Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2019.

Last Christmas

Kuva
Kävin eilen katsomassa ystäväni kanssa elokuvan Last Christmas. Ensin ajattelin, että se on hömppä-nyyhkyleffa, mutta olihan se sitäkin, mutta silti täynnä tärkeitä teemoja Lontoon ja suurkaupunkien ihmisten elämästä. Kadulla elävät kodittomat, maahanmuuttajat, brexit, joka kohta on totta, olivat elokuvan aiheita. Ja vakava sairaus, joka usein muuttaa ihmistä, niin tässäkin. Kodittomien yhteishenki voi olla hyvä, kun kaikki ovat samassa tilanteessa. Käsikirjoitus oli näyttelijä Emma Thompsonin, joka myös näytteli äidin osaa. Elokuva oli aika yllättävä, koska loppuratkaisu oli aika erikoinen, ja joku mietti, että katsojaa nyt kyllä huijattiin. Mutta elokuvassa kaikki on mahdollista. Käsikirjoitus on elokuvan tärkein osa ja tässä kyllä onnistuttiin.  Eniten jäin kuitenkin miettimään niitä ihmisiä, joilla ei ole omaa kotia. Lontoossa heitä on paljon, mutta heitä on Suomessakin. Ihmisten pitäisi osata olla kiitollisia siitä, että on koti ja työpaikka. Tai jos ei ole työtä, on kuit

Taide ja kulttuuri piristää elämää

Kuva
Kun on alkutalvi ja pimeää, elämäänsä voi piristää monin tavoin. Vietän pitkiä aikoja pääkaupungissa, koska perheemme ja sukumme pääjoukko elää nyt siellä suunnalla. Talvi on siellä leppeämpi, lunta ei juuri ole, mutta sade on useimmiten tähän aikaan vettä eikä lunta, kuten täällä Savossa. Voisihan siitä masentua, mutta itse en näe masentavina pimeitä aikoja, vaan lepokautena. Helsingin kulttuuritarjonta on aivan toista luokkaa kuin täällä kotikaupungissamme. Hgissä on teatteria, konsertteja, taidenäyttelyjä, monet mielenkiintoiset museot ja upea kirjasto Oodi. Sekä mahdollisuus harrastaa opiskelua, jota aina itse teen, jos vaan jää aikaa. Ilmaisiakin paikkoja kulttuurin harrastamiseen löytyy vaikkapa Musiikkitalosta. Itse olin jo nuorena Hgissä  kova kulttuurin harrastaja, kävin jopa oopperassa, konserteissa, museoissa ja näyttelyissä. Viimeksi vietin kuukauden pääkaupungissa, kun saimme taas uuden ihanan lapsenlapsen. Mutta kaikki muu aika joka jäi, tuli käytettyä kulttuurin pa