Nötön maanantai

Meillä oli tänään varsinainen työpäivä, vaikka lomalla ollaankin. Sää siivoamiseen ulkona ja kahdessa vajassa oli mitä parhain. Ensin kaadettiin puita ja sahattiin oksia. Kiskottiin nokkosia ja pestiin välillä pyykkiä. Naapuri tuli auttamaan moottorisahan kanssa  sahaamaan paksumpia puita ja palkitsimme hänet mustikkapiirakalla ja kahvilla iltapäivällä. Siistimme pihaa ja kävimme läpi vajojen tavaroita. Vein kolme kottikärryllistä roskia sataman lajitteluroskiksiin. Rannalla tulivat vastaan vekkulit mustaharmaat lampaat, joita on tänä kesänä saaressa kymmenkunta. Niistä neljä tuli tervehtimään meitä. Oli hieno auringonlasku taas vaihteeksi. Lämmin ja aurinkoinen sää, muttei onneksi enää helle. Elokuun rauhaisa tunnelma on vailla vertaansa. Hieno työpäivä!

Lampaiden iltaruokailu rannassa.


Sataman lahdesta oli levä kadonnut tuulen ansiosta.


Lampaat kipittivät kalliolla.


                                          Kopse vain kuului kalliolla pikkukavioista.


                                          Näitä lemmikkejä ei tarvitse pelätä.


                                 Uteliaisuus kuuluu asiaan. Rotu on kotoisn Ahvenanmaalta.


Lammas on sosiaalinen laumaeläin.


Vanha laituri on kaunis, uusi betonilaituri näkyy taempana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan