Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2012.

Karkauspäivä eli nurin kurin päivä

Karkauspäivästä pitäisi tehdä oikein juhlapäivä tai yleinen vapaapäivä, kun se sattuu vain joka neljäs vuosi. Muualla Euroopassahan se on nurinkurin päivä, jolloin tehdään kaikkea hauskaa eri lailla kuin tavallisesti. Nyt kaikki sinkut ainakin kiireesti kosimaan ihan vaikka leikkimielellä! Koskaan ei tiedä mitä siitä seuraa. Aina kannattaa sisukkaasti suomalaisen naisen yrittää. Ja karkauspäivän pitäisi olla päivä, jolloin kuka tahansa voi karata töistä, kotoa lenkille, kaupungille, ym hauskaa voisimme järjestää läpipiirille. Nurinkurin idean voisi jalostaa hauskaksi työpaikkatapahtumaksi, vaikkapa vaatteet päälle nurin kurin tai pukeutua naisten miesten vaatteisiin ja toisin päin, miehet hamoisiin. Tänään tekisi mieli karata työpöydän äärestä, kun on hieno kevätsää, aurinko paistaa ja on vain pari astetta pakkasta. Oikeastaan voisin karata hiihtämään, mutta työvelvollisuudet pitävät paikoillaan, joten karkaaminen jää taas iltapäivään, jolloin karkaan läheiseen markettiin ostamaan lel

Maataloustukien julkaisu!?

Kuva
Kuva Kuopiosta Kallaveden jäätieltä 26.2.2012   Viime vuonna jaettiin maataloustukia 2,1 miljardia euroa. Se näyttävä julkaisu-uutinen on edelleen sitä vanhaa toimittajien kateutta ja ilkeyttä maataloustyötä tekeviä kohtaan. Pitää muistaa, että me kaikki jotka syömme suomalaista ravintoa, hyödymme tuesta eli ruoka on suhteellisen halpaa verrattuna vaikkapa 50-60-luvun tilanteeseen. Miksei sitten julkaista joka vuosi yritystukia, joita jaetaan todella paljon. Itäisen Suomen alueella tiedän monia todella suuria yrityksiä, jotka saavat joka vuosi huomattavia tukia. Jotkut niistä ovat menneet konkurssiin ja ne saivat tukia kymmeniä vuosia. Ja rahat menivät kankkulan kaivoon! Tukien avulla pidetään vain monesti pystyssä yrityksissä työpaikkoja valtion ja kuntien rahoilla eli meidän verovaroilla. Monet yritykset saavat tietysti alussa investointitukea, tukea hallien, tilojen rakentamiseen, vaikka myynti ja tulos on aika olematonta. Jos maatalostuet julkaistaan, samoin julkaisuun myös yrit

Prinsessapäivä - Princess day

Tuntuu melkein siltä, että Suomessakin on nyt suuret vauvajuhlat, kun naapurin prinsessarouva pyöräytti aamulla aikaisin esikoisensa. Onnea oikein paljon! Aina on mukavaa, kun terveitä lapsia syntyy. Tällä prinsessalla ei tule olemaan mistään puutetta, mutta helppo osa prinsessana olo ei tule silti olemaan. Koko elämä on aika erilaista kuin tavallisen ruotsalaisen eli kamerat ja lehdet seuraavat joka paikkaan. Kävipä yllättäen meidän Tarja-pressammekin katsomassa Victorian suurta massua päivää ennen synnytystä! Hieman tuntui kyllä erikoiselta tämä demaritaustaisen presidenttimme intoilu naapurimaan porvarillisesta kuningashuoneesta. Oliko se kilven viimeistä kiilloitusta näyttäen, että hän on nyt viimeistään koko kansan presidentti ja vähän vielä Ruotsinkin?  Ja tulihan siinä samalla maailman laajuista näkyvyyttä. Joku povasi vauvan nimeksi jopa Tarjaa! Victorialle Tarja edustaa varmaankin sitä isoäiti-hahmoa tai muumimamma-hahmoa. Toivottavasti meidän muumimammamme pääsee lapsen kumm

Lunta, lunta! - Snow, snow!

Kuva
Lunta on tullut joka päivä täälläkin päin Suomea ja eipä taida olla vielä lumen tulolle tiedossa loppua! Eilen tein toista tuntia lumitöitä, varmaan eniten tänä talvena. Tänään tehtiin miehen kanssa yhdessä, se olikin jo helpompaa. Kuntoilusta ja ulkoilusta tämä käy hyvinkin. Mahtavat kinokset peittävät heti näkymät ikkunoista. Surullista oli lukea, kun eilen joku nainen menehtyi lumen ja jään alle Töölössä. Ensin äitinä kauhistuin, kun nuorimainen asuu aivan vieressä, mutta hän olikin toisessa kaupungissa käymässä. Tänäänkin on lunta tippunut räystäiltä eri kaupungeissa. Suuri vaara vaanii lumessa ja jäässä katoilla. Mikähän keksintö siihen olisi hyväksi avuksi - automaattiset suojaverkot räystäille tai kourut, jotka sulattavat jään ja lumen? Kummallista, kun ei kukaan arkkitehti tai insinööri ei ratkaise tätä ongelmaa, vaikka se on jokatalvinen ongelma lumen takia muuallakin kuin Suomessa. Paras idea olisi varmaan se, että taloyhtiöt jakaisivat asukeilleen jonkinlaiset lumiturvapää

Talvinen lumimyrsky!

Viikkoon ei ole ollut pakkasia, mikä on tosi mukavaa. On päästy ulkoilemaan, lenkille vanhan koiran kanssa, jäätielle jääkävelylle ja muuten vain lenkille kaksistaan. Ja lumitöihin, sillä lunta on tullut joka päivä ja paljon! Hyvää hyötyliikuntaa saa nyt totta tosiaan kiitettävästi. Kinokset kasvavat hurjaa vauhtia. Mutta - mukavaa, kun on kunnon talvi. Nytkin tulee lunta koko ajan oikein kunnon myräkkänä. Viikonlopun vietän nyt taas kuitenkin kutoen valtavaa shaalia enkä lumitöissä, se on muuten jo elämäni neljäs omatekemä shaali. Yhden suuren shaalin saan tehtyä kahdessa päivässä! Olen hurahtanut nyt kaikenlaiseen kutomiseen. Villaiset taideluomukseni jaan omille lapsillemme, kummilapsille  sekä muille sukulaisille lahjoiksi.

Kuntaliitokset - kunnat ja pitäjät

Hieno ajatus esitettiin HS:n yleisön mielipideosastolla kuntaliitoksista. Palataan takaisin pitäjiin. Helsingin pitäjä, Kuopion pitäjä. Kunnat saisivat pitää entiset aluerajansa, mutta isommat kokonaisuudet olisivat pitäjiä. Jotain hallinnollisia tehtäviä voisi varmaan yhdistää, mutta kaikkea palvelua ei pidä keskittää. Terveyspalvelut pitää olla lähellä vaikkapa vanhemmalle väestölle tai työttömille, joilla ei ole varaa matkustaa. Samoin koulut ja päiväkodit. Pitäjä on komealta kalskahtava sana muutenkin...olen Helsingin pitäjästä, mutta Espoon kaupungista?

Ystävänpäivänä 2012! Happy Valentines Day!

Kuva

Urheilua vai kulttuuria? Stadion vai Guggenheim?

Kuva
Nyt voisin kyllä asettaa urheilun ja kulttuurin juuri tarkoituksella vastakkain. Kun Helsingin vanhan Stadionin korjaaminen tulee maksamaan noin 200 miljoonaa euroa ellei paljon enemmänkin, kukaan ei tunnu vastustavan sitä, koska urheilu se vasta jotain on päättäjien mielestä ja ainakin kulttuuriministeri Arhinmäen! Hmmm...siellä käy enimmäkseen miehiä seuraamassa urheilua. Mutta kun Guggenhein maksaa vain noin 170 miljoonaa euroa ja kulttuurin kuluttajat ovat enemmänkin naisia ja nuoria, niin sehän se on sitten niin niin turhuutta! Miettikääpäs hieman hyvät päättäjät, jokaiselle jotain tasapuolisesti. Ja kyllä se Gugge  vaan toisi jonkun turistinkin Suomeen ... eli kannatan Guggea edelleenkin!

Demokratiaa vai sanelupolitiikkaa?

Suuret kuntauudistukset, armeijan lakkautus, Nokian saneeraus, ym ym ym. Nyt on alkanut tuntua siltä, että tavallisen pienen ihmisen mielipidettä ei kysytä enää lainkaan maassamme. Suomessa on totuttu siihen, että asiat hoidetaan yhdessä demokraattisesti jokaista osapuolta kuunnellen ja keskustellen. Emme pidä sanelusta ja määräilystä, se aika on ohi itsenäisessä maassamme! Miten tähän on taas menty? Tämä pakkosanelu alkaa jo tuntua oudolta Suomessa, pahin siitä on tuo kuntauudistus, jota jyrätään kuin käärmettä pyssyyn vai miten se olikaan? Kontiolahden varuskunta on ainakin tärkeä koko kunnalle työllistäjänä ja jo sijainnin takia. Onhan kysymys aika monesta työpaikasta, monesta perheestä, monesta elämästä. Eipä voi kuin kauhistella - huh!

Suuri kuntauudistus! Ja muita muutoksia luvassa!

Kuva
Jopas oli uutisjytkyjen päivä; suuri kuntauudistus, Nokian irtisanomiset ja varuskuntien lakkautus. Siinähän sitä riittää purtavaa ja pohdittavaa. Suuri kuntauudistus koskee kaikkia suomalaisia, jopa hesalaisiakin. Helsinki varmaan hyötyy varakkaista lähikunnista, kuten Espoosta ja Sipoosta. Mites me täällä muualla? No, toivottavasti palvelut paranevat. Uudistus tietää sitä, että kuntien työpaikat ainakin vähenevät. Varuskuntien lakkautus vie myös monia hyviä työpaikkoja, kuten Kontiolahdelta satoja, se tuntuu - tosi tosi pahalta. Nokian irtisanominen on myös aika massiivista, siinäpä Salon kaupunki pienenee kerralla, kun väki lähtee muualle. - Ja kaikki tämä on nyt Suomi-neitosen suuren hallitsemattoman velkaantumisen syytä. Eli on niinkuin eletty hieman yli varojen, henkilökuntaa on ollut neidolla liikaa, on tullut ostettua liian kalliita matkoja ja kaikenlaiseen turhaankin tuli törsättyä. Monenlaista projektia tuli tehtyä, eikä tulosta syntynyt. No, onhan tietysti köyhiä kuntia, joi

Onnea ja menestystä Sauli Niinistölle!

Ja kiitos kaikesta huolimatta Tarja Haloselle! Olihan se saavutus olla niin pitkään presidenttinä. Nyt tuli minulle mieluinen presidenttipariskunta pitkästä aikaa. Luulen, että nyt presidentin valta taas vahvistuu, kun Sauli Niinistö astuu vetovuoroon. Asioihin tartutaan varmasti nyt aivan eri otteella. Mukavaa vaihtelua. Ja mikä ongelma se äänestysprosentti on monelle asiantuntijalle?  Kun täällä Pohjolassa pakkanen paukkuu koko äänestyspäivän ajan lähes -30 C asteen pinnassa, ei silloin paljon huvita lähteä minnekään. Onneksi itse äänestin ennakkoon. Vielä kritiikkiä kuitenkin Tarja Haloselle. Hän antoi evästystä HS:n jutun mukaan uudelle presidentille, että köyhyyden poistamiseen pitää tehdä nyt jotakin. Mutta mitä hän itse tekikään sen asian eteen 12 vuoden aikana??? Köyhyys vain lisääntyi, eriarvoisuus kasvoi. Jos Tarja Halonen olisi halunnut tehdä köyhyyden, eriarvoisuuden, naistenasiain, tasa-arvon, suvaitsevaisuuden jne  eteen jotain, niin olisi sitten tehnyt, eikä vain puhunu

Vaalipakkanen - yöllä - 35 C! Coldest night!

Kuva
Talven kylmin yö! Aamulla vielä klo 9 oli -32 C. Silti tein puolen tunnin lenkin, ainakin piristi ajatuksia. Tämä pakkanen jäädyttää taatusti muutaman äänen koteihin seinien sisälle. Ja muutenkin - vaaliväsymys vie ihmisiltä halut äänestää. Äänestysprosentti tulee olemaan alhainen. Asetelma on niin tympeä kuin olla voi. Kaksintaistelu, jossa kaikki tyhmät keinot ja jutut kaivetaan esille. Ihmiset ovat kuin sekopäitä äänestäessään, järkeä ei tunnu olevan monenkaan päätöksissä. Lehdet ovat täynnä juttuja, joita kukaan ei jaksa lukea. Kuka jaksaa katsoa lukemattomia samanlaisia vaaliohjelmia. Tämä on jo liikaa, seuraavat vaalit pitäisi ratkaista heti ensimmäislle kierroksella. Jos olisin voinut valita, olisin lentänyt kuukaudeksi toiselle puolelle maapalloa, ettei tarvitsisi seurata poliíttista peliä, jolla ei ole enää mitään tekemistä järkevien ratkaisujen kanssa. Hurmosta, jossa toistetaan tyhjiä sanoja, kuten oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, tasa-arvo. Aivan kuin ne voisi vain Haavi

Kylmää!!! - Its cold!!!

Kuva
Kylmää on, mutta kaunista. Täytyy vain olla sisätiloissa ja odotella kevättä. Toisaalta, kyllähän pakkasellakin voi liikkua, kun laittaa tarpeeksi vaatetusta. Turkki päälle, villasukat, hattu, paksut nahkarukkaset, eipä palele. Mutta pitää matkustaa mielikuvissaan jonnekin lämpimään, kuten Afrikkaan Kap Verdelle, missä mies oli viettämässä laatulomaa latautuen mukavassa porukassa. Näissä maisemissa voisin viihtyä joskus talvella, mutta työ pitää kiinni tiukasti otteessaan.  Lämmintä Kap Verdellä Kilpikonnalahdella +25 C. Kylmää Nurmeksessa -25 C.