paras muisto joulusta on kuitenkin se, kun olin aivan pieni tytön tylleröinen. Herättiin varmaan jouluaamuna jo klo 5 tai 6 ja ajettiin hevosella ja reellä kirkkoon viiden kilometrin matka. Isä ajoi, aisakello kilkatti ja me lapset istuimme reessä suuren vällyn alla äidin kanssa. Muistan vieläkin sen hienon tunnelman, kun tähdet näkyivät taivaalla ja tultiin kirkon mäelle, missä oli tosi paljon hevosia. Kirkko oli täynnä ihmisiä ja laulettiin jouluiset virret, vaikka nukuttikin aika lailla. Se perinne on kadonnut lähes kokonaan.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Jouluiselta tuntuu taas

Kun maas on hanki ja pakkasta taas -15C, alkaa tuntua jouluiselta tai on jo tuntunut kauan, koska lumihan sen parhaan tunnelman tekee. Monta talvea oli tuossa välissä, ettei lunta tullut kunnolla ennenkuin tammikuussa. En usko kasvihuoneilmiöön lainkaan, kun kärvistelen täällä pohjolassa tässä kipakassa pakkasessa. Ehkä Hgin luminen talvi käännetään taas jos miksi ilmiöksi, kun jostain se syyllinen pitää löytää. Siellä kun on tapahtunut nyt jotain aika outoa, kuten tulee lunta. Ja sama oli viime talvena. Huh! - Kummallista, kun olin nuorena Helsingissä opiskelemassa ja ekana talvena sain kulkea koko talven pikkukengissä, niin lämmintä siellä oli, mutta kukaan ei puhunut silloin kasvihuoneilmiöstä eli yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kerran lähdin Töölöstä hiihtämään Pirkkolaan, kun oli vähän lunta. Voi sitä kärsimystä, mikä latu se olikaan eli tosi surkea kotoisiin latuihin verrattuna. Se oli ainut hiihtokertani pääkaupungissa. Toin puusukset takaisin maalle.

Eilen taapersin joulumarkkinat läpi. Joulutuotteiden seassa oli useita vaaliehdokkaita. Kansanedustajaehdokkaat olivat kaikille kauhean ystävällisiä ja maireita. Nythän  pitää olla kaikkien kaveri, jotta saa ääniä. Jos tukee ehdokasta 1499,00 eurolla, ei tarvitse nimeä ilmoittaa. Minä annoin tukea sukulaisehdokkaalle kaksi euroa! Ei tule siis tukijan nimeä esille.

Illalla tunnelmoimme Tuomiokirkon Kauneimmat joululaulut illassa. Tuttuja lauluja on mukavaa laulaa. En kyllä ymmärrä, miksi pitää aina laulattaa pari aivan vierasta ja vaikeaa joululaulua, jota kukaan ei osaa? Tuttuja joululauluja kansa tulee sinne laulamaan.

torstai 9. joulukuuta 2010

Jouluhepuli

Nyt on joulun odotus jo paljon helpompaa kuin vuosia sitten, kun kaikki lapsemme olivat pieniä. Silloin sai lentää tukka putkella ostamassa lahjoja ja kun siihen yritti itse leipoa kaiken ja laittaa itse jouluruuat töiden lomassa, sain melkein joka joulu aikamoisen jouluhepulin ja montakin. Eli jokainen äitimamma tietää, mitä se tarkoittaa. Suoraan sanoen pinna paloi muutaman kerran, nykyisin joulun aikaan vain yleensä ehkä yhden kerran. En tiedä, mistä se johtuu. Kaipa sitä yrittää luoda täydellisen joulun ja kun siinä ei onnistu, tulee se jouluhepuli! Onhan se luonnekysymyskin, kun karjalainen temperamentti räiskähtää helposti.

Tänä vuonna olen yrittänyt viimeinkin rauhoittua, yritän tehdä mahdollisimman vähän ja  ostaa lahjoja mahdollisimman vähän. Onneksi tämä ikäkin on sellainen, että pahimmat myrskyt ovat jo takanapäin. Joulu on kai tarkoitettu lähinnä lepoon ja yhdessäoloon ja nyt lupaan viimeinkin olla rauhallinen joulumamma enkä mikään kireä ja helposti räjähtävä joulupommi!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Kallis itsenäisyys

Kun on nähnyt komean ja vaikuttavan Itsenäisyyspäivän paraatin Kuopion torilla, tulee mieleen ajatus, miten tärkeä tuo armeija meille onkaan. Jos emme omistaisi noin massiivista armeijaa, saattaisi olotilamme täällä itärajan tuntumassa olla aika turvaton. Historia on sen monasti todistanut, että vaara väijyy joskus itärajan takana.  Toivottavasti meidän ei tarvitse koskaan enää turvautua tuohon armeijan kalustoon. Tällä hetkellä suhteet itäiseen naapuriin ovat hyvät, kauppa käy ja yhteistyö kukoistaa.

Isäni, äitini ja moni sukulaiseni oli aikoinaan sodan takia vaikeassa elämän tilanteessa. Lapsuudessa kuulin monta sotajuttua ja se sodan pelko, joka oli aina olemassa, tuli lapsena usein uniini. Monta kertaa heräsin painajaisiin, että sota oli alkanut. Joku sukulaiseni on kadonnut rajan taakse, moni on vammautunut. Ukilta lensi jalka miinaan. Mummi kertoi vanhemmiten monta kertaa samat jutut pakomatkasta junalla Viipurista, kun sota alkoi. Viipurin ja Karjalan menetys on vieläkin monelle vaikea asia, koska menetimme todella tärkeän alueen. Millainen  olisikaan nyt Viipuri, jos se olisi osa Suomea? Varmaakin kansainvälinen ja kaunis kaupunki. Entäpä Terijoen rannat. Suomelle on vaikea pala tuon maamme osan menetys vieläkin.