Isänpäivänä tai kaikkien isäinpäivänä

 

Eilen kävimme katsomassa Tuntemattoman sotilaan. Olihan se vaikuttavaa kuvausta sodasta ja miehistä, nuoremmista ja vanhemmistakin. Tuskaa, pelkoa, kipua, väsymystä, kaipausta kotiin. Isästä, joka taistelee menetetyn kotitilansa ja perheensä  puolesta. Eero Aho Rokkana oli hyvä valinta. Hän tuo elokuvaan syvyyttä ja tunnetta, jota vain hän pystyi isän ja sotilaan hahmona tulkitsemaan. Suomalainen mies ja isä, heitä menehtyi sodissamme paljon. Voin vain kuvitella, miltä omista ukeistamme ja mummeistamme tuntui sodan aikana. He eivät juuri paljon jaksaneet kertoa sodasta, hyvä kun selvisivät. Elokuva on vain pieni pintaraapaisu todellisuudesta. Sodan kokenut ikäpolvi jaksoi kuitenkin uskoa huomiseen. Yhteishenki sodan jälkeen oli hyvä ja Suomea rakennettiin uudelleen kovalla työllä. Monen läheisen sukulaisen kertomukset sodasta kuitenkin vaikuttivat paljon lapsuuteeni. Pelkäsin sotaa, näin painajaisia. Sodan mielettömyys on aina ajankohtainen aihe.

 

Isänpäivänä muistelen omaa isääni. Hän oli nöyrä, lempeä, joskus tiukkakin isä. Hänellä oli arvot kohdillaan. Hän eli itse kuten meitä lapsiaan opetti. Ahkeruus, rehellisyys, nöyryys, isänmaallisuus. Monet arvot siirtyvät sukupolvelta toiselle huomaamatta. Hän koki monia asioita elämässään pitkän elämänsä aikana. Äidittömyyden, sodan, kovan työn teon, perheen ja ukkina olemisen. Lapsena tuntui, että hän oli aina töissä, joita maalla riitti. Voin olla ylpeä omasta isästäni ja muistella häntä hyvänä isänä. Hyvää isänpäivää kaikki isät!