Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Suomalainen vahva nainen

Kuva
Kuva HS:n sivuilta 28.4.2016. Albert Edefelt kuvasi tässä kauniissa maalauksessa vahvaa suomalaista naista jo vuonna 1889. Se on maalattu Haikon maisemassa. Nyt taulu on myytävänä Lontoossa Sothebyn huutokauppakamarissa toukokuussa. Lähtöhinta on jo n 500 000 euroa! Jos minulla olisi rahaa, kävisin sen huutamassa. Taulu on ollut yksityisessä omistuksessa Ranskassa, eikä ole tiedetty missä se on. Vain valokuva on ollut tallella kuvaluetteloissa. Huutaisipa joku sen Suomeen!     Millainen  on vahva suomalainen nainen? Kuka meistä naisista on siis todellakin vahva? Onko vahvuus sitä, että pistämme miehemme tai yleensä miehet polvilleen. Moni nykynainen toimii näin. Mies saa kenkää, kun lapset on tehty ja selvitty vauva-ajasta. Tai mies saa kenkää, jos ei olla enää taloudellisesti riippuvaisia. "Pärjätäänhän yksinkin" Monta surullista esimerkkiä naisen kovuudesta näkee, mutta se ei ole mitään vahvuutta mielestäni.   Suomi-nainen on varmaankin vahvistunut (ja k

Mukavia linkkejä ja blogeja

Suurin osa töistäni tapahtuu tietokoneen ääressä. Välillä pitää pitää paussia ja silloin on mukava katsoa joitain blogeja ym sivuja. Tässäpä muutamia lemppareitani tällä hetkellä: http://seitakuvia.blogspot.fi/  - hienoja kuvia Kuusamosta, Lapista ja Kuopiosta lintubongarina naapurimaan lempikamera, jota seuraan http://pontu.eenet.ee/player/kalakotkas2.html paremmasta sisustuksesta kotona haaveilevana ja ideoita metsästäen: http://keltainentalorannalla.blogspot.fi/ http://becreativeanddoit.blogspot.fi/

Kevät tulee kitkutellen

Kuva
Kyllä on niin niin hidasta taas kevään tulo. Kun yöllä on pakkasta, jäät vaan jököttävät järvessä. Kallaveden suurin selkä taitaa vieläkin olla jäässä, joten virallisesti jäät ovat Kuopiossa paikoillaan. Mutta hiljaa hyvä tulee eli jospa se tulisikin parempi kesä kuin viime vuonna. Mökillä riittää silti puuhaa kuin metsän pienillä pesänrakentajilla. Oksien polttoa, siivoamista, haravointia. - Mutta olipas erikoinen juttu, kun talveksi jäi palohälyttimen patteri piipittämään  ja se piti koko talven pientä piippausääntä. Se karkotti kaikki hiiret mökistä. Ei ole pöydillä yhtään papanan papanaa!  

Takatalvitunnelmaa

Kuva
Tänä aamuna tuli taas talvi! Onneksi ei ehditty vaihtamaan talvirenkaita. Mutta onhan vielä huhtikuu, johon mahtuu aina yksi takatalvi ellei kaksikin. Uusi lumi on vanhan surma eli heti ei ole lunta! Kohta on kevät ja kukkaset penkissä.   Tässä blogissa todella  mukavia ideoita sadepäiviksi:   http://becreativeanddoit.blogspot.fi/

Kevättä kevättä

Kuva
Kevät tulee niin kovaa vauhtia, että heikompaa ihan huimaa. Jäätielle eikä jäälle ole enää menemistä. Lintuja saapuu etelästä sankoin joukoin. Pihapongaus on antanut meille taas peippoja, punarintaa, vihervarpusia, mustarastaita, räksiä, joutsenia....

Huhtikuun aurinkoa

Kuva
Sunnuntaina paistoi taas keväinen aurinko täydellisesti ja oli mitä parhain ulkoilusää. Lompsimme aamupäivällä hankiaista pitkin mökillemme, kun sinne ei tehdä talvella tietä, sehän on kesämökki. Kevät edistyy nyt kovaa vauhtia; tänään on bongattu laulujoutsenia, selkälokkeja, isolokkeja, palokärki, töyhtöhyyppiä, mustarastaita.