Voihan marraskuu!

Onhan tämä elämä aika ankeaa marraskuussa, kun päivät ovat lyhyitä ja valoa eikä aurinkoa näy välillä moneen päivään. Mutta ei voi mitään, taas pitää kestää tätä synkkyyttä ja ikävää pimeää pari kuukautta. Toivottavasti tulee pakkaset ja lumet, sekin antaa valaistusta elämään. Ihmiset virittelevät jo jouluvaloja, mutta eihän sekään ole enää ekologista, kun sähköä kuluu. Mitenhän me oikein kestettiin aikoinaan maalla ilman jouluvaloja ja suuria kynttilämääriä? Lapsuudessani ei ollut yhtään jouluvaloa. Katuvalotkin tulivat sitten vasta, kun olin jo muuttanut kotoa pois. Kuljettiin enimmäkseen taskulampun kanssa naapuriin. Ensimmäiset kynttilät sytytettiin kotona jouluaattona kuuseen ja joulupöytään. Ei niitä poltettu koko ajan, kuten nyt on tapana. Muistaakseni meillä meni yksi pakkaus isoja valkoisia  Havin juhlakynttilöitä ja toinen pakkaus pieniä kuusen kynttilöitä joulun aikana. Siinä olikin vahtimista, ettei kuusi syty palamaan. Sähköisiä kuusen kynttilöitä ei lapsuudessani ollut. Isäni ja äitini hankkivat ne sitten eläkeiässä. Eikös jouluvalotkin pitäisi kieltää, kun ne kuluttavat niin kauheasti sähköä? 

Tämän synkän marrasankeuden päälle kun tulevat kaikki tämän hetkiset maailman murheet kuten korona, ilmastoahdistus, ruokailuahdistus, ajoahdistus, kaikki syyllisyyden tunteet oikeinelämisestä, niin onhan tässä kestämistä. Enää ei tiedä, miten päin tässä olisi. Teki mitä vain, kaikki on väärin. Kuluttaminen on väärin, syöminen samaan tapaan kuin ennen on väärin. Pitäisi syödä vain kasvisruokaa, että maailma pelastuu. Autolla ajaminen on väärin. Matkustaminen lentokoneella on pahasta. Elämä on todella vaikeaa, kun ei enää tiedä, miten suositusten mukaan eläisi. Ei se ole ihme, että ihmiset ja varsinkin nuoret masentuvat ja ahistus vain lisääntyy. Kuka jaksaa jatkuvassa syyllisyyden tilassa? Oli se ennen helppoa, kun sai huolettomana rallatella vailla kokoaikaista syyllisyyttä. Suoraan sanoen elämä oli paljon helpompaa 1980-luvulla. Olihan sitä syyllistäviä profeettoja ja pahanilman lintuja silloinkin, mutta nyt niitä viisaita on joka paikassa. Varsinkin eduskunnassa ja hallituksessa. Joskus mietin, millainen olisi se ihannevaltio? Pitäsikö palata menneeseen maailmaan? 

Eniten säälin maanviljelijöitä ja metsätilallisia, karjan- ja viljankasvattajia. Lihaa ei saisi syödä, maitoa ei saisi juoda, tuottajahinnat vain laskevat. Puita ei saisi kaataa eikä kasvattaa. Kyllä on vaikeaa talonpojalla. Suomi on kuitenkin tehnyt paljon enemmän ilmaston hyväksi kuin vaikkapa tuo itäinen naapurimme. Mielestäni tämä syyllistämisen kulttuuri ja politiikka on mennyt liian pitkälle monessa asiassa. Vihreästä ajattelusta on tullut uskonto, joka on liikaa unelmia ja ideologiaa täynnä. Asioista päätetään liikaa tunnetasolla, eikä järkeä käyttäen. Helsingin kaupunki ei tarjoa enää lihaa tilaisuuksissaan. Miksi kala-allergiset eivät saa lihaa, vaan heidän pitää tyytyä kasvisruokiin. Naurettavia esimerkkejä alkaa olla joka paikassa. Nythän on taas tehty uusia tutkimuksia. Lihaa välillä syövät elävät terveempinä ja pitempään. Lapset, jotka syövät myös lihaa, ovat myös terveempiä ja vahvempia. Onko terveellistä vetää papuja tai soijatuotteita, joita tuotetaan toisella puolen maapalloa ja ne käsitellään myrkyillä? Jos jokainen tuottaisi oman ruokansa, silloin se olisi järkevää. 

Tottakai maailma pitää pelastaa saasteilta, mutta terveellä järjellä ajatellen ja järkevillä ratkaisuilla. Onneksi nämä murheet jäävät lapsillemme ja lastenlapsillemme, vai onko se taakka mikään onni? Vanhana me sitten ihmetellään maailman tilaa, kuten vanhalla äidilläni oli tapana. Hän ei voinut ymmärtää kaikkea, mitä ympärillä tapahtui. Nyt alan häntä ymmärtää vähitellen ja muutun yhä enemmän äitini kaltaiseksi.