Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2013.

Tänään tulivat lehmät

Kuva
Keskellä kylää on kaunis kukkaniitty ja tänään saapui  yhteysaluksella pellolle mummonmökin ikkunan alle ylämaan karja, jonka omistaa nauvolainen maanviljelijä-karjankasvattaja. Kymmenkunta lehmää ja pari vasikkaa tuli Nötön saarelle, loput 70 ovat usealla eri saarella. Nämä eläimet ovat niin suuria ja rauhallisia, etteivät ne hypi ilosta vaan katselevat rauhallisesti alueen ja alkavat syödä rouskuttaa tuoretta ruohoa. Ylämaan karjan yksilöt ovat kunnioitusta herättävän näköisiä, mutta hyvin lempeitä otuksia. Ilma on ollut tänään pilvinen, ukkonenkin jyrähteli aamupäivällä. Muutama sadepisara tipahti niskaan, mutta kohtuullisen hyvä sää, jopa lämmin iltapäivällä. Illalla tuli sankka sumu mereltä päin. Toivotavasti se hälvenee aamuun mennessä.  Sisämaassa tuntuu olevan helle, joten huomen aamuna aikaisin hyvästellään saari ja suunnataan kohti kotia.

Nötön linnut ja eläimet sekä ihmiset

Kuva
Alkukesä on täynnä lintujen ääniä. Tällä saarella ei tarvitse muuta musiikkia, kuin aamulla vain ikkuna auki ja musiikki soimaan. radiota ei tule avattua, tv on ollut koko viikon kiinni, cdt ovat turhaan mukana. Tietokoneesta voi katsoa uutiset suorana, muuta ei tarvitse. Ulkona puuhastellessa voi kuunnella viereisen pellon ruisrääkkää, kuhan keittäjää, pääskysiä, peipposia, lokkeja, rastaita, kerttusia ja lukuisia merilintuja. Välillä kukkuu käki. Olen nähnyt myös joutsenia ja kurkia. Joku outo lintu minulle virittää aamuisin niin hienon trillin, etten ole koskaan ennen sellaista kuullutkaan. - Entisenä lintubongarina yritin mennä kamerani kanssa eteläpuolella olevaan syrjäiseen lintulahteen merilintuja kuvaamaan, muttei se onnistunut. Linnut ovat herkiä äänille pesimäaikaan. En omista kovin tehokasta teleobjektia, joten jätin suosiolla kuvabongauksen. Merikotkia ei ole näkynyt, kun ne ovat pesimäpuuhissa pohjois- ja itäpuolella saarta. Linnut ovat reviiriuskollisia, joten samat lint

Nötön kevät on kaunis

Kuva
Kun aurinko paistaa ja on kevät, miltei kesä, niin kaikki näyttää pitkän talven jälkeen tosi kauniilta. Sateiden ja lämmön ansiosta kaikkialla on vehreän vihreää, kukat alkavat kukkia ja niityt viheriöidä. Kamerani on räpsynyt täällä ulkosaaristossa Nötössä ahkerammin kuin aikoihin, koska tuntuu että kaikkilla on niin kaunista. Tässä taas yhden keväisen päivän kuvasaalista kuin konsanaan suuri kalasaalis. Kuvia tulee vähitellen...                                Yhteysalus Eivor tuo ja vie ihmisiä sekä tavaraa.                                Tuulimyllykalliolta on komea näkymä.                                Läheiselle pellolle tulee pian ylämaan karjaa.                               Vanhalle koululle tulee kesäkahvila ja taidenäyttely.                                Meri kimaltaa monelta rannalta.                                Hentoja kesän kukkasia.                                Saaren niityillä on monenlaisia orvokkeja.            

Nötön keväinen luonto

Kuva
Nötön kylässä on keskellä luontoa, vaikka arkiset mökkipuuhat täyttävät päivän. Tein siskolle elämäni ensimmäisen sillan mummonmökin eteen ja pesin räsymaton. Sisko leikkasi trimmerillä heinää ja kunnosti pihaa sekä pesi kaupan koneella pyykkiä. Minä siivosin saunan ja illalla saunoimme. Onni on istuskella mökin rapuilla saunan jälkeen ja kuunnella luonnon ääniä. Hiljaisuutta ja rauhaa on tähän aikaan saarella, kun suurin osa loman viettäjistä ei ole tullut. Eilen satoi koko illan, mutta tänään on ollut kesäisen lämmintä ja aurinkoista. Tein pieniä kävelyretkiä saaressa pitkin päivää töiden välissä.                               Lokki on tehnyt pesän sataman vanhan laiturin nokkaan.                                Saaren saniaiset ovat vielä sykkyrällä.                                Iloiset kevään voikukat.                               Saaren asukkaiden värikkäät postilaatikot odottavat.                                Toisen rannan vaja ja laituri.

Nötössä alkoi kesä ja loma

Kuva
Taas ollaan Nötössä ja ilma on kuin kesällä. Eilen oli jopa helteistä iltapäivällä. Illalla sää viilenee kuitenkin nopeasti, kun merivesi on vielä kylmää. Linnut pesivät ja poikasten sirkutus kuuluu jo rannoilla ja metsässä. Moni lintu hautoo rannoilla. Pellolla visertävät pääskyset kilpaa ruisrääkän kanssa. Aika hauska konsertti!                       Yhteysalus Eivor kulkee sääksen pesän ohi, siellä se taas hautoo reimarin päällä.                                       Merellä näkyi jo toukokuinen purjehtija.                                 Saarella on paljon mukavia kävelyteitä.                                           Kaunis perinnetalo kirkkotien varrella. Nötön kirkkoa ympäröi kaunis hautausmaa. Aikoinaan saaressa asui lähes 300 ihmistä, jotka tulivat joka sunnuntai kirkkoon. Nyt jumalanpalveluksia on vain ehkä kerran kesässä.                                   Vanhan puukirkon katossa on komea purjelaiva.