Joulu menee - oletko valmis?

No nyt se taas meni, yksi muistojen joulu. Oli sukua, ystäviä, ruokaa, suklaata, kinkkua, laatikoita, lapsia, lastenlapsia, lasten ystäviä, tonttuja, lahjoja ja tietysti komea joulupukkimme! Ja joulukuusikin kaatui vaudissa! Suvun nuorin ihastui koristeisiin ja hups! Oli vilinää vilskettä sekä naurua ja iloa!  Todella ihana joulu! Onneksi nykyisin ei ole enää joulukiireitä, koska tein vain laatikot ja paistoin kinkun leivinuunissa. Lapset ja perhe auttoivat joulupuuhissa paljon.  Ja joku pieni lahjakin tuli ostettua lapsille, lastenlapsille ja tietysti omalle puolisolle.  Itsekin saimme ihania lahjoja lapsilta ja ystäviltä! Kiitos! 

Pahinta oli, kun tosi kova flunssatauti iski kuin leka jo ennen jouluviikkoa. En ole vuosiin sairastanut niin kovaa flunssaa ja nythän se sitten tuli voimalla. Influenssarokotteet olen ottanut jo vuosien ajan ja kaikki mahdolliset koronarokotteet. Myös vyöruusurokotteet ja pneumokokkirokotteet.  Koronalta olemme säästyneet.  Rokote on auttanut sen verran, että kuumetta ei ole ollut. Koko perhepiirimme sairastui. Kaikki joulu- ja matkasuunnitelmat Suomeen ja ulkomaille muuttuivat täysin. Ohi on joulu 2022 ja uusi kausi alkaa eli toivottavasti paljon parempi elämän vuosi 2023. 

Meillä oli kaksi kuusta, toinen tekokuusi Hgissä ja toinen pystytettiin kotiimme Kuopioon joulun jälkeen uuden vuoden ja loppiaisen iloksi. Kotikuusemme oli pienempi kuin vuosiin. Aiemmin meillä oli yli neljämetrinen kuusi. Nyt vain yli kaksimetrinen. Kuuseen laitoimme nyt vain ja ainostaan punaisia koristeita, joten puolet koristeista jäivät laatikkoon. Nyt podetaan tauteja ja nautitaan hiljaisuudesta ja lumitöistä!?

Hyvää uutta vuotta 2023!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan