Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Vanha kotitaloni

Kuva
Syntymäkotiani uhkaa purkaminen ja olen aivan murheen murtama. Se on maaseudulla maalaismiljöössä ja talo on harvinaisuus, kun iso osa on siitä yli 200 vuotta vanhaa. Eli hirsinen kehikko.  Niitä rakennuksia ei ole kuulemma enää paljon maaseudulla. Rakennus on jo kulttuurihistoriallisesti arvokas, samoin maaseudunrakennusperinnekohteena. Se sopii hyvin maaseutumaisemaan. Sen alkuperäiset hirret ovat kruununvoudin savustusmajasta kauempaa ja siirretty siihen asuinrakennusta varten. Talossa on asunut sukumme viiden sukupolven aikana paljon ihmisiä, jopa paikkakunnan merkkihenkilöitäkin. Talossa on hienot perinneovet, kauniit uunit  ja komeat lattialankut.  Vanhojen rakennusten säilyttäminen on arvokasta työtä ja kulttuuriperinteen säilyttämistä, jota museovirastokin usein tukee ansioituneesti vaikkapa korjauskustannuksissa. Minulle talo on todella tärkeä, koska elin siellä perheeni kanssa 16-vuotiaaksi, kunnes tilan uusi päärakennus rakennettiin. Lapsuuden parhaat muistot liittyvät ta

Puijon kisat - Puijo Ski Jumping 2016

Kuva
Kylläpäs oli suuren talviurheilujuhlan tuntua Puijon kisastadionilla, kun menimme illalla katsomaan ison mäen hyppykisaa pitkästä aikaa. Suomalaiset eivät yllä tällä hetkellä sellaisin suorituksiin kuin norjalaiset, itävaltalaiset ja myös slovenialaiset. Valiojoukossa ei ollut yhtään suomalaista. Mutta tunnelma oli hieno, ilma hyvä, tuulet suotuisat, ohjelmaa paljon. Ihmisiä olisi sopinut paljon lisää alueelle. Mahtava ilotulitus lopussa kruunasi kaiken!    

Tuulta ja tuiskua - Wind and snow

Kuva
Tämä viikonloppu oli hyvin tuulinen ja tuiskuinen. Kuin elämässä, välillä on tyyntä, sitten joskus paistaa aurinko ja välillä tuprahtaa kunnolla. Lunta on tupruttanut koko ajan. Nyt alkaa tuntua tosi talvi.  Kinoksia alkaa olla joka puolella. Lumitöitä saa tehdä joka päivä, parhaana kahdesti. - Kävin jäällä sunnuntaina ja olihan siellä aikamoinen puhuri. Hyvä kun pääsi takaisin rantaan vastatuulessa.        

Jäätie - Ice road

Kuva
Kotimme lähellä on hieno ulkoilupaikka talvisin, jäätie Kallavedellä läheiseen saareen. Kun ladut ovat huonossa kunnossa, parasta ulkoilua on kävely. Päätimme, jos on oikein hyvä aurinkoinen sää, lähdemme töistä hieman aiemmin ja ulkoilemme. Joka päivä se ei ole mahdollista, mutta joskus on kuten tänään. Aurinkoa oli vielä klo 16 aikaan sopivasti. Tuuli tuiversi aika paljon, mutta muutama ulkoilija oli liikkeellä. Joku naapurikin tuli vastaan. Hiihtolatuja ei ole enää jäällä, kun viikon suojasää pehmensi jään pinnan ja ladut peittyivät lumeen. Vettä näkyi jäätienkin alkupäässä paljon , mutta muutama uskalias autoilija oli liikkeellä, samoin traktorit lumilinkoineen. Jää kyllä kestää ja nyt tulevat taas yöpakkaset.    

Helmikuu - February

Kuva
Vihdoinkin tuli talviset maisemat Kuopioon. Pienikin lumi tekee ihmeitä luonnolle. Valoa tulvii enemmän, vaikka on pilvistä. Lumityöt ovat mukavaa liikuntaa. Luontolenkki töiden jälkeen on parasta arjessa. Lepoa sielulle ja nautintoa silmille. Nyt kun tulisi vielä se aurinko...

Hyvää Ystävänpäivää - Happy Valentines Day!

Kuva
              Ystävänpäivänä olisi hyvä, jos jokaisella olisi joku jolle sanoa I love you! Italialainen ystäväni ihmetteli, miten erilainen ystävänpäivän vietto on täällä Suomessa kuin Italiassa. Siellä se on  enemmän rakastavaisten päivä. Samoin myös Amerikassa. Mutta ystävän tai ystävyyden päivä on hyvä ja hieno päivä Suomessa, kun se saa kokoontumaan ystävät yhteen. Meitä kokoontui kahdeksan ystävää. Höpötystä, kahvia ja herkkuja. Paljon muuta ei tarvita.   Miten tärkeä olisi muistaa vanhoja ihmisiä, soittaa heille tai mennä kahville heidän luokseen, jutella ja kuunnella. Mikään muu ei varmaan ole tärkeämpää kuin ystävyys ja läheisyys. Vanha äitini oli onnellinen, kun hänen vanha serkkunsa soitti toiselta puolelta Suomea ja hän sai puhua pitkän puhelun. Ystävyys sukulaisenkin kanssa on tärkeää. Pitäkää ihmiset toisistanne huolta ja yrittäkää ymmärtää toisianne. Ystävän päivä voisi olla jokainen päivä! Ystävyyden kuukausi, ystävyyden vuosi, jolloin voisimme miettiä kaikki

Fokusoi elämäsi!

Kuva
Jenny Jännäri kirjoitti jännästi Optiossa siitä, kuinka johdan itseäni. Ensimmäiseksi, fokusoi  elämäsi. Siis suunnittele niin paljon kuin mahdollista. Hyvä ajatus, mutta aika harva meistä elää vain tätä päivää ja tässä hetkessä. Tässä iässä tai miksei nuorempanakin voisi tehdä hyvän 5-vuotissunnitelman. Mutta kun kaikki ei mene koskaan suunnitelmien mukaan.  Tulee yllätyksiä tai mutkia matkaan. Nuorempana en voinut ajatellakaan olevani töissä vielä tässä iässä. Suunnitelmia voi tehdä puoleksi vuodeksi eteenpäin, vaikkapa lomasuunnitelmia. Loppujen lopuksi lähes kaikki asiat ovat elämässä menneet toisin kuin nuorena ajatteli. Vain osa haaveista tuli todeksi, mutta hyvä niin. Moni asia on heittänyt totaalisesti häränpyllyä. Ehkä on hyvä, ettei tiedä nuorena, mitä elämässä tulee vastaan. Pettymyksiä ja hyvin kipeitä asioita, surua ja huolia. Jos johonkin olen pettynyt elämässäni, niin ihmisiin. Todellisuus on saattanut olla aika karua. Mutta se elementti pitää eliminoida ja fokusoi

Vanhanakin voi blogata...ja tanssia ja rokata

Kuva
Katsoin eilen Areenan Fem-kanavalta ihastuttavan ohjelman tukholmalaisesta 103-vuotiaasta bloggarista Dagnysta, joka kirjoittaa tietokoneella blogia itse ja opettaa nuorempiaan tietokoneen käytössä.  Aivan ihana ja sydämellinen persoona. Oppi elämään täysillä vasta vanhana! Tässä tädin blogi: 103V   Dagny Carlsson - 103 v. Elää voi täyttä elämää vielä yli 100-vuotiaanakin, jos vain on terve. Dagnyn pitkän iän salaisuus on kuulemma hyvissä geeneissä, tanssissa ja uteliaisuudessa.  - Joten tässä voi olla itsellänikin monia vuosia aikaa kirjoittaa blogia! Ainakin sitten, jos jään eläkkeelle joskus.

Nurmes ja Bomba

Kuva
Kävimme vanhan äitini kanssa katsomassa Nurmeksessa Bombaa. Se sai onneksi uuden omistajan ja hyvältähän se tuntui. Mukavaa kun karjalainen kylä säilyy matkailukäytössä. Siellä näytti olevan jo uudenlaista touhua ja tohinaa. Toivotamme onnea oikein paljon uudelle yrittäjälle ja Bomballe!