Uusi vuosi, uudet toiveet eikä yhtään lupausta


Taas on vuosi kierähtänyt tähän pisteeseen. Viime vuonna ei kukaan olisi uskonut, mitä kaikkea Euroopassa tapahtuu koronan jälkeen helmikuussa 2022. Sota, Ukrainan "erikoisoperaatio"!! Kolme vuotta sitten 2020 olimme Kanarialla helmikuussa ja korona oli vain pieni aavistus pahan epidemian alusta. Lapsemme lähetti viestin, varokaa; korona on jo siellä naapurisaarella. Mikä kauhea maailman laajuinen epidemia siitä tulikaan! Kaikki tuntui epätodelliselta, mutta kun historian kirjoja lukee, kaikki on maailmassa mahdollista. Sitran tulevaisuuden tutkijan mukaan nytkin pitää varautua kaikkeen. Mitä vain voi tapahtua.

Korona pisti ihmiset polvilleen, mielenterveys koki kovia, mutta muuttiko korona Putininkin siellä bunkkerissaan? Mistä tuo paholaisen pahuus sai alkunsa? Oliko joku lääkitys syynä vai oliko hänellä vain liikaa aikaa piirtää maailman karttoja uusiksi? Leikkiä Pietari Suurta? Miten ihmisen pahuus ja tyhmyys voi tiivistyä niin kauheaksi raakuuden ilmentymäksi Ukrainassa? Kysymyksiä, kauhistelua, siunailua, pohtimista, sitä on riittänyt meillä jo monta vuotta. Maailma ei viisastu, ihminen ei viisastu. Miksi tyhmät saavat olla maiden johtajina? Ja nyt vielä saadaan kokea sähkön hintojen nousut, energian säästöt, kaiken mahdollisen tarpeellisen kallistumiset. ÄÄÄHH! On tässä kestämistä! Kaikilla suomalaisilla. Välillä voisin kirota, mutta en nyt kuitenkaan siihen alennu. 

Lupauksia en tee tänä vuonna ollenkaan, kun ne ovat aivan turhia. Mutta toiveeni  tälle vuodelle. Itselle ja perheelle erityisesti terveyttä, viisautta, tasapainoa ja iloa elämään. Mutta suurimmat toiveeni ovat kyllä nyt maailman laajusia. Rauhaa, rauhaa ja vielä kerran rauhaa. Köyhyyden karkoitusta ja ihmisten auttamisen lisääntymistä. Pahuuden karkotusta ja rikollisuuden estämistä. Viisautta päättäjille, rakkautta ja hyvyyttä sydämiin. Luonnon ymmärtämistä ja siinä tasapainon löytämistä talouden kanssa. Ilmastotekojen järkevyyttä ei vain omalle maalle, vaan erityisesti moneen suurvaltaan. Pieni Suomihan tekee aina enemmän kuin muut tunnollisena luonto-oppilaana. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan