Kuopiossa on roskia!


                                               Kuopion kaupungintalo - Kuopio City Hall

Luin aamulla SS:sta, miten roskainen kotikaupunkimme onkaan! Roskien siivoaminen maksaa kuulema 1,2 milj. euroa vuodessa! Jopas jotain! Sillä rahalla saisi 41 päivähoitopaikkaa tai 12 sairaanhoitajaa töihin Kuopiossa! Kyllä ei voi kuin ihmetellä ihmisiä, jotka heittävät roskat kaupungille tai tien poskeen. Nyt täytyy tunnustaa, etten ole koskaan heittänyt roskia muualle kuin roskikseen. Paitsi olen kuskannut maatuvia lehtiä kaupungin pusikkoon, jossa on monttu. Se ei ole kovin suuri synti. Minut on kasvatettu  kotona ja ehkä eniten koulussa aikoinaan siten, ettei roskia vain saa heittää luontoon tai kaupungille.  Nyt kaikki kasvattajat, opettajat, päiväkodin työntekijät, kaupungin edustajat kasvatustyöhön. Missä ovat kyltit, älä heitä roskia kadulle tai puistoon. Mikä kumma onkaan tämä roskaamisen into? Ennen Suomi oli kuuluisa puhtaudestaan ja siisteydestään. Ollaankos sitä nyt niin eurooppalaisia, kun heitellään roskat kuin jossain Etelä-Euroopassa kadulle? - Jokainen kuntalainen voi kyllä siistiä ympäristöään, sehän on hyötyliikuntaa samalla.

Niin, kyllähän roskaamiselle löytyisi hyvin yksinkertaisia keinoja, jos käyttää maalaisjärkeä. On opetetteva lapsille, ettei luontoa ja kaupunkia saa roskata. Sen voivat tehdä opettajat, vanhemmat, isovanhemmat, partiojohtajat, kerhojohtajat. Mielestäni kaupunki voisi velvoittaa kaikki kuntalaiset keräämään keväällä roskia ja tuoda kunnon roskankeräämisvälineet ja lavat kaupunginosiin. Kyllä talkoohenkeä aina löytyy, jos sitä osataan hakea!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan