Annin aatoksia

Elämästä ei koskaan tiedä - Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää (Eeva Kilpi) Kaadu  usein, eteenpäin ja innolla.  Älä kadu.  Älä ryve.  Erehtyväisyys on hyve. Elämä on  suuri seikkailu  kohti uusia,  kauheita, kauniita   virheitä. (Tommy Taberman) Mitä toivoisin tältä uudelta tulevalta vuodelta? Paljonkin! Tämä mennyt vuosi on ollut tosi raskas, kun menetin rakkaan äitini, jouduin tapaturmaan tai oikeastaan kahteen, sairastelin, menetin taas uskoni ihmisiin, kärsin koronasta. Jos osaisin, itkisin nyt suuren määrän itkuvirsiä saaden kaiken surun ja harmin ulos sielustani. Mutta onneksi on tapahtunut hyviäkin asioita vastapainoksi kaikelle ikävälle. Uusi vuosi on täynnä toiveita, uskoa parempaan tulevaisuuteen, uskoa ihmisyyteen, hyvyyteen, rakkauteen. Lupauksia en enää tee, se on aivan turhaa! Toiveitteni lista on pitkä ja loputon, jopa epätodellinen. Ensiksi tulevat mieleen ne vakavat ja hartaat toiveet eli sydämeni syvimmät toiveet ja sitten toissijaiset unelmat.  Vakavat toiveet

Nyt kun muistelen elämäni jouluja, niin parhaitahan ne olivat joulut maalla oman rakkaan lapsuuden perheeni kesken. Perheemme oli aika suuri, isä, äiti, kotona asuva ukki, viisi lasta, lähellä asuvat ja kaukanakin asuvat mummi, tädit ja sedät kuuluivat kiinteästi perheeseemme. Kaikkiin oli läheiset välit ja he kaikki kuuluivat sukuumme. Jouluna oltiin suvun kanssa paljon yhdessä. Tavattiin serkkuja ja sukua, vaihdettiin lahjoja, jotka olivat 50-60-luvulla vaatimattomia sodan jälkeisinä jouluina. Ostettiin yleensä aina jotain tarpeellista tai suklaata. Täti etelästä oli usein joulun ajan, pyhinä kävivät muut vieraat. En muista joulustressistä mitään. Kai sitä oli äidillä, muttei se näkynyt tai kuulunut. Mitään kovaa jouluhössötystäkään en muista, joulu tuli ajallaan ja vaihtui nopeasti uuteen vuoteen. Meno oli aika rauhallista siihen vuoden aikaan maalla muutenkin, kun syystyöt oli tehty ja alkoi rauhallinen talvikausi. Äiti alkoi laittaa jouluruokia vasta jouluviikolla, sitten kun kasv