Annin aatoksia

  Jokaisella ihmisellä on oma sielunmaisemansa - näin sanotaan. Ja useimmiten se on siellä, missä sielu ikään kuin lepää tai onko se nyt sitten ihmismieli. En tiedä vieläkään, missä sielu on. Minulla ne mielenmaisemat ovat erityisesti lapsuuden ja nuoruuden maisemat, mutta myös nykyisen kotiseudun maisemat tai vaikkapa lempimaani Italian huikeat maisemat ovat upeita. Parhaita hetkiä lapsuudesta olivat sunnuntaiset kiireettömät retket kesällä perheen kanssa veneellä saareen tai puron rannalle niitylle  tai mukavat yhteiset marja-sienimatkat metsään eväineen. Myös kotona asuvan ukin kanssa yhteiset kävelyretket kotipaikan ympärillä luontoa tutkaillen olivat jo lapsena hyvin tärkeitä. Nautimme yhdessä niistä kävelyretkistä ja opimme luontoa.  Maisemat talvella tai kesällä jäävät erityisesti lapsuudesta mieleen äärettömän yksityiskohtaisesti. Maisemat, tärkeät rakennukset, tunnelmat, joita siellä koki jäävät syvälle mielen sopukoihin.  - Puolisollani mieluisia mielenmaisemia ova

  Eilen kävimme katsomassa Tuntemattoman sotilaan. Olihan se vaikuttavaa kuvausta sodasta ja miehistä, nuoremmista ja vanhemmistakin. Tuskaa, pelkoa, kipua, väsymystä, kaipausta kotiin. Isästä, joka taistelee menetetyn kotitilansa ja perheensä  puolesta. Eero Aho Rokkana oli hyvä valinta. Hän tuo elokuvaan syvyyttä ja tunnetta, jota vain hän pystyi isän ja sotilaan hahmona tulkitsemaan. Suomalainen mies ja isä, heitä menehtyi sodissamme paljon. Voin vain kuvitella, miltä omista ukeistamme ja mummeistamme tuntui sodan aikana. He eivät juuri paljon jaksaneet kertoa sodasta, hyvä kun selvisivät. Elokuva on vain pieni pintaraapaisu todellisuudesta. Sodan kokenut ikäpolvi jaksoi kuitenkin uskoa huomiseen. Yhteishenki sodan jälkeen oli hyvä ja Suomea rakennettiin uudelleen kovalla työllä. Monen läheisen sukulaisen kertomukset sodasta kuitenkin vaikuttivat paljon lapsuuteeni. Pelkäsin sotaa, näin painajaisia. Sodan mielettömyys on aina ajankohtainen aihe.   Isänpäivänä muistelen omaa