Kuopion talous kuntoon metsän ja puiden avulla!



Kuopion taloustaitajat ovat saaneet kaupunkimme velkaantumaan pahanpäiväisesti. Viime vuonna talous oli  reilun 7 miljoonaa miinuksella, tänä vuonna ennusteet ovat vielä hurjemmat, jopa lähes 23 miljoonaa. Kohta uhkaa koko kaupungin konkurssi! Mikä mättää? No, se ettei ole tarpeeksi taitavia talousihmsiä päättämässä, mihin rahaa laitetaan ja mistä sitä saa. Kaupunki omistaa mittavia maa-omaisuuksia, metsiä ja kiinteistöjä. Ne pitäisi osata nyt muuttaa rahaksi ja nopeasti. Sijoitustoiminnassakaan ei ole onnistuttu kovinkaan hyvin.


Mittavat metsät kaupungin ympärillä pitäisi osata muuttaa rahaksi, puut seisoa jököttävät ja jopa lahoavat kaupungin metsissä  paikoillaan, kun ei tajuta, mikä rahavaranto puissa on. Jos katselee ympäristöä joka puolella kaupunkia, metsää on joka paikassa ja siellä puita liikaa. Kun ajan vaikkapa työpaikalleni rantatietä pitkin, puita on aivan liian lähellä tienreunaa, jopa siten, että se haittaa näkyväisyyttä.  Mielestäni Kuopion pitäisi olla selkeä kaupunki, eikä mikään metsä. Metsät pitäisi harventaa puistomaiseksi alueeksi, jotta asukkaat voisivat liikkua niissä paremmin. Nyt monet metsäalueet ovat ryteikköjä, joissa on aivan mahdotonta liikkua.  Tontteja voitaisiin kaavoittaa keskemmälle kaupunkia, jotta asuntotuotantoa tulisi lisää.
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan