Outoa on koulujen maailma ja opettajien tai oppilaiden oikeudet



Tuntematta tapausta opettajan kurinpitomenettelyssä, tuntuu että nyt on menty kouluissa jossain määrin ylilyönteihin puolin ja toisin. Oppilailla on oikeuksia, mutta ei aina opettajilla. Uskon, että hermot menevät useilla opettajilla vaikeiden häirikköoppilaiden kohdalla. Käsiksi ei saa käydä, vaikka oppilas potkisi tai haukkuisi opettajaa. Mikä on väärin ja mikä oikein? Ennen opettaja oli auktoriteetti, jota kunnioitettiin, jopa luokan kovikset ja häirikötkin. Opettajan sanaa oli toteltava, muu ei tullut kysymykseenkään. Jossakin lapsia ja nuoria pitää kasvattaa, jos ei kotona osata. Koululle lankeaa aika iso palanen lasten ja nuorten kasvattamisessa. Tuon kurittavan opettajan erottaminen oli varmaan turhan nopea teko. Olisi ollut viisaampaa keskustella ensin kaikkien osapuolien kanssa ja kuulla kaikki selitykset tapahtumista. Mitä näistä nuorista tulee, jos heillä ei ole auktoriteetteja? Mutta, asiassa on usein kaksi näkemystä...


Vuosia sitten lastemme luokassa tapahtui myös opettajan kurinpitotapaus tyttöoppilaalle. Naisopettaja nosti uhittelevan pikkutytön käytävän naulakkoon. Lapsen vanhemmat ottivat yhteyttä asiasta kouluivirastoon, mutta opettaja oli hyvin arvostettu ja sai jatkaa työtään. Hänellä oli selvästi suosikkioppilaita ja inhokkioppilaita, jotka taatusti kärsivät. Onneksi lapsemme oli suosikkioppilas, mutta ei hänkään ymmärtänyt opettajan tapaa toimia. Jutussa olisi ollut ainesta vaikka lehtiin, mutta se asia painettiin villaisella. Opettajillakin siis tapahtuu räikeitä ylilyöntejä, joihin vanhemmat eivät voi vaikuttaa ja muut vanhemmat ihmettelevät avuttomina. Kaikki tuntevat jonkun tapauksen opettajien "hirmuvallasta". Mitenhän tuokin pieni villi tyttönen selvisi elämänsä traumasta?


Joskus  tuntuu, että  vangeilla ja rikoksentekijöillä olevan oikeus tehdä melkein mitä vain, rikoksen kohteeksi joutunut saa puolustautua tosissaan monessa tapauksessa. Jos vaikkapa puolustaa omaisuuttaan väkivalloin, syyllistyy rikollisen vahingoittamiseen. Samahan se on nykyisin työmaailmassakin, kun työntekijöillä on oikeus ja kohtuus vaatia mitä vain itselleen, mutta työnanatajapuoli uhrautuu, tekee pitkää päivää ja yötä, eikä saa tai osaa vaatia juuri mitään. Ollaanko tässä maailmassa nyt laitettu asiat niinsanotusti sekaisin tai ylösalaisin. Pitäisi olla olemassa joku tasapaino, oikeus ja kohtuus monessa asiassa ja käyttää sitä tervettä järkeä...
 
16.4.2013 PS - koulu-opettaja-oppilas-keskustely sen kun kiihtyy...missä on se oikea totuus Alppila-tapauksesta? Opettajat menettävät malttinsa, eikä se ole yhtään ihme!
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan