Mikä Venäjää taas vaivaa?

Mikä Venäjää oikein vaivaa? Joku tauti. Suuruuden hulluus?  Nyt nimeltään putinismi.  Toivoton tapaus tämä Putin. Hän kuvittelee olevansa Pietari suuri, mutta onkin vain Putin pieni. Että hän jaksaa, tapattaa uljasta Ukrainan kansaa, säälittävää, ala-arvoista, mieletöntä touhua. Pakkomielteisen ihmisen epätoivoista näyttämistä ja luulemista omasta suuruudestaan. Mistä näitä  diktaattoreita tulee, jotka vain valehtelevat ja saavat vielä kansansakin  uskomaan valheisiinsa. Miten ihmeessä saadaan kansa uskomaan sodan oikeutuksiin? Propanganda ja valheet, aivopesu ovat diktatuurin aseet. Ihminen on tyhmä eläin, jopa raaka peto.  Mitä? Ukrainassako natseja ja Euroopassa. Hei hei, täällä lännessä on demokratia (paitsi Unkari ja Turkki), samaa vapaata demokratiaa ja sananvapautta on yritetty Ukrainaankin jo pitkään saada aikaiseksi. Eikö kukaan saa pysähtymään tuota naapurimaan hulluutta? Miten se on niin vaikeaa antaa kiusaajan joukkoineen jatkaa karmeita tekojaan. Herätys maailma, minne sitä ollaan taas menossa, 1600-luvulleko? Eiköhän me kaikki maailman naiset, äidit, tädit ja mummot sanota nyt  kasvattajan viisas mielipiteemme, että sota ja tappaminen on rumaa, kauheaa, pahinta, mitä maapallolla tapahtuu. Miten se voi olla niin vaikeaa elää sovussa hyvää elämää? Ei se paljon vaadi, kuin vähän älyä, keskustelutaitoa ja nöyrtymistä. Mulle mulle, lisää maata ja rikkauksia. Minä olen oikeassa…se on diktaattorin ydinajatus.

Kyllä tämä sotatilanne väsyttää kaikkia. Ensin oli korona, sitten sota, mitähän seuraavaksi? Nyt sotatilanne Ukrainassa on vähän valoisampi pitkästä aikaa, mutta kun mikään ei ole varmaa. Sota voi jatkua ja mitä vain voi tapahtua.   Ilmastoahdistus on pientä tämän kaiken rinnalla. Ensin pitää saada sota loppumaan ja sitten energia-asiat kuntoon, sitten voidaan hoitaa luonnon ennallistamistakin. Monet kärsivät nyt korkeista sähkön ja energian hinnoista. Tulevana talvena energiapula  pistää miettimään, mitkä asiat ovat milläkin hetkellä tärkeimmät. Miksi laittaa nyt miljardi menemään luonnon ennallistamiseen, kun hinnat karkaavat käsistä ja  kun pula-aika iskee Suomeen? Hiljaa hyvä tulee ja miettien paljon parempaa. Fanaattisuus ei nyt auta. 

Tänään vein taas autolastillisen avustustavaraa ukrainalaisille perheille. Kaunis nuori äiti vakavan surullisena otti avun kiitollisena vastaan. Kaikki kelpasivat, lasten rattaat, talvivaatteet, reput, astiat ym ym. Voin vain kuvitella, miltä hänestä tuntui tulla kylmään, pimeään Suomeen lastensa kanssa. Mies taistelussa puolustamassa kotimaata. Ikävä on varmaan kauhea ja pelko puolison ja sukulaisten menetyksestä. Eikö tämä sodan iljettävyys ja kauheus jo voisi loppua. Toivottomuus maailman tilasta on raskasta kaikille, kun se tulee todella lähelle. 

Tämä kuva on HAM:in PEHMO-näyttelystä, paota, johon taiteilija Lotta-Pia Kallio on kirjaillut karjalaisen evakkoisoäitinsä kirjeen tekstin sodassa olevalle miehelleen, hyvin vaikuttava teos!