Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2018.

Juhannuksen aikaan

Kuva
Kesä on parhaimmillaan juhannuksen aikaan, kukat kukkivat  ja linnut pitävät vielä konserttejaan. Mökillä saamme nauttia ensimmäistä kertaa työstä kokonaan vapautettujen kesää! Se tuntuu aika ihmeelliseltä, kun ei tarvitse enää stressata mistään. Tuntuu, että nyt tästä kaikesta ihmeellisestä nauttii viimeinkin joka solullaan! On aikaa ihailla iltaruskoja, kuunnella luonnon ääniä, havainnoida lintuja ja eläimiä. Mökillämme on nyt tiltaltti, jota olen aiemmin kuullut vain Muhun saarella, Virossa. Seuraamme uikkuja, kuikkia, joutsenia, sorsia, hanhia, vikloja, kalasääskiä, piekanoja, tikkoja, pöllöjä, kurkia. Onneksi mökkipaikkaamme vastapäätä on nyt luonnonsuojelualue, jonka ansiosta eläimistö ja linnusto ovat monimuotoisempia kuin aiemmin. Mutta ne kesän upeat iltaruskot, ne ovat todella ihania! Laiturilla kun istuu ja katselee taas tätä maisemaa, pikkuhuolet häviävät taivaan tuuliin!