Hae tästä blogista

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Tuttu maisema

Siskoni huomasi tutun valokuvan Hanna Ekolan kirjan "Maa on niin kaunis" kannessa. Se kuva on kuvattu 9.2.2007 Kallaveden rannalla Kuopiossa. Olin lenkillä koiramme kanssa töiden jälkeen rannalla ja taskussani oli pieni kamera. Katsoin taakseni ja näin todella kauniin maiseman. Kahden puun silhuetin välissä oli auringonlasku. Tuo helmikuu oli muutenkin kaunista aikaa. Valoa alkoi tulla ja lunta oli sopivasti.
 
Hanna Ekolan kirja on kirjoitettu surevalle ihmiselle. Hannan puoliso menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen. Runot ja ajatukset ovat erityisen koskettavia. Hanna Ekola on teologi, kirjailija ja laulaja, joka osaa tulkita ihmisen syviä tuntoja kauniisti ja herkällä mielellä. Olen todella mielissäni, kun kuvani pääsi näin kauniin kirjan kanteen. Sama menestyksekäs kuvani on ollut mm HS:n ja kaikkien maakuntalehtien kannessa, kun Suomi täytti 90 vuotta. Kuva on myös symbolinen monin tavoin. Kaksi puun silhuettia nojaa toisiinsa ja väliin laskee aurinko, joka antaa valoa ja kauneutta ympäröivään maisemaan.
 
 
 
 
 
 
 
                          

Ei kommentteja: