Hae tästä blogista

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Lama ja Dalai-lama

Nyt on lama, sen huomaa monesta asiasta ja se tottavie tuntuu! Ihmiset eivät uskalla ostaa paljon mitään ja sehän vain lisää laman tunnetta. Työpaikkoja vähennetään, menoja supistetaan, pelko on jokaisella pinnassa. Miten tästä selvitään? Resepti on selkeä, järkevällä kulutuksella. Supistuksilla, palkan alennuksilla, turhien menojen karsimisella. On tietysti ihmisiä, joita lama ei koske, kun työpaikka on taattu ja palkka suuri. Itse yrittäjänä ihmettelen kuntapuolen virkamiesten ja varsinkin johtoportaan palkkoja, joista on viime aikoina ollut puhetta. Ne ovat nousseet ja nousseet kuin kuuraketti. Työmatkoja tehdään entiseen malliin ja kalliita seminaareja istutaan ja hui-hai-projekteja keksitään vain lisää. Yhteisestä kassasta on helppo ottaa rahaa. Monet etuisuudet ovat jo aivan älyttömiä Suomessakin eikä vain Kreikassa. Mutta jonkunhan se raha on sinne yhteiseen massiin tienattava. Yrityksissä verot ovat kivunneet jo äärirajoille. Minne ihmeeseen ne meidänkin yrittäjien  maksamat verorahat kulkeutuvat?  Verot, alvit, sotut, pakolliset eläkkeet, siinäpä sitä on maksamista. Lama kyllä varmaan ja toivottavasti opettaa ja pistää nöyräksi. Kierrätys tulee varmaan kunniaan monessa jutussa. Törsäily saisi nyt jo viimein loppua. Onhan Euroopan tilannekin tulen arka. Luulen, että koko EU:n tilanne räjähtää jossain vaiheessa omaan mahdottomuuteensa.

Ja sitten se toinen ihailemani lama - Dalai-lama...hänhän kävi Suomessa, muistaakseni Espoossa. Olen jo vuosia sitten lukenut tämän veijarimaisen buddhalaismunkin mietteitä. Hänen kirjansa Onnellisuuden taito on tervettä talonpoikaisjärkeä arkipäivän elämään. Miten pitää elää ja mikä on elämässä tärkeintä. No - se on - ole hyvä ihminen ja nauti positiivisella asenteella elämästä, tee sitä työksesi, mistä eniten pidät. Hyvän elämän resepti on yksinkertainen, muttei se vaan tahdo kaikilta onnistua. Ja kun Dalai-lamalta kysyttiin, mitä hän tekee työkseen, hän sanoi ettei mitään. Kyllä hän aika ahkerasti kiertää maailmaa ja saa varmaan jonkinlaisen palkkionkin puhumisestaan. Tiibetiläisten hengellinen johtaja hyväksyy kaikki uskonnot ja on mitä suvaitsevaisin ihminen. Viisaus asuu todennäköisesti edelleenkin itämaisessa viisaudessa. Todellinen elämä on vain toista.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Salakalastajat


Helteisen viikonlopun aikana seurasimme kesämökillämme taas näytelmää, kun vastapäisen  luonnonsuojelualueen rantaan saapuivat tutut salakalastajat, ukko ja mummo. He ovat tehneet samaa puuhaa vuosikausia ja ovat jo aika harjaantuneita askareissaan. He virittävät kalaverkkonsa rannasta suoraan vilkkaan veneväylän kohdalle. Verkon he sitovat rannan puun oksaan ja laskevat verkon todennäköisesti painojen avulla aika syvälle. Sillä kohdalla salmessa on todella syvää. Merkkejä verkosta ei tietenkään ole, koska verkko on luvaton ja heillä ei ole kalastuslupaa. Sitten he jatkavat matkaa ja menevät kokemaan johonkin toiseen paikkaan virittämänsä verkon. Tunnin tai parin päästä he saapuvat taas ja kokevat verkonsa ja nostavat kalansa ylös. Yleensä ukko ajaa moottoria ja huivipäinen muori nostaa kalat. Sitten moottori käyntiin ja kohti kotia  lähimpään kylään herkullisen kalasaaliin kanssa. Eipä heitä tunnu haittaavan, vaikka katselemme kiikarilla laituriltamme tai otan valokuvia heistä. Kerran he tulivat kuitenkin  aivan ranta-alueellemme ja eiväthän he siinä kauan olleet, kun otin kuvia heistä kameralla. Nyt he ovat vastapäisen salmen rannalle virityksineen aika säännöllisesti. - Aamulla menin soutuveneellä suojelualueelle sieneen ja yritin katsella kalaverkkoa, jotta olisin nostanut sen puun oksalle. Verkkoa ei näkynyt, se oli kai jo haettu aamulla aikaisin tai piilotettu sitten tosi taitavasti siimoilla ja painoilla. Voisimme tietysti ilmoittaa kalastuksen valvojalle, mutta he jatkavat varmaan salaista harrastustaan. Ja kalojahan meillä vesissämme riittää.  Mutta naurettavaa puuhaa tuo salakalastus kuitenkin on. Eikö olisi reilumpaa maksaa kalastuslupamaksut ja kalastaa rehellisesti?

Lisäksi seuduillamme liikkuvat varsinaiset kalarosvot. He vievät kalat toisten katiskoista ja verkoista. Aina sitä ei edes huomaa, kun kalaa on paljon. Ukkimme, joka oli kova kalastaja eläkepäivinään - näki kalarosvoja hämärätyössään silloin tällöin. Vieläkin kuulee sukulaisten tai tuttujen kertovan, miten vieraita kokijoita näkee läheisellä järviaukealla tutuilla verkoilla tai katiskoilla. Sukulaispoikamme kertoi taas rapurosvoista mökkirannassaan. Pojat olivat porukalla ravustaneet illalla ja saaneet noin pari sataa rapua. Yön aikana ne olivat hävinneet rannasta, jonne ne oli jätetty viileään veteen rantaan yöksi. Joku siis näki nuorten ravustuksen ja vei sitten hämärissä poikien arvokkaan saaliin. Aika raukkamaista rosvoilua!

perjantai 26. elokuuta 2011

Sienestyksen aikaa

Metsät ovat täällä itäisessä Suomessa pullollaan sieniä. Itse olen kantarellien ja perinteisten metsäsienien ystävä, mutta aikuisena olen opetellut syömään myös tatteja. Nyt niitä ovat metsät aivan täynnä. Maalla kasvaneena täytyy sanoa, että tatteja ei aikoinaan pidetty kovinkaan suuressa arvossa, nehän olivat sellaista matoista mössöä, jota ei ollenkaan syöty. Mutta olen oppinut vähitellen syömään tatteja, vaikken saa niistä mitään ihmeruokaa tehtyä. Sekoittelen sipulin ja muun ruuan sekaan. Minulle vaikeinta on tattilajien erottaminen, kun en saa selvää, mikä on se huono sappitatti, joka pilaa tattiaterian, muttei onneksi ole myrkyllinen. Sienikirjoja on hyllyissämme useita, mutta se ei useimmiten ole mukana, kun törmään tatteihin. Maailma muuttuu ja nyt kun Suomesta viedään Italiaan kaikki matoisetkin tatit, niiden arvo on noussut huimasti. Savon Sanomissa kerrottiin tänään, että tateilla voi jopa rikastua, jos sattuu tietämään hyvät tattipaikat. Tattikilosta saa jopa 5 euroa ja päivässä voi päästä satojen eurojen ansioille. Nyt kaikki opiskelijat, työttömät ja pienituloiset eläkeläiset joukolla metsään viikonloppuna! Siellä kasvaa rahaa kankahilla! Tattitiliä tekemään! Työpaikoillakin pitäisi olla virkistyspäivä, jolloin väki vietäisiin metsään sieneen tai marjaan.

torstai 25. elokuuta 2011

Hyviä blogeja

Ne, jotka harrastavat kirjoittamista ja lukemista tai valokuvaamista, löytävät netistä mitä parhaimpia blogeja. Nytpä tässä innokkaana valokuvaajana suosittelen tosi hyvää oikean valokuvaajan blogia, jossa on todella upeita ja hienoja kuvia, joita vain ammattikuvaaja osaa ottaa.

Hyvä hakupaikka on http://www.blogilista.fi/ josta löytyy blogeja hakusanoilla, vaikkapa valokuvaus tai paikannimellä yms.

Erityisesti nuo Irlanti-valokuvat saivat minut innostumaan Irlannista, missä en ole ehtinyt vielä käymään.
Eli nyt Villa Inkeriin ( Inkeri olikin mukava koulukaverini joskus muinoin).
http://www.villainkeri.blogspot.com/

Tämäkin on hauska blogi nuoresta tytöstä, joka sai suuren perinnön lännestä:
http://akkirikas.blogspot.com/

Sitten hauska itäsuomalaisnen värikkään kielen käyttäjä Lisa Sounio:
http://lisasounio.typepad.com/blogi/

Hieno pohjoinen blogi:
http://maaretta.blogspot.com/

maanantai 22. elokuuta 2011

Puintiaika - thrashing time

Kävin kotiseudulla Ylä-Karjalassa lapsuuden ja nuoruuden maisemissa katsomassa, kun velipoika pui viljaa. Tuoksut ovat samat kuin silloin ennen, mutta puintisysteemit uudet.


                                 Siell' usein matkani määrätöin
                                 läpi metsien kulki ja näreikköin
                                 Minä seisoin vaaroilla paljain päin,
                                 missä Karjalan kauniin eessäin näin






sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kesää säilykepurkkiin

Niin on kesämme kierähtänyt taas elokuulle saakka, mutta onneksi sitä on vielä jäljellä ja hellettäkin kuulema tulossa. Tässäkään viikonlopussa ei ollut mitään vikaa, auringossa oli mukava viettää mökkiviikonloppua. Marjat on nyt mehustettu, mansikat pakastettu, monenmoiset hillot keitetty, mustikat kerätty, sieniä kun vielä löytyisi lisää ja hieman puolukoita. Ekat kasvihuoneherkut maisteltu. Siinäpä meidän perheen sato on taas koossa. Helpommin se on kasassa kuin maanviljelijä-veljeni laarit, hänellä ovat vielä puintihommat edessä ja jatkuvat pitkälle syksyyn.

Pitkän syksyn ja talven varalle pitää vielä säilöä suureen hillopurkkiin tämän kesän kaikki aurinkoiset päivät, mukavat muistot, lämpö ja helle, kauniit kesäiset maisemat, kivat kokemukset, muistorikkaat matkat ja retket, ihanat hetket oman perheen, suvun ja ystävien kanssa. Niillä sitä taas jaksaa hyvin ensi kesään saakka. Se onkin se tärkein kesän hillopurkki! Kesämuistojen herkkuhillopurkki. Arki ja työ kun painaa tai joskus ahdistaa, eikun annos herkullista kesähilloa naamaan!

maanantai 8. elokuuta 2011

Vielä Nötö-saaristokuvia

Kun kuljen kamerani kanssa, tallentuu kuva jos toinen arkistoihin. Tässä vielä heinäkuun tunnelmia Nötön saarelta. Lomatunnelmissa on aina mukava viivähtää uudelleen ja uudelleen.
Muuten, Nötön saarella on oikein mukava Backaron majatalo, jossa voi viettää lomaa vaikkapa ympäri vuoden:
http://www.majatalobackaro.com/


                                           Wera-mummon mökin ovi joskus harvoin auki.


Vanha niittokone on jo työnsä tehnyt.

Viljakärri on viljansa ajanut.


Tuulimyllyn maisemaa.

Vanhoja vajoja mäellä - kivat linnunpöntöt seinällä.


Komeita purjeveneitä siirtymässä pois yhteysaluslaiturilta.


Pulleat purjeet aamuisella merellä.

Näkemiin Nötö!

torstai 4. elokuuta 2011

Nötö-muistoja

Nyt kun olen ollut taas mantereella muutaman päivän, on mukavaa muistella elämää Nötön saaressa. Oli todella lämmintä, helteistä ja kesäistä. Unelmien lomasää, vaikka hiki välillä virtasi, varsinkin Utön laivaretkellä viime viikolla. Tuulta ei ollut lainkaan. Kaikki purjeveneetkin puksuttivat moottoreillaan. Ulkosaaristo on oma maailmansa, kuin menneisyys nykyisyydessä. Elämäntahti on verkkaista, äänet enimmäkseen luontoääniä, tuoksut ja tunnelmat kuin silloin ennen. Varsinkin ruisrääkkää niityn laidalla kuunnellessa tuli lapsuuden ruispellot kotipaikalta mieleen. Iltahetket helteisen päivän jälkeen olivat hienoja. Hiljaista ja kaunista. Merikotkia näkyi useita aamuisin, Nötössä, Utössa ja Jurmon rannoilla. Kalasääksikin näkyi. Eniten kuitenkin minua maakrapua kauhistutti useat kyykäärmeet, jotka olivat uimassa rantavedessä! Helle ajoi kai ne vilvoittelemaan. Onneksi niitä ei tullut muualla saaressa vastaan. En siis mennyt uimaan.

Harmillisin juttu on tuo sinilevä. Kun ajelimme saaristoa ympäri veneellä, levää oli runsaasti monessa paikassa. Uimaan ei viitsinyt senkään takia mennä, koska sinilevä on vaarallista ihmiselle ja samoin eläimille. Toivottavasti se saadaan joskus kuriin. Mikäpä lienee sen levän leviämisen syy? Uutissa epäiltiin maatalouden lannoitteiden runsaita typpipäästöjä. Meillä sisämaan vesistössä sitä sinilevää ei vielä ole liikaa, kylläkin paikoin aika paljon, kuten Savossa Maaningalla. - Muuten, yksi suurimpia ilon aiheita meille oli, kun saaren rantaan olivat tulleet uudet hienot roskikset. Nyt kun tulisi vielä vaja tai rakennus rannan tuntumaan, jonne voisi kantaa kierrätettävää tavaraa ja vaatetta, alkaisi rompeasiat olla kunnossa.

Veneilevät turistit ja matkailijat ovat oma joukkonsa. Osa saapuu yhteysaluksella, osa omilla paateilla, kuka purjein, kuka pienillä tai tosi komeilla moottoriveneillä. Aikamoisia luksusveneitähän siellä liikkkui, mutta eiväthän ne kovin ympäristöystävällisiä taida olla, bensaa tai dieseliä palaa sadoin litroin, mutta pitäähän se rikkaus näyttää muillekin. Moni saaren kanta-asukas pakenee heinäkuussa saarelta matkailijoiden takia. Moni taas ilahtuu vierailijoista, varsinkin yrittäjät. Saaressa onkin monenlaista menijää, on alkuasukkaita eli siellä syntyneitä, siellä kasvaneita tai muuten lähisukua Suomesta ja paljon Ruotsistakin. Sitten ovat sinne muualta muuttaneet, helsinkiläiset, turkkulaiset tai vieläkin kauempaa. Monen kerroksen  väkeä, sekä suomenkielistä ja eniten ruottinkielistä. Kaikki suurin piirtein sulassa sovussa. Tarinoita ihmisistä ja elämästä kuulee koko ajan, kun jaksaa jututtaa tuttuja ja naapureita. Eihän se elämä aivan ongelmatonta ole tuollakaan paratiisisaarella. Ihmisuhteet, maaomistukset, perintöasiat, alkoholi, huumeet, sairaudet, hukkumiset, kuolemiset, yksinäisyys ja työttömyys koskettavat kuten mantereellakin. Suruja ja iloja.  Saaristossa mukavimpia ihmisiä ovat hyvin vanhat ja yleensä vanhemmat ihmiset, heidän tarinoitaan ja juttuja on todella mukavaa kuunnella. Jutut ja muistelut saariston menneisyydestä ovat mielenkiintoista kuultavaa. Toivottavasti joku kirjoittaisi niitä ylös. Siskoni mies kertoi joskus, kun hän oli ollut pieni poikanen, saaressa oli ollut kesy hevonen ja lammas, jotka olivat kiertäneet talosta toiseen kerjäämässä ruokaa.

Ihmiset ja luonto tekevät saaristosta mielenkiintoisen. Ihmettelen tietysti mantereen kasvattina, miten joku jaksaa talven ajan asua Utössa tai Jurmossa. Vaatii aika sisukasta luonnetta, että viihtyy ulkosaariston karussa luonnossa myrskyjen keskellä. Mutta sehän onkin elämäntapa, jota me mantereen asukit emme voi ymmärtää. Kun matkailijat lähtevät, saaristo hiljenee. Alkusyksy onkin mukavaa aikaa, mutta kun pimeys, sateet, tuulet saapuvat, onkin tunnelma jo toinen. Mukavaahan siellä on keväällä ja kesällä, mutta kai se luonto antaa vahvoja elämyksiä, joita kaupungissa ei saa.

Kun saarella on ollut muutaman päivän, sieltä haluaa pois ja kun sieltä pääsee pois, sinne haluaa taas palata! Savolainen yhteysaluksen konemestari sanoikin, että Nötön saarelta tulevat laivaan saariston iloisimmat ihmiset.   Nötön saaren asukkaat voivat olla mielissään mukavasta maineestaan. Mutta ulkoasukkaana voin sanoa, että kaikki tapaamani saariston ihmiset ovat olleet mukavia.

Koululla oli vuosi sitten menehtyneen, arvostetun valokuvaajan ja opettajan  Jouko Lehtolan herkkätunnelmainen valokuvanäyttely Nötön saaresta ja sen ihmisistä.

Nötön koululla on myös mukava kesäkahvila Cafe Alli.


Vanha harmaantunut riihi kukkakedon keskellä.

Ylämaan karjaa laiduntaa keskellä Nötön kylää.

Nämä komeat eläimet ovat aika kilttejä.

Kesän riemua kylätiellä.


Tunnelmallinen tie kirkolle on kiviaidan reunustama.


Paatti käyntiin ja merelle.


Nötön pääsaaren ympärillä on paljon pieniä saaria.