Annin aatoksia

  Olen harrastanut akvarellimaalausta jo jonkin aikaa. Tänään maalasimme eläimiä. Maalasin Hannu Hautalan kuvan innoittamana porotokkaa.  Poro on mielestäni yksi kauneimpia eläimiä, joita näkee Suomen luonnossa. Kun liikumme pohjoisessa, niitä on jokapaikassa varsinkin syksyllä, kun käymme vaeltamassa. Viimeksi olimme syksyllä Kuusamossa ja Sallassa. Silloin porot juoksivat koko ajan tielle ja piti jopa pysähtyä välillä. Näytti että hirvaat tulevat autoa puskemaan, kun niillä oli rykimäaika. Koko ajan sai varoa poroja. Vaaleat porot erottuvat, mutta tummemmat porot on vaikea erottaa tiestä. Muutama äkkipysähdys tuli. Onneksi ei porokolaria. Näimme hirvikolarin, kun tulimme Riisitunturilta. Nuoripari oli ajanut kolarin, kun hirvi tuli metsästä. Auton etuosa ja ikkuna olivat rikki. Onneksi se ei sattunut meille. Olihan se järkytys nuorille, kun isän auto meni korjattavaksi.  - Poroja on aivan liikaa Lapissa. Niitä saattoi nähdä jopa satoja samalla pellolla ruohoa syömässä. ...

Tuo äidin ja lapsen menehtyminen joulun jälkeen on yksi surullisimmista uutisista pitkään aikaan. Miksi näin ikävästi kävi? Miksi pitää etelän ihmisen lähteä uhmaamaan Lapin kovia luonnon voimia ja etsimään rajojaan? Ollaanhan me kaikki tietysti erehtyväisiä. Luontoa pitä osata lukea merkeistä. Mikä ajaa ihmisen seikkailemaan ja suuntaamaan kohti vaaroja? Sitä olemme miettineet koko viikon ajan. Onko ihmisten elämä liian helppoa, kun pitää etsiä vaikeuksia ja kokeilla, jos tästä nyt vain kuitenkin selviäisi? Eivät pohjoisen ihmiset mene pahoihin paikkoihin, vaan ennakoivat yleensä ne. Sumeneeko järki intohimon edessä? Ihminen on joskus käsittämätön olento. Ja kovin erehtyväinen.  Rauha ja siunaus äidin ja lapsen perheelle. Rauha heidän muistolleen. Ei ole perheellä eikä läheisillä varmaan helppoa ymmärtää äidin ja lapsen menetystä. Syyllisyys kalvaa varmaan kaikkia läheisiä. Olisinko voinut tehdä jotain tapahtuman estämiseksi? Mikä ajaa ihmiset vaeltamaan vaikeissa paikossa kuten v...