Hae tästä blogista

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Vanha rakas äitini

Tänään ja huomenna on äitini nimipäivä. Hän on nyt vasta mielestäni vanha, koska on jo täyttänyt 85. Askel ei ole enää niin ripeä kuin ennen, mutta hyvin hän pääsee eteenpäin sisulla. Hän on parhain ja hauskin äiti, mitä minulla voi olla. Rohkea, reipas, sisukas ja aina yleensä iloinen. Järki hänellä on kuin partaveitsi ja muisti tosi hyvä. Jopa parempi kuin minulla.  Hänen viisauksiaan ja elämänohjeitaan on mukavaa kuunnella, vaikka aina emme ole yhtä mieltä aivan kaikesta. Monta hyvää käytännön ohjetta olen häneltä vielä tänäkin vuonna saanut. Onhan hän käynyt aikoinaan puutarha-alan ja kotitalousalan koulutuksen, mikä oli hyvin sopiva tulevalle maalaistalon emännälle. Ruoka, jonka hän tekee on edelleenkin todella herkullista ja maukasta. Hänellä on aika suuri talo ja hyvä puutarha, jonka hoitamisessa kuluu aika rattoisasti. Mummi on ollut aina hyvin vieraanvarainen ja sosiaalinen, joten suku, oma seurapiiri ja hovi, joka ympärillä pyörii, pitää hänet virkeänä. Mielipiteensä hän sanoo reippaasti ja avoimesti, mutta kaikkihan eivät siitä tietysti pidä, mutta mitäpä mummi enää tuossa iässä esittäisi muuta kuin on. Äiti-mummi seuraa yhteiskunnallista keskustelua ja ottaa kantaa joka asiaan. Hänen kanssaan voi keskustella kaikesta. Lehdet ja uutiset ovat päivittäin tärkeitä.
 
Elämä ei tietenkään aina ole ollut helppoa, mutta suruja ja murheita kun tulee jokaiselle. Mitäpä sitä liikaa murehtimaan, pitää elää tätä päivää ja nähdä hyvät asiat joka hetkessä. - Mummin elämänohjeet ovat kantaneet elämässäni. Hän ei jää suremaan liikaa ja puhuu avoimesti huolistaan ja suruistaan. Paras ystävä hänellä on teräväpäinen 87-vuotias tätini, joka myös asuu kotonaan. Vanhat ihmiset ovat elämän suola ja sokeri. He antavat elämään rikasta ulottuvuutta ja heidän auttamisensa tuo hyvää mieltä. Mielensäpahoittaja-elokuvankin  mukaan  viisaus asuu vanhoissa ihmisissä.
 
Äiti ja minä
 
 
 
 
 
Tätini lapsena  


 
 
 

Ei kommentteja: