Pitkä avioliitto on kuin onnistunut yhteinen yritys

Jos olisin pappi ja pitäisin puheen nuorelle parille, kertoisin onnistuneen avioliiton salaisuudeksi sen, että sitä pitää hoitaa kuin yhteistä yritystä. Tietysti minulla on vain omakohtainen yli kolmenkymmenen vuoden kokemus avioliitosta. Ja kokemus vielä yhteisestä perheyrityksestä. Ne voi oikein hyvin yhdistää. On tyyntä ja myrskyä, tulee menetyksiä ja voittoa. Virheitä tulee tehtyä, mutta niistä pitää oppia. Eikä pidä pienistä masentua.  Pienistä sanomisista ei pidä suuttua eikä välittää. Vuodet ovat kovin erilaisia. Tulosta tulee tai ei tule. Välillä on porukkaa enemmän ja välillä ollaan kaksin. Työssä pitää huomioida kaikki osapuolet, pitää suunsa supussa, varoa sanomisiaan, kunnioittaa toisten näkemyksiä, yrittää olla ahkera ja huolellinen. Toiselle pitää antaa tilaa ja vapautta omiinkin menoihin.  Samat asiat pätevät avioliittoon. Tunteita pitää olla mukana, mutta järki päässä ja jalat maan pinnalla. Talonpoikaisjärki auttaa monessa asiassa. Sisulla ja ahkeruudella viedään monta asiaa eteenpäin ja yhteistyössä on aina voimaa enemmän  kuin yksinyrittämisessä.

Lähipiirissämme ja ympärillä näkee monenlaista liittoa. On niitä pitkiä ja onnellisia liittoja. Sitten on liittoja, joissa ollaan koko ajan mustasukkaisia tai kontrolloivia, joko mies tai nainen. Mustasukkaisuus on aina raskasta, jopa katsottavaa tai kuultavaa. Sitten on liittoja, joissa on pystyssä vain kulissit. Mies tai nainen elää omaa elämäänsä ja toinen vain sopeutuu kiltisti osaansa. On uusperheitä ja sinkkuperheitä eli mies tai nainen on heittänyt puolison ulos pellolle tämän hoidettua tehtävänsä eli lapset on saatu tehtyä ja kasvatettua. Moni elää yhdessä velvollisuudesta tai lasten takia. Monen eronneen uusperhe ei pysy kasassa, kun löytyy taas se uusi kiinnostava ihminen.  - Jos on onnistunut löytämään puolison, jonka arvomaailma on lähes samantapainen, on todella onnekas.

Sitten on eroja ja eroja. Toiset parit tajuavat viimeinkin erota - onhan se huomattu, miten vaikeaa on yhdessä olla vaikeuksista huolimatta. Ja toiset erot tulevat täysin yllätyksenä - mikähän ihme niille nyt tuli. Ja meidän ikäiset parit, joilla lapset lentävät maailmalle, alkavat pistää puolisoaan suurennuslasin alle. Huomataan vikoja, joita ei muka ennen ollut. Alkaa jatkuva toisen nokittelu. Jokainen meistä on vikoja täynnä, täydellistä ei ole. Omassa itsessäkin on aika usein jotain vikaa. Suuripiirteisyys auttaa ja huumorintaju. Vielä niistä lukuisista viidenkympin villityksen eroista, kun niitä riittää tosiaan. Se oli jo jossain vaiheessa kuin maniaa, ihan kuin kulkutauti. Yks sun toinen alkoi katsella toisaalle, lähinnä tietysti niitä nuorempia. Osa tuli katumapäälle ja suri eroaan ja omaa tyhmyyttään. Osa on jo palannut entisen vanhan vaimon luo, kun huomasi että vanhassa on se vara parempi. On sekä miehiä että naisia joita se villitys riivaa. Tuntuu, että järki katoaa, kun tulee viidenkympin ikä. Kai se sitten tulee joskus se vanhuus ja viisaus.

Huh-huh! Tästähän tuli oikein sunnuntain saarna. No - välillä pitääkin saarnata oikein kunnolla! Tästä aiheesta voisin tehdä vaikka kirjan, kun on tuota kokemusta ja näkemystä...mutta jokainen eläköön elämänsä, miten tahtoo. Ainutta oikeaa tapaa elää ei oikeasti ole olemassa. Hyviä neuvoja voi jokainen jakaa, jos niitä on.  

Kommentit

mummeli sanoi…
se on varmaan ikuisuuskysymys tuon pitkän liiton salaisuus. varmaan monelaista salisuutta niissäkin on. Oma liittoni kesti piirun verran vaille 50 vuotta. juhlia jo silloin suunniteltiin kun kaikki muuttui. Jäin yksin. Mutta ei siinä liitossa ollut sen kummenpaa salisuutta kuin välillä riideltiin ja taas sovittiin. rakkausikin muuttui vuosien saatossa kiinteäksi yhdessäoloksi. Erottamattomat olimme loppuun asti.
Onnea teidänkin jo pitkän liittonne jatkoon!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevät keikkuen tulevi

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Ajatuksia tähän aikaan