Hae tästä blogista

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Sielun maisemia



 

Jokaisella ihmisellä on oma sielunmaisemansa - näin sanotaan. Ja useimmiten se on siellä, missä sielu ikään kuin lepää tai onko se nyt sitten ihmismieli. En tiedä vieläkään, missä sielu on. Minulla ne mielenmaisemat ovat erityisesti lapsuuden ja nuoruuden maisemat, mutta myös nykyisen kotiseudun maisemat tai vaikkapa lempimaani Italian huikeat maisemat ovat upeita. Parhaita hetkiä lapsuudesta olivat sunnuntaiset kiireettömät retket kesällä perheen kanssa veneellä saareen tai puron rannalle niitylle  tai mukavat yhteiset marja-sienimatkat metsään eväineen. Myös kotona asuvan ukin kanssa yhteiset kävelyretket kotipaikan ympärillä luontoa tutkaillen olivat jo lapsena hyvin tärkeitä. Nautimme yhdessä niistä kävelyretkistä ja opimme luontoa.  Maisemat talvella tai kesällä jäävät erityisesti lapsuudesta mieleen äärettömän yksityiskohtaisesti. Maisemat, tärkeät rakennukset, tunnelmat, joita siellä koki jäävät syvälle mielen sopukoihin.  - Puolisollani mieluisia mielenmaisemia ovat lapsuuden koti- ja kesämökkimaisemat, missä hänen oma lapsuuden perheensä vietti mukavaa yhdessäoloaikaa. Myös Kolin maisemat ovat meille yhteisesti tärkeitä ja mieluisia maisemia.







 
 
 

Siksipä perheiden kannattaisi ajatella paikkoja ja ympäristöjä, joissa viettää yhteistä aikaa.  Lapsi vaistoaa jo hyvin aikaisin kiireettömän, rennon ja leppoisan tunnelman. Niistä hetkistä jäävät ne parhaat muistot ja tunnelmakuvat lapsuudesta aikuisuuteen, joita voi vielä sitten yhdessä vanhanakin muistella. Ihmisen sielu on kuin peili, joka heijastaa takaisin kaiken kokemuksen.  Sielunmaisema saa joskus haavoja, joita on vaikea sulattaa, jos se muuttuu liikaa tai sille ei anneta arvoa  ja niitä haavoja ei aina aikakaan paranna. Muistan aina, kun ukkini itki vanhana miehenä katkerasti, kun hänen vanha rakas kotitalonsa ja koivukujansa tuhottiin. Hän oli yrittänyt ostaa taloa ja paikkaa takaisin itselleen poikansa kanssa, mutta kaiken takana oli kateus ja katkeruus, jota talon omistaja tunsi häntä ja sukuamme kohtaan. Miksi ihmiset käyttäytyvät noin? - Tähän olen yrittänyt kerätä parhaita elämäni maisemia ja paikkoja syksyllä ja alkutalvesta ja tietysti Italiaa. Mieluisia ja tärkeitä maisemia on todella paljon.
 
 
 







 
 
 

lauantai 11. marraskuuta 2017

Isänpäivänä tai kaikkien isäinpäivänä

 
Eilen kävimme katsomassa Tuntemattoman sotilaan. Olihan se vaikuttavaa kuvausta sodasta ja miehistä, nuoremmista ja vanhemmistakin. Tuskaa, pelkoa, kipua, väsymystä, kaipausta kotiin. Isästä, joka taistelee menetetyn kotitilansa ja perheensä  puolesta. Eero Aho Rokkana oli hyvä valinta. Hän tuo elokuvaan syvyyttä ja tunnetta, jota vain hän pystyi isän ja sotilaan hahmona tulkitsemaan. Suomalainen mies ja isä, heitä menehtyi sodissamme paljon. Voin vain kuvitella, miltä omista ukeistamme ja mummeistamme tuntui sodan aikana. He eivät juuri paljon jaksaneet kertoa sodasta, hyvä kun selvisivät. Elokuva on vain pieni pintaraapaisu todellisuudesta. Sodan kokenut ikäpolvi jaksoi kuitenkin uskoa huomiseen. Yhteishenki sodan jälkeen oli hyvä ja Suomea rakennettiin uudelleen kovalla työllä. Monen läheisen sukulaisen kertomukset sodasta kuitenkin vaikuttivat paljon lapsuuteeni. Pelkäsin sotaa, näin painajaisia. Sodan mielettömyys on aina ajankohtainen aihe.
 
Isänpäivänä muistelen omaa isääni. Hän oli nöyrä, lempeä, joskus tiukkakin isä. Hänellä oli arvot kohdillaan. Hän eli itse kuten meitä lapsiaan opetti. Ahkeruus, rehellisyys, nöyryys, isänmaallisuus. Monet arvot siirtyvät sukupolvelta toiselle huomaamatta. Hän koki monia asioita elämässään pitkän elämänsä aikana. Äidittömyyden, sodan, kovan työn teon, perheen ja ukkina olemisen. Lapsena tuntui, että hän oli aina töissä, joita maalla riitti. Voin olla ylpeä omasta isästäni ja muistella häntä hyvänä isänä. Hyvää isänpäivää kaikki isät!