Ihana Italia - Lovely Italia!!

Taas kerran innostuimme kesämatkasta Italiaan ja menimme viidennen kerran samalle seudulle Toscanan pohjoiseen kulmaan Versiliaan. Siellä olemme käyneet ihastuttavassa pienessä maalaiskaupungissa Camaioressa  hyvän italialaisen ystävämme talossa nyt muutaman kerran. Saimme nauttia auringosta ja helteistä lähes toista viikkoa. Italia on parhaimmillaan kesällä, vaikka moni sanoo, ettei lähde Suomesta minnekään kesällä. Me olemme toista mieltä.  Pidämme Versilian alueesta, koska se ei ole vielä turistien valloittama. Asuminen pikkukaupungissa on mukavaa, kun ympärillä ovat tutut maaseudun äänet. Aamuisin kukko kiekui meidät ajoissa hereille, päivisin koirat haukkuivat, ihmiset elivät vilkasta elämäänsä. Äänessä olivat ihmiset, lapset, autot, mopot, traktorit, lehmät, hanhet, kissat, kanat. Luontoeläimiäkin tuli seurattua mm kotka liiteli joka aamu vuoren rinteiden päällä. En kaipaa hirveästi erämaan rauhaa kesällä vaan ihmisiä, värejä ja elämän makuista aitoa elämän menoa. Sitä löytyy taatusti Italiasta.

Tutustuimme myös ruotsalaisperheeseen joka oli samaa mieltä alueesta kanssamme.  He olivat olleet viime kesänä lapsineen samalla alueella viikon ja nyt kaksi viikkoa. Ensi kesänä he tulevat sinne kolmeksi viikoksi! Ruotsin kesäkin on ollut kuulemma kylmä ja sateinen tänä vuonna. Ihmiset ovat Italiassa yleensä ihania, ystävällisiä ja nauravia. Ja todellakin vieraanvaraisia, ainakin italialainen ystäväperheemme. En tiedä, missä muussa eteläisen Euroopan maassa olisimme kuin kotonamme niinkuin tässä lumoavassa Italian kolkassa.

Jätimme pitemmät ajomatkat nyt tekemättä ja kävimme vain lähiseudulla, kuten Pisassa, Cinque Terressä, Massassa, Carrarassa ja tietysti Lido di Camaioressa. Olemme nähneet Firenzen, Milanon, Venetsian ja Rooman monta kertaa. Helteillä nuo suurkaupungit eivät houkuttele, mutta muina vuoden aikoina kyllä - joskus. Italia on hieno maa, jonne voisin muuttaa nyt pitemmäksikin aikaa.


























                                                                    Pisa tower
  
                                                                  Riomaggiore













                                                                         Manarola







 
Mitähän nämä paasit ovat? Viisi kalastajakylää??





























 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan