Wrightin veljesten kaunis Haminalahti

 
Kävimme taas pitkästä aikaa ystäväni kanssa kävelemässä leppoisasti Haminalahden metsän kuuluisan kulttuuripolun. Polku oli osin vielä jäässä ja märkä, mutta kävelysauvojen avulla reitti oli jopa liiankin helppo meille, mutta tulipahan taas kerran ulkoitua. Kevään ääniä ja tuoksuja on kuitenkin mukava kokea. Niissä maisemissa vaelsivat aikoinaan myös von Wrightin veljekset Magnus, Wilhelm ja Ferninand. Veljekset saivat aiheensa maalauksiin juuri näistä maisemista 1800-luvun puolivälissä ja loppupuolella. Olen silloin tällöin  käynyt kulkemassa muutaman kilometrin pituisen maisemapolun tyypillisessä savolaisessa metsämaisemassa eri vuoden aikana milloin mieheni tai ystävieni kanssa. Nyt olivat vielä järvet ja lammet jäässä, mutta mukavaa nähdä maisema joka kerta erilaisena. Matkan varrella on opasteita ja kuvia tauluista, jotka taiteilijat olivat maalanneet. - Nykyisin von Wright-sukua ei asu enää näillä mailla, vaan kartanolla ja mailla on uusia omistajia.
 
 
 
Pojat olivat myös kovia metsästäjiä isänsä kanssa, joita lintuja he sitten ikuistivat kuuluisiin lintutauluihinsa. Isä Henrik oli armeijan eläkkeelle jäänyt upseeri ja edusti suomalaista maalaisaatelia. Oppinsa tulevat taiteilijat saivat muualta kuin kotiseudultaan, Helsingistä ja Tukholmasta. Mutta pääosin he olivat itseoppineita taiteilijoita. He olivat todella kiinnostuneita luonnosta ja eläimistä ja se näkyy heidän teoksissaan. Heidän lintukuvansa ovatkin tieteellisen tarkkoja aikana, jolloin valokuvaus ei vielä mahdollistanut dokumenttien tekoa. - Isän teeriretket olivat poikien ensimmäinen kosketus luontoon. Siitä alkoi sitten elinikäinen innostus joka jatkui läpi koko elämän.
 
 
Mustamäellä on tarinoita kerrottavanaan, kun bussi ei meinannut päästä mäkeä ylös talvisin 1950-luvulla.
 
 


 
 
 
 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Jopas taas sattui kesän juttu eli syödessä sattuu! Olimme mökillä uurastaneet koko iltapäivän maalausurakkaa ja tein illaksi kalakeiton hauesta. Se on herkkuamme, kun sekaan laittaa runsaasti perunoita, voita ja sipulia. Puhdistin kalapalan ruodoista mielestäni tarpeeksi huolella ja aloitin syömisen, mutta viimeistä lusikallista syödessäni tunsin kovan piston kurkussani. Juoksin ulos kakistelemaan ja yritin oksentaa ja yskiä ruotoa pois. Ruoto tuntui sormessani syvällä kuitenkin kurkun yläpäässä, mutten saanut sitä pois, kun se oli iskeytynyt tiukasti kurkkuun. Mieheni oli nopea ja tilasi heti ambulanssin viereiseltä kylältä, kun näki surkean läähätykseni ja kakisteluni. Pojat tulivat kohtuullisen nopeasti ambulanssilla mökille. Mutta koska emme saaneet keväällä nimettyä heti tietämme, tien löytäminen vei oman aikansa ambulanssilla ja mieheni meni vastaan autollaan. Kylläpä aika tuntui pitkältä siinä yökötellessä. Jokainen minuutti oli tuskaa. Pistos oli aika kova, en uskaltanut niela
Lue lisää

Kevät keikkuen tulevi

Kuva
Kalevalan sanoin: Kevät keikkuen tulevi, suvi suuta vääristellen. Se kyllä tarkoitti aikoinaan, että keväällä ei ole enää tarpeeksi ruokaa, vielä vähemmän kesän alussa. Talvivarastot oli syöty ja olo oli heikko. Mutta silti oli kevättä rinnassa. Nykyihmiselle kevät keikkuen tulevi tarkoittaa enemmänkin säiden vaihtelua. Harva tietää tuon sanonnan taustat, mutta väliäkös sillä. Kevät tulee kuitenkin. Tai ehkä vapun seutuun voidaan sanoa, että kevät keikkuen tulevi, kun katsoo hieman huojuvia tyyppejä.                         Kuvat Kuopiosta Pohjois-Kallaveden rannalta 7.4.2014 noin klo 17.30.                                                           Kamera Nokia Lumia 1020
Lue lisää

Ajatuksia tähän aikaan

Kuva
Kahlil Gibran oli nuoruuteni ajan runoilija, jonka ajatuksia luin ja ihailin. Nyt hänen viisaat mietteensä ovat taas ajankohtaisia tässä vaikeassa ajassa. Jokaisen talven sydämessä on väräjävä kevät, ja jokaisen yön hunnun takana on hymyilevä aamunkoitto. Ihmisten joukossa tahtoisin mielummin olla se, jolla on unelmia ja halu täyttää ne, kuin suurin ihminen ilman unelmia ja toiveita. Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina. Sydän ymmärtää, mitä kieli ei koskaan ilmaise ja mitä korvat eivät voi kuulla. Tuuli voi puhaltaa ja tyyntyä, meri voi aaltoilla ja asettua, mutta elämän sydän on rauhallinen ja hiljainen maailma, ja tähti, joka siinä loistaa on ikuisesti kiinteä. Muistaminen on eräänlaista kohtaamista. Unohtaminen on eräänlaista vapautta. Salaisimmat kyyneleemme eivät koskaan etsi silmiä. Paulo Coelho on tämän päivän nuorille eilisen Gibran: Unelman tekee m
Lue lisää