Lapsuuden joulut
Nyt kun muistelen elämäni jouluja, niin parhaitahan ne olivat joulut maalla oman rakkaan lapsuuden perheeni kesken. Perheemme oli aika suuri, isä, äiti, kotona asuva ukki, viisi lasta, lähellä asuvat ja kaukanakin asuvat mummi, tädit ja sedät kuuluivat kiinteästi perheeseemme. Kaikkiin oli läheiset välit ja he kaikki kuuluivat sukuumme. Jouluna oltiin suvun kanssa paljon yhdessä. Tavattiin serkkuja ja sukua, vaihdettiin lahjoja, jotka olivat 50-60-luvulla vaatimattomia sodan jälkeisinä jouluina. Ostettiin yleensä aina jotain tarpeellista tai suklaata. Täti etelästä oli usein joulun ajan, pyhinä kävivät muut vieraat. En muista joulustressistä mitään. Kai sitä oli äidillä, muttei se näkynyt tai kuulunut. Mitään kovaa jouluhössötystäkään en muista, joulu tuli ajallaan ja vaihtui nopeasti uuteen vuoteen. Meno oli aika rauhallista siihen vuoden aikaan maalla muutenkin, kun syystyöt oli tehty ja alkoi rauhallinen talvikausi. Äiti alkoi laittaa jouluruokia vasta jouluviikolla, sitten kun kasvettiin, oltiin jo tietysti apuna leipomisessa ja ruuanlaitossa. Leipomiset, kakut ja piparit, tortut oli jo tehty kylmään, eikä niitä syöty paljoakaan ennen joulua, kuten nykyisin popsitaan pipareita ja torttuja lähes kaksi kuukautta. Joulukoristeitakaan ei ollut kuin lyhteet linnuille, joulukuusi ja kynttilät. Tuvan katossa roikkui tädin tekemä himmeli, joka meni usein rikki, kun veljet hyppivät korkealle kattoon. Tehtiin ikkunoihin paperitähtiä ja tädin kanssa punaisesta paperista tontturivejä. Joulukuusessa oli oikeat kynttilät ja muutama muu koriste tai pallo. Tehtiin paperisia värinauhoja paperisilmukoista ja niitä aseteltiin kuuseen koristeeksi. Joulukuusen paperiset karkit tulivat joskus myöhemmin muotiin ja kun avattiin ne salaa, ne olivatkin madon syömiä. Harmi, kun ei ole yhtään kuvaa joulukuusestamme tai perheestämme jouluna.
En juuri muista mitään yksittäistä joulua, joitakin muistikuvia on sitten eri jouluista. Sen muistan, kun olin kai jo kolmannella vuodella ja minulla oli tutti aina mukana kuin joku hyvä kaveri. Mutta äitipä päättikin tervata tutin kesän jälkeen ja pisti sen liiterin tervapönttöön. Kauhistuin ja sanoin, että joulupukkipa tuo minulle tosi ison tutin. Kun sitten joulupukki tuli, niin ihmettelin, eikös se tuonutkaan toivomuslahjaani, vaan jotain muuta ehkäpä tarpeellisempaa. Sen jälkeen en kaipaillut tuttia kaverikseni. Muita joululahjatoivomuksia en muista, isompana toivoin kirjoja tai luistimia tai suksia. Niitähän sitten saatiin, lisäksi pöytäpelejä, kuten Halma. Pikkuveljet saivat sitten ensimmäiset legot.
Joulupukki ei ollut punanuttuinen vaan harmaatakkinen eli joku talvipomppa oli käännetty nurinkurin karvasisusvuori päällä. Uskottiin aika pitkään joulupukkiin. Sitten kun huomasimme naapurin isännän tutun äänen ja kun hän kysyi talvella, olemmeko käyneet uimassa, kuten aina kesällä. Sehän olikin siis naapurin Otto! Meidän hauska tätimme oli myös usein joulupukkina, koska hän osasi muuttaa äänensä möreäksi ja se oli hänestäkin hauska ohjelmanumero. Hän matkusti usein jouluksi kotiimme, mutta jos joulu oli lyhyt, hän jäi yksin kaupunkikotiinsa tai vietti sitä ystäviensä kanssa. Silloin lähetimme hänelle ison joulupaketin, leipomuksia ja ruokaa, sekä itsetehtyjä lahjoja. Saatoimme soittaa puhelimella hänelle.
Jouluaatto alkoi aina puolen päivän aikaan. Syötiin riisipuuroa, mutta manteli tuli vasta joskus myöhemmin puuroon. Ehkä kuunneltiin joulurauhan julistus radiosta. Jouluna oli aina lipeäkalaa, perunoita ja valkokastiketta, se oli ilta-aterian alkuruoka. Sitten syötiin kinkkua eli itse kasvatettua possua ja laatikoita, porkkana- ja lanttulaatikot, vähän silliä, joskus herkullisia makkaroita, kun se oli tuottajien joululahja teurastamolta, joskus saatiin parempaa juustoa meijerin juustolasta. Juomana oli juhlapyhinä aina ruokakaljaa, ei koskaan alkoholia, koska kaikki perheen jäsenet olivat täysin raittiita. Jälkiruokana oli luumukiisseli ja kermavaahto.
Jouluaattoa vietettiin salissa. Ensin hartaasti isän lukiessa jouluevankeliumin vanhasta suvun raamatusta. Jokainen tiesi, miksi joulua vietetään. Sitten laulettiin Enkeli taivaan ja muut tutut joululaulut. Alkoi joulupukin odotus ja tietysti meille lapsille lahjat olivat joulun tärkein tapahtuma. Uudet sukset tai luistimet, kirjoja paljon ja joskus yöpuku tai muuta tarpeellista. Jouluna saatiin myös suklaata ja hedelmiä. Joulun aikaan perheessämme laulettiin paljon, koska isä oli ollut kuorossa ja äiti oli hyvä laulaja. Saatettiin istua joulukuusella salissa jopa toista tuntia joulun pyhinä joka ilta ja vielä uudenvuoden aikaankin. Laulukirjoista joulun aikaan laulettiin kaikki joululaulut.
Jouluna annettiin eläimillekin herkkuja. Hevoset, lehmät, siat saivat papempia ruokia. Linnuille annettiin lyhteet ja sianrasvaisia talilevyjä naulatiin lintulautaan tinteille. Kissat ja koirat saivat myös parempaa ruokaa. Kaikilla oli joulu ja joulumieli. Oltiin vähästä onnellisia ja kulutusjuhlia ei paljon tunnettu. Paras joululahja oli meille usein tädin tekemä kuvakirja, jonka hän taiteili aina vuoden aikana. Hän keräsi työpaikaltaan kirjastosta kauniita valokuvia poistokirjoista tai lehdistä ja liimaili niitä pahviin. Hän kirjoitti kuvien alle runoja ja juttuja. Se kirja tulikin hyvin luettua ja seuraavana jouluna tuli taas uusi kirja. Valitettavasti nekin kaikki tädin tekemät kuvakirjat kuluivat puhki.
Joulukirkkoon mentiin aikaisin jouluaamuna ja kun oli pieni, useimmiten hevosella ja reellä. Herättiin aikaisin ja mentiin unisina rekeen. Siinä reessä oli iso musta talja, käsittääkseni karhun talja. Peittojen alla oli mukava istua äidin kanssa, kun ajettiin kirkkoon hevosen kulkusten soidessa ja jalasten kirskuessa. Muistan vieläkin kipakan pakkasen ja tähtitaivaan kirkkoonajon aikana. Reen kannoille eli jalaksille tulivat tosiaan mökkien mummot ja ukot kyytiin, kuten eräässä joululaulussakin kerrotaan. Sieltä muistan ainakin Jennyn, joka haki meiltä tinkimaitoa. Joulukirkossa oli koko pitäjä ja kirkonmeno tuntui pitkältä. Joskus nukahdin joulukirkossa. Heräsin, kun laulettiin Enkeli taivaan. Lukkari lisäsi kirkon uuniin pakkasella koko ajan puita ja kukaan ei halunnut istua liian lähellä isoa uunia, koska se oli kovin kuuma paikka. Kirkossa oli niin paljon väkeä, etteivät kaikki mahtuneet istumaan. Kirkon mäellä oli hevosia kymmeniä ja isännillä oli niille heinätkin mukana. Siellä ne pollet odottivat kiltisti kirkonmenojen loppumista heinää mutustellen.
Kommentit