Hae tästä blogista

perjantai 21. lokakuuta 2016

Opettajaparka!

Lahtelainen opettaja menetti malttinsa peruskoulun yläasteella. Se ei ole varmaan Suomessa ensimmäinen kerta, jos opettaja menettää murrosikäisten kanssa malttinsa ja minusta se on oikein. Kun itse olin maalaiskoulussa, useat meidän opettajamme menettivät malttinsa. Eräskin todella hyvä arvostettu opettaja jopa pyörtyi, kun huusi hysteerisesti luokan muutamalle tosi rasittavalle häirikölle, joista me kaikki  oppilaat kärsimme. Me oppilaat olimme täysin opettajan puolella. Ymmärsimme häntä, koska häiriköt veivät opiskelurauhan ja eikä se ollut enää yhtään hauskaa kenestäkään. - Niin, tämä meidän opettajamme ei menettänyt työpaikkaansa. Menimme tyttöporukalla rehtorin luokse ja kerroimme tilanteen. Hän tuli rauhoittamaan ja nuhtelemaan häiriköitä. Opettajamme jatkoi tuntia, kun kohtaus oli ohi. Ajan kanssa nämäkin pojat taisivat huomata typerän käytöksensä ja rauhoittuivat.
 
Silloin ei saanut kuvata eikä edes voinut. Miksi muuten nyt saa julkaista ilman lupaa yksityisen ihmisen työpaikalla tehtyjä videoita youtubessa? Eikö tuohon joku lakipykälä löydy, joka sisältää oikeuden olla rauhassa työpaikallaan. Ei meidän työpaikalla ainakaan voi kuvata ilman lupaa. Kännyköitten käyttö on älytöntä koulussa ja luokkahuoneissa ja se pitäisi ehdottomasti kieltää. Itse kuvaan paljon, enkä voi julkaista kuvia muista ihmisistä ilman lupaa. Miksi videon voi julkaista?

 

Ei kommentteja: