Joulusuru - Christmas sorrow

 
 
Tämä joulu on ollut hyvin raskas joulu. Veljeni menetys liian aikaisin painaa mieltä ja suru ei vain hellitä. Elämäni surullisin joulu. Suru iskee jouluna tosissaan, kun joutuu pysähtymään ja miettimään. Kun talven luontokin näyttää kurjimmat puolensa, kaikki tuntuu kurjalta. Miksi piti näin tapahtua? Tapahtukoon sinun tahtosi, niin miksi? Kysymyksiin ei ole vastauksia, kun kukaan ei tiedä eikä osaa sanoa. Elämä sivaltaa joskus tosi kovaa ja rajusti, pysäyttää kiitolaukan kuin seinään ja lennättää mielen pökerryksiin.  Se lohduttaa hieman, kun veljeni leijonamieli sanoi eläneensä hyvän elämän.
 
Lauantaina on taas suvussamme hautajaiset. Nyt saatamme melkein satavuotiaan suvun tärkeän ihmisen lepopaikkaansa. Hän sai elää 35  vuotta pitempään kuin veljeni, mutta silti lähtö tuli yllättäin ja liian nopeasti. Kun elää melkein sata vuotta ja järki toimii, ehtii nähdä ja kokea paljon. Surullista on luopua vanhoistakin suvun valopilkuista.
 
Onneksi vuoden aikana on elämän valojakin syttynyt. Lapsia, häitä, kihloja, iloisia juhlia, hyviä ystäviä, mukavia matkoja, ihania retkiä, rakkautta, yhdessäoloa, hyvää ruokaa, uusia töitä, kivoja harrastuksia, yllätyksiä, pieniä elämän ilouutisia, aurinkopäiviä....joiden avulla jaksaa eteenpäin.


Kommentit

mummeli sanoi…
Voimia sinulle surusi keskellä! Elämä joskus lyö rajusti. Minua lohdutti sinä jouluna, kun olin syksyllä jäänyt yksin , se, että tiesin miehelläni olleen kaikki hyvin, ilman kipuja sai nukkua. Vuosien varrella pahin suru on muuttunut hiljaiseksi kaipaukseksi.
Anonyymi sanoi…
Elämän jatkuvuutta menetyksien rinnalla. Sinulla on tosi hienoja kuvia blogissasi, niitä lukiessani tuli esiin esimerkiksi Kys:n lisärakennuksen "lasiseinä". Olin kolme kuukautta töissä kyseisellä työmaalla ja usein ajattelin niitä kaikkia epäkohtia, jotka lisäsivät kustannuksia aivan jo siinä rakennusvaiheessa. Onko tänne Kuopioon iskenyt joku pöhötystauti. Saaristokaupunkiin oli ostettu liian pitkä tie ja kun sitä ei saatu muuten sopimaan, se piti laittaa mutkille. On epäilty, ettei toriparkki tule koskaan maksamaan itseään takaisin. Ihmettelit teatterin remonttia, kai se tulee maksamaan noin 30 miljoonaa euroa - huh - huh. Uimahallia ollaan kai purkamassa, ei kuulema kannata korjata, ei kai olla rakentamassa jotakin "uimaviihdekeskusta". Minulle ei tule Savon Sanomia, joten en tiedä onko siinä näistä asiosta kriittisä kirjoituksia, mutta minä en ole onnistunut löytämään mistään mitään kritiikkiä kaupungin ja sairaanhoitopiirin miljoonahankkeita kohtaan. Terveyttä ja Iloa vuodelle 2014 ja kyllä se talvikin sieltä vielä tulee.
Anni Aatos sanoi…
Kiitos ja Hyvää Uutta Vuotta sinulle. - Savon Sanomat on onneksi muuttanut liian varovaista linjaansa ja esittää hieman rohkeampaa kritiikkiä kuntapäätöksiin. Sairaalahankettakin on arvosteltu lehdessä, mutta ymmärrettävästi linja on varovainen vieläkin. Lukijatkaan eivät saa kirjoittaa tarpeeksi suoraan asioista, sen olen itse kokenut, koska terävin kärki sensuroidaan mielipidekirjoituksista, vaikka ne olisi kirjoitettu omalla nimellä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan