Ihana Italia - Villa Arcadia Gardalla



 
Kävimme pitkästä aikaa ulkomailla, kun kuntoni antoi viimein mahdollisuuden. Olihan se sellainen terapialoma kaiken talvisen taisteluni jälkeen. Italia on aina Italia, ainakin minulle! Siellä sielu ja silmä ja korva lepää. Gardalla majoituimme Salon kaupungin laitamilla olevaan Villa Arcadiaan. Talo oli minulle tuttu, kun olin käynyt siellä yrittäjäjärjestöni Italian kiertomatkalla. Talon tunnelma teki vaikutuksen silloin ja sama tunnelma huokui siellä edelleen. Talo on vanha 1600-luvun munkkiluostari, joka on kunnostettu taitavasti ja huolella vanhaa säilyttäen  pieneksi luksushotelliksi. Käytävän seinillä on mm restauroituja 1600-luvun kauniita maalauksia. Talon omistaja on suomalainen Jaana Nakari arkkitehtimiehensä Francescon kanssa. Taloa oli rakennettu peräti neljä vuotta, koska käytännössä koko talo oli lähes romahtanut ja hylätty. Villan ympärillä oli n 15 hehtaaria maata, joten siellä on aivan oma maailmansa erillään rannan pikkukaupungista Salosta. Ympärillä oli oliivilehtoa, hedelmäpuita, koristepensaita, aitoa metsää ja rosmariinit kukkivat tuoksuen sinisinä kiviaidoilla ja muureilla. Puuttuivat vain ne munkit vaeltamassa vielä siinä maisemassa. On heillä ollut kaunis paikka elää ja tehdä työtä.

Huoneen ikkunamme maisema


Ja mikä mahtava maisema, kuin hieno italialainen taulu. Sitä saattoi tuijotella loputtomiin. Garda, metsät, vuoret joka puolella. Paikka on kuin unelma. Jos olisi varaa, pitäisin ystäville siellä syntymäpäivät. Eihän tämä luksuspaikka mikään halpa ole, mutta joskus voi hemmotella kerran elämässään itseään.  Tunnelma oli koko ajan leppoisa ja rento. Se johtuu pitkälti mukavasta emännästä ja vastaanotossa oli myös suomea puhuva nuori mukava ihminen Suomesta. Talossa oli ihka aito suomalainen sauna, josta saattoi pulahtaa kevään raikkaaseen uima-altaaseen.


Muutenkin pidin Gardan tunnelmasta, koska siellä on jo jonkin verran tirolilaistunnelmaa. Kaupungilla näki aitoihin Tiroli-asuihin pukeutuneita. Muutama vuosi sitten olin Riva de la Gardalla järven ylimmässä kaupungissa muutaman yön ja siellä vuoristotunnelma oli vielä aidompi. Viikonloppuna saapuivat suuret joukot nuoria ja vanhempiakin ulkoilemaan saksankielisistä maista. Heitä näki iltapäivän jälkeen torilla kävelysauvat käsissään ja illalla he tupsahtivat ravintoloihin syömään ja nauttimaan elämästä ulkoilun jälkeen. Garda on oikea vaellusihmisten ja ulkoilijoiden paratiisi. Järvimaisema miellyttää myös suomalaista silmää. Järvestä saa haukea, ahventa, siikaa ja sardellia, joka on kuin pieni muikku.  Kalastamisesta en tiedä tarkemmin.







Mielenkiintoinen kohde oli myös järven ainoa saari Isola del Garda, jossa asui Cavazzan suku. 85-vuotias mummi (herttuatar)  ja hänen seitsemästä lapsestaan kolme olivat saaren linnan asukkaina. Linna on saman tyylinen kuin Venetsiassa Palazzo Ducale. Linnan puutarha on kaunis englantilaistyylinen muotopuutarha ruusuineen ja leikattuine pensaineen. Paras nähtävyys meille matkaajille oli kuinkin 85-v. mummi, joka tuli rannikolta pienellä moottoriveneellä. Hän käy kuulemma vielä valmentamassa ratsastajia. Siinä vasta teräsmummi! Saaren historia kaikkinensa oli todella mielenkiintoinen sukusaga!
https://www.isoladelgarda.com/lakegarda/History-Garda-Island.html

Lady Charlotte (85) tuli rantaan

Elämässä kannattaa tehdä joskus päätöksiä nopeasti. Tuota reissua mietittiin viisi minuuttia! Joskus yllättyy positiivisesti vai olikohan se sitä, kun oli lähes kolme kuukautta vankina kotona ja pääsin sitten kuin vapauteen? Silloin kaikki tuntuu mukavalta!

https://www.hotelvillaarcadio.it/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan