Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2010.

Facebook vai blogi-ihminen?

Kuva
Oletko Facebook vai Blogi-tyyppi? Minä olen ehdottomasti bloggaaja, koska olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Aikoinaan aloitinkin blogin kirjoittamisen Jyväskylän yliopiston järjestämässä kirjoittaja-koulutuksessa. Olen varmaan aika itsekeskeinen eli narsistinen tyyppi, kun minua eivät muiden menemiset ja tekemiset aina kiinnosta kauheasti siis tyyliin että kävin mökillä tai ostoksilla, isommat jutut enemmänkin. Ajattelu ja ajatuksista kirjoittaminen ovat minun omaa alaani. Kun ajattelen, saan elämääni järjestykseen. Kun kirjoitan, luon jotain uutta. Se on kuin valokuvausta minulle. Sanoilla maalausta. Facebookiin liityin aikoinaan siksi, että kokoan sinne ulkomaiset vaihtarimme yhteystiedot ja muut kaukaiset tutut, jotka muuten unohtuisivat. Mutta taitavat ne unohtua silti.

Avdentista jouluaikaan

Kuva
Joulu tulla jollottaa, sanottiin ennen. Nykyään se tulla tupsahtaa vauhdilla. Tuntuu, että joulu-sana kaikuu ja kilisee korvissa jopa joskus liikaakin joulun alla. Onhan joulun aika kieltämättä mukavaa kaikkine puuhineen. Parasta joulussa ovatkin mielestäni jouluaskartelut, koristelut  ja joulun tuoksuiset leipomukset  sekä ruuat. Joulun tarkoitus on tainnut kadota kinoksiin jo vuosia sitten, mutta tärkein joulun merkitys on nykyisin se, että se tuo valoa ja iloa kylmään ja pimeään talveen. Jouluiset ohjelmat, työpaikkojen ja koulujen joulujuhlat kokoavat ihmiset yhteen. Tänä jouluna annan joululahjoiksi mattoja ja kudottuja tyynyjä. Olen paukuttanut huhtikuusta saakka kangaspuitani autotallissa lähes puoli vuotta. Kohta on 30 metriä kudottua perinnetyötä kasassa. Onhan siinä pauke iltaisin käynyt. Kun kohta puran maton tekeleeni tukilta, saas nähdä mitä tuli tehtyä? Muutama lähisuvun vaatekappale on joutunut kierrätykseen kudottaessa matoiksi tallattavaksi. Kierrätys on päivän sana

Surua ei voi pyyhkiä silmistäni pois...

Kuva
Kun isää ei enää ole, sitä surua ei voi nopeasti pyyhkäistä pois elämästään tai silmistään. Kun yhteistä elämää on monta kymmentä vuotta lapsesta aikuisuuteen, se on pitkä elämä iloineen ja suruineen isän ja ukin kanssa. Kuvat kulkevat mielessä kuin filminauha päivittäin. Katselen valokuvia ja suren, kun kaikki on mennyt liian nopeasti ohi. Mutta onneksi jää paljon ihania muistoja. Jälkeen päin mietin, mikä oli parasta. Moni asia. Yhteiset retket, lauantai, sunnuntai, hevosajelut, rekiretket, traktoriajelut, kirkkoretket, sukulaisvierailut, maatalousnäyttelyt, kekrijuhlat, kesä, talven hankiaisretket, kalastus, marjastus, sienestys, myllyretket, meijeriretket, joulu, pääsiäinen, vappu (isän syntymäpäivä) ja juhannus kokkoineen isän ja muun perheen kanssa. Ja erityisesti laulaminen jouluaattona, joulupäivänä ja vielä tapanina, uutena vuotena, loppiaisena. Koko suuri perhe ja muu suku kokoontui kuusen luo tunniksi laulamaan joka juhlailta joulun aikaan, koska isä oli laulumiehiä, entinen

Surullinen isänpäivä

Kuva
Olen todella surullinen ja ikävöin isääni. Vanha lähes 88 vuotias isäni kuoli kaksi viikkoa sitten. Hän oli kuitenkin vielä aika voimissaan, mutta liian kuuma kesä kesä vei voimia liikaa ja siitä seurasi sydämen vajaatoimintaa syksyn aikana. Elokuussa hän sai vielä ajokortinkin vuodeksi eteenpäin ja olikin siitä tosi iloinen. Muistikin hänellä toimi kuin partaveitsi. Hän oli kaikessa mukana, muttei jaksanut lähteä enää viimeisiin suuriin perhepiirin sukujuhliin.  Mutta lähtö tuli kotona nopeasti, kun hän ajoi partaansa. Onneksi hän sai olla kotona rakkaan vaimonsa kanssa ja yhteistä elämää tulikin heillä täyteen yli 60 vuotta. Isäni eli onnellisen vanhuuden monen lapsen isänä, monen lapsen ukkina ja vielä isoukkinakin. Hänen nuoruutensa ei ollut aivan helppo sodan ja äidin menetyksen takia, mutta siinähän  se suomalainen sisu kasvoi. Kun suuri perhe oli kotona, isämme teki todella pitkiä työpäiviä maatilallamme, heräsi klo 6 ja meni nukkumaan ennen puolta yötä. Sitä työn määrää ei voin

Verokalenterit???

Kuva
En tiedä mitään typerämpää kuin jokavuotiset verokalenterit. Eivätkä ne ole verokalentereita, koska niistähän luetaan vain toisten tuloja - pääasiassa. Eri asia olisi, jos julkaistaisiin vain ne rahasummat, mitä kukin on maksanut veroja tälle yhteiskunnalle. Johan se kateus muuttuisi ihasteluksi,  kun  veroja enemmän maksavat olisivat silloin hyväntekijöitä, jotka ylläpitävät tätä yhteiskuntaa, kouluja, sairaaloita ym. En lue listoja enkä tiiraile edes periaatteesta, koska se on jokaisen yksityisasia. Verohallitus toimii tässä asiassa mielestäni yksilöä kunnioittamattomasti. Joku laki tähänkin pitäisi saada. En keiku listoilla enkä haluaisikaan sinne, jos nyt äkkirikastusin. Jos niin kävisi, häpeäisin silmät päästäni. Kummallista, kun ei ole edes mahdollista kieltäytyä moisesta kunniasta tai häpeästä. Verovirasto on kuin joku ylijumala, joka saa toimia mielivaltaisesti nykyaikana, se ei minun ymmärrykseeni millään mahdu. Miksi kenenkään pitää tietää tulojani tai verojani, mitä ihmettä

Talviaika ja mörköjen marraskuu

Kuva
Pimeää on, kun katson ulos. Talviaika lyhentää päivää entisestään. Uni tulee jo iltapäivällä. Marraskuussa voisimme mennä talviunille kuin nuo karhut metsissämme. Pimeästä pitää vain löytää noita valon pilkkuja tai valon pisaroita, kuten laulussa lauletaan, joka soi radiossa. Muuten ei jaksa, koska pimeys väsyttää. - Marraskuu on vuoden ehdottomasti pisin kuukausi. Joulukuu menee taas tosi vauhdilla. Onneksi on joulu, jota voi odotella talvea ja kevättä ennen. Ja vielä on kesää jäljellä eli varmaan se ensi kesäkin taas tulee. Pimeässä voi nähdä niitä mörköjä. Halloween on hauska juhla, joka voi mielestäni tulla piristämään pitkää syksyä. Aikoinaan lapsemme olivat englantilaisessa leikkikoulussa ja joka vuosi vietetyt naamiaisjuhlat mörköineen olivat todella hauskoja koko perheemme juhlia. Noidat ja kummitukset viipottivat innoissaan. Pieni  irroittelu ei tee pahaa meille aikuisillekaan. Siitä vaan noitahattuja päähän ja hirviönaamareita kasvoille.  PÖÖÖÖÖ!!!!