Hae tästä blogista

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

PIELINEN - elämää suurempi järvi


Olin kotiseudullani taas käymässä ja kun siellä on nyt hieno kulttuuritalo http://www.nurmes.fi/nurmes-talo ja siellä hyvä elokuvateatteri, niin käyn siellä joskus elokuvissa, joskus kirjastossa, usein taidenäyttelyssä, usein alakerran museossa ja joskus konserteissa. Nyt kävin katsomassa Pielinen elokuvan ja olihan se hyvä ja mielestäni oikein hyvin tehty. Pielinen on aivan toisenlainen järvi  kuin Kallavesi, jonka rannalla elelen. Onhan Pielinen suuri ja suurimmalla selällä on kuin merellä olisi. Paalasmaan suurella saarella tuli nuorena käytyä seurakunnan retkillä. Mahtava saari se olikin, vaikka kuuluisa nuorten hukkumisonnettomuus aina palaa siellä mieleen. Ja kun Kolilta katselee Pieliselle, maisemat ovat huikeat, elleivät parhaat Suomessa. Muutama risteily ja purjehdusreissukin tuli Pielisellä nuoruudessa tehtyä. Nyt voisin mennä taas risteily- tai laivamatkalle Kolilta Lieksaan.


 
 
Pielinen elokuva kosketti minua kovasti, kun siinä kuvattiin elämää tämän mahtavan järven rannoilla. On mukavia kesäjuhlia, tukkilaiskisoja, kesäasukkaita, laivaliikennettä, kalastusta kesällä ja talvella. Ja ihmiset, nehän ne vasta mukavia ovat. Karjalainen välittömyys ja lämminhenkisyys loistaa useimmista kauas rannoilla ja toreilla. Ortodoksisuus vaikuttaa aika paljon vieläkin Pielisen rannoilla. Toivottavasti tuo Pielisen kauneutta korostava elokuva tulee joskus televisioonkin. Mutta, jos jollakin on se mahdollisuus nähdä, niin mars matkaan. Tekijöille Kallinen-Haapalainen-Kuosmanen taputukset!




 

maanantai 1. tammikuuta 2018

Uusi vuosi 2018, uudet tuulet ja uudet ajatukset



Mistähän se johtuu, että vuosi menee paljon nopeammin tässä keski-iän jälkeisessä elämässä kuin nuorena? Tuntuu, että vauhti vain kiihtyy ja niin paljon on vielä tehtävää ja koettavaa! - Juuri, kun tuskailtiin, että joulu on kohta, niin se onkin jo ohi. Ja vuosikin vaihtui vauhdilla taas rakettien räiskeessä! Eiköhän olisi voitu päättää joka kunnassa ja kaupungissa, että jaetaan rakettirahat niille, jotka apua eniten tarvitsevat. Rahat suorastaan lentävät hetkessä taivaalle ja roskat saastuttavat luontoa. Kiva on tietysti katsoa raketteja, mutta se on vain hetken huuma. Vaihtuu se vuosi ilman paukettakin. Vaikkapa ystäväporukassa tai kotona nautiskellen. Ja entäpäs koiraparat?

                               Tinakin on jo saastetta! Mutta nyt ne on sitten valettu!
 
 
Ja taas ne uuden vuoden lupaukset? Tänä vuonna en keksinyt mitään uutta. Kuntoilen ja tanssin, syön terveellisesti, nukun tarpeeksi, en huolehdi kaikista maailman ja ihmisten murheista, välitän läheisistäni, rakastan ihmisiä, en arvostele ketään kun itsekin olen aika vajavainen, harrastan sitä mistä tykkään, luen enemmän, kirjoitan enemmän, kuuntelen hyvää musiikkia enemmän, nautin elämästä, opiskelen uusia asioita, en tee liikaa töitä! - Toteutan sen, mikä on elämäni tarkoitus! Kysyin vasta vanhalta äidiltäni elämän tarkoitusta. Äidin järki on terävä vieläkin, vaikka hän lähestyy jo 90 vuotta. Hän sanoi, että elämän tarkoitus on rakastaa ja välittää läheistään, ymmärtää ihmisiä ja hän haluaisi kertoa myös kaikille jälkeensä jääville, mikä on tärkeintä: Rauha ja rakkaus, pois mielestä viha, kateus ja katkeruus. Niin se vain on, vanhuus ja viisaus, ehkä ne vielä minullekin tulevat.
 
 
 
Hyviä ajatuksia elämän tarkoituksen pohdintaan näin uuden vuoden 2018 alussa löytyi Suomen Kuvalehdestä, jossa siteerattiin ruotsalaisen runoilija Gustaf Frödingin ajatuksia:

Elämän rikkaus syntyy vastakohtien ja ristiriitojen jännitteistä. Kaikki elollinen pitää sisällään vastakkaisia voimia. Sisäiset ristiriidat, vastakohdat ja ambivalenssi, kuuluvat olemassaolon perusominaisuuksiin. Hyvä ja paha, Jumala ja Saatana, pyhyys ja saastaisuus, Eros ja Thanatos, valo ja pimeys, rakkaus ja viha – nämä ovat elämän vastakohtia ja muodostavat kokemusten ja tunteiden rikkaan kirjon.
 
Miten voisimme kokea onnea ja iloa jos emme olisi kokeneet surua ja synkkyyttä?
Eikö rakkauteen ja kiintymykseen aina liity menettämisen uhka ja tuhon varjo?
Onko kauneutta olemassa ilman sen vastakohtaa?
Kun kevät ja valo saapuvat maahamme, voisimmeko iloita ilman että olemme ensin eläneet läpi syksyn ja talven kylmyyden ja pimeyden?
Silloin kun elämä soljuu ja kaikki on hyvin emme yleensä mieti omaa onnellisuuttamme tai elämän tarkoitusta. Silloin me vain olemme ja elämme sen enempää ihmettelemättä mitä kaikki tämä tarkoittaa.  Ei onnellinen ihminen kysele onnensa perään.
 
Toisin on silloin, kun elämä koettelee ja ahdistaa meitä, kun läheinen ihminen kärsii, kun sairastumme tai joudumme vaikean konfliktin tai kriisin puristukseen.
Silloin joudumme kysymään: Miksi juuri minä? Onko tällä kivulla ja kärsimyksellä joku tarkoitus? Mistä haavoista minut on tehty?
Se mikä ei tapa parantaa, on tapana sanoa. Olen asiasta eri mieltä. Se mikä ei tapa kuitenkin vahingoittaa ja katkeroittaa meitä.
Jokainen elämä on yhtä pitkä, kestää syntymästä kuolemaan. En näe siinä muuta tarkoitusta kuin kaiken sen kohtaaminen mikä vastaamme tulee.
Tarkoitus on iloita, nauttia, rakastaa, tehdä työtä, kohdella muita ihmisiä yhtä hyvin kuin itseämme, ja hyväksyä ikääntymiseen liittyvä luopuminen.
Ja muistaa iloita lapsista ja heidän lapsistaan ja sitten tyynesti kuolla kun sen aika on.
 
 
 
Onnellista Uutta Vuotta 2018!