Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2012.

Talvi yllätti taas kerran...!?

Kuva
On se todellakin kummallista, miten joka vuosi lumi ja talvi yllättää meidät totaalisesti.  Jokainen suomalainen tietää kyllä, että syksyn jälkeen seuraa ilman muuta talvi, milloin aiemmin, milloin myöhemmin, mutta kas, kun se yllättää silti. Almanakassa ei ole ole koskaan vielä ollut päivämäärää, milloin talvi alkaa, paitsi talvirengaspakko alkaa huomenna. Omassa autossani ovat jo onneksi talvirenkaat, muttei se aamulla paljoa tuntunut, kun liukastelin liikenteessä. En kuitenkaan niin pahasti kuin moni muu. Jouduin kääntymään autoani venkslaten tutulta reitiltä takaisin, kun monen auton suma oli edessä. Toisellakin reitillä oli auto tiellä jumissa, mutta onneksi pääsin ohi ja viimeinkin  töihin. - Nopeutta on ajaessa laskettava reilusti, kun liukkaus alkaa ja sitähän kestää taas se puoli vuotta.          

Metsässä ja lammella

Kuva
Teimme syysretken metsään joulukuusia katselemaan ja kävimme samalla metsälammella. Tuolla toisella rannalla asuu meidän oma nallekarhumme, jota emme onneksi nähneet!                              

Hyvät vaalit, kun oma ehdokas valittiin!

Vaalien seuraaminen on aina pieni jännitysnäytelmä. Paljonko ääniä naapuriehdokkaat saavat? Paljonko muut tutut ehdokkaat saavat? Kuka tippuu ja miksi? Mutta aina on mukavaa, kun oma ehdokas pääsee vaikuttamaan. Onnea vaan oikein paljon omalle suosikilleni, joka pääsi uutena valtuustoon vaikuttamaan! Nyt sitten miettimään, miten sitä voisi vaikuttaa yhteisiin asioihin ilman, että istuu illat valtuustossa tai lautakunnissa!?

Kunnallisvaalit ja politiikka

Kuva
En tiedä tylsempää aihetta kuin vaalit ja politiikka, mutta sitä debattia tulee pakostakin seurattua, kun aihetta pukkaa joka mediasta. Itse olen jo äänestänyt Suomen kauneimmassa äänestyspaikassa eli Kuopion kaupungintalolla. Se sali on yksi kauneimmista paikoista, missä oli  ennakkoäänestys.                          http://www.kuopio.fi/web/kaupunkitietoa/kuopion-kaupungintalo    Ehdokkaat riitelevät, puolueen puheenjohtajat riitelevät, ihmiset riitelevät. Vai onko se sitten sitä väittelyä, mutta se kuulostaa riitelyltä, kun vasemmiston Arhinmäki tai demarien Urpilainen hyökkäävät oikeiston kimppuun kuten tässä palveluiden yksityistämisasiassa. Mitä pahaa on siinä, jos palveluja saadaan yksityistämällä edullisemmin? Onko parempi vaihtoehto verojen korotus? Sitäkö vasemmisto haluaa? Minä en! Mitä pahaa siinä on, jos yritys saa hieman voittoa? Silloinhan tietää, että talous on kunnossa! Voitot ovat harvoin suuria ja niitä käytetään usein yrityksen kehittämiseen ja niistäkin m

Syysmaisemia, syystunnelmia

Kuva
                                                              

Ulkomaisia opiskelijoita

Kuva
Vuosia sitten, kun opiskelin yliopistolla, sieltä kysyttiin, ottaisimmeko ulkomaisia opiskelijoita kotiimme vieraisille. Meillä oli kokemusta jo rotarivaihtarista, joten isäntäperheenä oleminen oli helppo ja vaivaton vaihtoehto. Kävijöitä kotonamme on ollut idästä länteen, Koreasta, Kanadasta, eniten Euroopasta. Nyt meillä on opiskelija Barcelonasta. Voin suositella jokaiselle, joka on kielitaitoinen. Englannin taito pysyy, eri kulttuureihin pääsee sisälle, kun kyselee ja keskustelee, Ja vierailupaikkoja riittää maailmalla matkatessa. Tänä syksynä on laitettu suomalaista ruokaa yhdessä ja käyty mökillä. Vielä vietämme espanjalaisen illan, kun vaihtari kavereineen laittaa ruokaa taas meille. Mökillä käydessämme opetimme taas vaihtarimme virvelöimään! Onhan sekin erilainen elämys espanjalaiselle nuorelle neidolle!                      

Syysloman aikaan alkaa ennakkoäänestys

Kuva
Tämä viikko on Kuopiossa syyslomalaisten aikaa. Aikoinaan, kun lapsemme olivat koulussa, pidimme joka vuosi lomaa. Nyt se aika on ohi. Töissä väännetään, mutta lomaan ei ole tarvettakaan. - Tänään alkaa ennakkoäänestys. Itse olen jo vuosikausia äänestänyt ennakkoon jo siksi, että samalla kun hoidan kapungin keskustassa työasioita, käyn äänestämässä. Se on ajan tehokäyttöä, kun ei tarvitse lähteä erikseen sunnuntaina äänestämään. Syy ei ole se, kuten monella mummelilla ja ukkelilla, että jos sattuu vaikka tuupertumaan tai sairastumaan.   Tänä vuonna olen pähkäillyt kahden ehdokkaan välillä, jotka kummatkin tunnen hyvin. Päädyn sittenkin siihen  toiseen, vaikka ensin ajattelin äänestää sitä toista. Motiivini on selkeä - yrittäjyys! Ja muutama muu seikka, joka painaa tausta-asioissa yllättävän paljon.  

Kaupunki ja talous - nyt liiketoimintasuunnitelmaksi!

Kuva
                               Barsokevitschin valokuvamuseon syksyinen piha Kuopiossa. Oikeastaan on mielenkiintoista seurata ehdokkaiden keskusteluja ja mielipiteitä kaikista poliittisista asioista. Ja sanoa väliin omia mielipiteitään.  Luin aamulla Hesaria ja siinä oli toimittaja Kauhasen raportti Ruotsin poliittisesta vallasta. Siellä nimitetään jo talouspolitiikkaa liiketoimintasuunnitelmaksi. Hyvä! Hyvä! - No, eivät kaikki tietenkään siitä termistä pidä, mutta kunta tai kaupunki, sehän se vasta on yhteinen yritys, joka ei voi huonosti tai sitten voi. Mielestäni kaikkien kaupunkien ja kuntien pitäisi tehdä hyvät liiketoimintasuunnitelmat, kuten vakavaraiset yrityksetkin tekevät. Hyvä liiketoimintasuunnitelma on kaiken toiminnan A ja O. Jos kaupunkimme taloutta hoidettaisiin kuten hyvässä yrityksessä, asiat olisivat paljon paremmin. Asiantuntijoina kunnat voisivat käyttää menestyneitä liike-elämän yrittäjiä. Hyvä yritys on sellainen, että se investoi ja laajentaa ta

Kuntapolitiikkaa...Puijon tulevaisuus

Kuva
Kun en ole ehdolla kunnallisvaaleissa, voin kuitenkin tuoda tavallisena kuntalaisena mielipiteitäni esille. Jos minulla olisi aikaa puolet lisää, lähtisin ehdokkaaksi, mutta oma aika on minulle niin kallista, että yritän vaikuttaa muuten, vaikkapa tässä kirjoittamalla. Ihmettelenkin niitä aikataitureita, jotka jaksavat vielä työn lisäksi istua illat kokouksissa!   Kuopiossa puhuttaa Puijo - taas kerran. Puijon kehittäminen tai kehittämättä jättäminen, mitä se on ollut viime aikoina. Kaikelle sanotaan EI! Kun halutaan rakentaa vaikkapa golf-kentän laajennus, sille sanotaan heti EI! Joku ehdotti sinne paikalle lahonneiden rakennusten siirtoa maalta! Huh-huh! No, en ymmärrä, koska golf-kentän laajennuksella saataisiin Puijoa hieman elävämmäksi. Laajennusta on suunniteltu kaupungin omistaman kiinteistön eli Konttilan vanhan tilan takamaille. Luulisi Konttilan liiketoiminnan saavan aikamoisen piritysruiskeen siitäkin mahdollisuudesta, että golfarit toisivat tuloja myös kuppilaa

Siunattu Hulluus!

Kuva
Päätimme mennä katsomaan Tommi Auvisen uudenlaisen savolaisille sopivamman sovituksen tästä tunnetusta Aapelin eli Simo Puupposen näytelmäkappaleesta. Ja olihan se tosi hauska ja rentouttava näytelmä! Kuopion kaupungin teatteri on nyt remontissa kaksi vuotta ja näytelmät ovat Yhteis- ja Puistokoululla. Mutta eipä se menoa haittaa. Kaupunkimme teatterin mitä hersyvimmät näyttelijät saavat hyvää jälkeä aikaan! Kiesit olivat muuttuneet autoksi, kun kolme veljestä matkasivat kohti mielisairaalaa. Nuorin oli vanhempien veljien mielestä hullu, mutta tosiasiassa kaksi vanhempaa taisivat olla hullumpia.   Näytelmän opetus ja viisaus on se, että hyviä ihmisiä on vähän, pahojakin on onneksi vähän, mutta meitä siunattuja hulluja paljon! Siinäpä sitä on hauskaa luovuuden ylistystä kerrassaan! Itse voin sanoa kuuluvani siihen hulluun enemmistöön! - Muuten, kun nyt teatterin vieressä on kaupungin suosituin ikäistemme baari-ravintola, päätimme piipahtaa siellä pikaisesti puolisen tuntia näyt

Ylikylä - nurmeslainen maalaiskylä

Kuva
Tämä Nurmeksen idyllinen ja vauras maalaiskylä on minulle hyvinkin tuttua seutua. Useat koulukaverien kodit olivat siellä, joissa vierailin kouluaikaan. Oman mummini lapsuuden ja nuoruuden koti sijaitsi keskellä kylää. http://www.oyk.fi/~nurmeksen.kylat/ Tuolla järven takana mummi vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Syyskyntöjä ja heinäpaaleja.   Ylikylän peltoa ja metsää. Joutsenia koolla lähdössä kohti etelää.  

Vaalihumua ilmassa

Eilen sain postissa lippusen, joka patistaa taas äänestämään kuntavaaleissa. Saa sitä taas miettiä, kuka olisi se ihminen lähinnä omia aatteita ja ajatuksia. Ehdokkaista kun ei saa mitään selvää! Tuttuja ja jopa ystäviä on ehdokkaina, muttei heidänkään ajatuksista ota mitään selkoa, kun heitä ei ehdi tavata, eivätkä he viitsi pitää edes omaa blogia kuntatason asioista, joita ovat halukkaita ajamaan. Blogeissa jokainen ehdokas voisi tuoda esille omia ajatuksiaan. Tietysti puolueet pitävät ehdokkaiden suut supussa. Vaatii varmaan rohkeutta tuoda rehellisesti omat mielipiteensä esille.   Muuten olen oikeastaan sitä mieltä, että valtuustot ovat aika turhia. Kuka ihminen, joka käy työssä, voi perehtyä kunnolla yhteisten asioiden hoitoon? Kokouksiin mennään väsyneinä työpäivän jälkeen, paperipinohin ei ole edes ehditty kunnolla tutustua. Asioista riidellään tuntikausia  eli yhteisten asioiden hoito on täydellistä ajanhukkaa! Entäs jatkuvasti vaihtuvat valtuutetut? Uudet ihmiset ovat aiv