Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2023.

Joulumuistoja

Kuva
Mikähän olikaan ensimmäinen joulumuistoni maalta? Ehkä se oli se joulupukki, joka oli vähän pelottava. Ei todellakaan kiltinnäköinen punanuttu, vaan vahamainen pahvinaamainen möreä ukko, naapurin Otto, jolla oli musta kääntöturkki ja vanha karvareuhka päässä.  Ja oikeasti se kysyi heti tuvan ovella, onko täällä kilttejä lapsia? Onneksi sillä ei ollut kuitenkaan risuja mukana. Lahjat olivat yleensä tarpeellista käyttötavaraa, joskus kirjoja ja pelejä, joskus nukkejakin. Tuossa kuvassa oleva pukki on varmaan isäni korvista päätellen ja kun sillä on naruvyö ja punainen lakki (tätini tekemä) sekä tutut työrukkaset. Meidän pukilla oli myös aina kello, joka kuului jo kaukaa pihamaalta, kun pukki lähestyi taloa. Se kellon kilinä oli osa suurta  jännitystä. Lahjat joulupukki veti aitan suunnalta vanhalla vesikelkalla tuvan oven eteen. Lahjatoiveet oli kirjoitettu yhdessä kirjeeseen, joka laitettiin pukin takana olevan pihlajan koloon ja siitä se kirhe hävisi!  Tässä näyttää kummitäti olevan pu

Joulu valmistuu vähitellen

Kuva
Joka joulu valmistan yleensä kaikki ruuat itse, mutta nyt yleiskuntoni on aivan käsittämättömän surkea tämän hirveän koronan takia ja ostan siis suurimman osan jouluruuista. Eli kalliiksi tulee joulu koronan takia. Joulusiivouksen teetin onneksi jo ajoissa. Haluan tervehtyä nyt aivan rauhassa. 8-kiloisen kinkun paistan ajoissa leivinuunissamme. Kinkkua ei voita kyllä mikään muu ruoka. Siihen kun lisukkeet ja hyvä sinappi, niin on se vaan hyvää. Kinkku maistuu hyvin koko perheellemme jouluna ja vielä sen jälkeenkin. Loput kinkut pakastan pieninä palasina ja teen niistä pulled porkkia leivinuunissamme talven aikana. Lahjat hankin aina ajoissa ja suurin osa niistä onkin jo paketeissa. Kalliita lahjoja emme ole koskaan ostaneet. Kaikkea pientä tarpeellista ja hyödyllistä. Lapsille ja lastenlapsille jotain mukavaa ja iloa tuottavaa. Itse teen jotain, mutta vain  jos jaksan. Lahjoja tärkeämpiä ovat tunnelma, yhdessäolo ja jouluruuat. Ja suklaa sekä erityisesti ne muut herkut! Ja joulumusiikk

Joulukortit

Kuva
Olen tänä vuonna maalannut tai piirtänyt itse lähes puolet joulukorteistamme, joita lähetämme uskollisesti niille, jotka lähettävät niitä meille, mutta myös monille, jotka eivät muista meitä kortilla. Olen säilyttänyt kaikki saamamme joulukortit ja kyllä tuli tippa silmään monta kertaa, kun niitä kävin läpi. Monet ihanista tädeistä ja sedistä ovat jo kuolleet. Monet puolisot ovat menehtyneet. Jotkut serkutkin ovat menneet muille maille. Omat vanhemmat, veljeni, mummini, ukkini,  kummitäti, kummieno, hyvin rakkaat tädit ja sedät. Oli kortteja naapureilta, jotka ovat kadonneet jonnekin tai muuttaneet ja yhteydenpito ei enää toimi. Monet olivat tehneet ihania kortteja itse. Monissa korteissa oli suloisia lapsia ja lemmikkejä. Itseotetut valokuvakortit kertovat paljon lähettäjistä.  Eniten harmittavat ne itselle tärkeät ihmiset, jotka eivät enää lähetä kortteja. Niitä on suvussa ja ystävissäkin, kun halutaan haudata ystävyys tai sukulaisuus kokonaan unohduksiin. Joulu on kuitenkin muistami

Pahoinvointialue

Kuva
Miten tässä näin kävi!? Koko Suomen terveydenhoito on ongelmissa. Soteuudistus piti olla menoa parempaa kohti. Nyt kaikki puhuvat vain pahoinvointialueesta, vaikka tämänhän piti olla hyvinvointialuetta. Tämä koronarokotusepisodi on ollut kyllä vailla vertaistaan. Emme ole kumpikaan saaneet rokotuksia, kun aikoja ei vain saanut! Nyt sitten vain sairastellaan, samoin moni läheinen. Minä olen ollut kohta viikon vuodepotilaana, kovassa 40 asteen kuumeessa, mutta onneksi miehelläni on lievempi versio. Tuntuu, ettei yli 65-vuotiasta yhtään välitetä, he saavat sairastaa ja sitten sitä vanhemmat joutavat kuolla pois. Raakaa ja tunteetonta touhua! Ei tämä Ukrainan sodastakaan voi johtua! Entäs nämä sairaaloiden leikkausjonot! Huh-huh! Mieheni piti mennä vuosi sitten leikkaukseen, kun kivut olivat tosi kovat. Ensin tietysti mentiin julkiselle puolelle. No, hoitava lääkäri sanoi, että nyt on ainakin puolen vuoden jono, kun ei ole leikkaavia lääkäreitä. Kivut alkoivat olla sitä luokkaa, että jonot

Koronan aiheuttamia ajatuksia

Kuva
Kun kuume nousee yli 40 asteen, niin olo on kuin olisi joku toinen ihminen ja leijailisi jossain muualla. Ajatukset lähtevät laukkaamaan aivan outoja ratoja. Ensin tulevat omat syytökset ja sitten kaikki negatiiviset ajatukset aivan kuin olisi kuolemaa tekemässä. Miksen pitänyt maskia Espanjan lennolla, miksi menin harrastusryhmäni rivitanssiin, kun oli outoja tuntemuksia, miksen tehnyt testiä aiemmin, miksi en mennyt jonottamaan walk in-rokotusta aamulla klo 8 ja vaikka mitä muuta miksiä. Miksi en saanut rokotusaikaa, vaikka olin miten ajoissa? Miksipä miksi ja juuripa siksi! Eniten suututti tosiaan tämä meidän uusi rokotussysteemimme. Senkin soteuudistus! Kaikki sujui ennen paremmin, ei ollut ongelmia piikin saamisen kanssa. Pitäisiköhän korjata nyt virheitä? Kummallista, kun korkeimmassa kuumeeessa alkaa käydä läpi omaa elämäänsä, ensin kaikki mahdolliset epäonnistumiset elämässä ja sitten vasta tulee miettineeksi, teinköhän minä mitään edes oikein. Itsesääli on nyt voimakkain tunne

Miksi venäläiset valehtelevat?

Kuva
Miksi valehtelu kuuluu venäläiseen kulttuuriin? Putin valehtelee kansalle. Totuutta vääristellään. Rehellisyys, sehän ei onnistu Venäjällä. Tuntuu pahalta, kun kansa uskoo Putinin ja hänen tukijoukkojensa valheisiin. Mitä he hyötyvät? Suhteet länteen ovat menneet. Sitäkö he tahtovat? Kauppasuhteita ei ole. Miehet kuolevat aivan turhaan sodassa, jota ei muka ole.  Äitini isä siis ukkini,  maanviljelijä, teki talvet savottatöitä hevosellaan  rajan tuolla puolen metsissä. Hän sanoi jo aikoinaan, että venäläiseen ei voi luottaa. Kun käännät selkäsi, kirves on hävinnyt! Rehellistä venäläistä on vaikea löytää. Mistä se johtuu? Eihän sillä tavalla luoda hyviä suhteita.  En voi ymmärtää Putinin syytöksiä, että ukrainalaiset ovat natseja. Mitä ihmettä? Mikäs Putin itse on? Diktaattori ja täysin tunteeton, kovanaamainen lasten ja naisten tappaja. Ahne hallitsija, joka toivottavasti kaatuu omaan miekkaansa. Miten ihmisestä tulee kova ja täysin tunteeton? Rauha maassa ja ihmisille hyvätahto ovat l

Krista Kiurun syy

Kuva
Nyt se sitten iski, se riivatun korona minuunkin eka kerran! On tosi kova tauti, kun kuumetta yli 40! En ehtinyt saamaan edes viimeistä rokotetta, kun tämä hyvinvointialue on muuttunut Savossa pahoinvointialueeksi Kristan uudistusten takia! Aikoja ei saanut ennenkuin ensi viikolle ja se oli nyt myöhäistä. Soteuudistus meni metsään. En voi ymmärtää, miten tämä terveydenhoito ja sen laatu laskee koko ajan  kuin lehmän häntä. Kuume on kova 40.2, jonka sain kyllä lääkityksellä alas välillä, mutta kohtahan se varmaan taas nousee. Olo on kuin mankelin läpi olisin mennyt. Nenä vuotaa ja yskittää. Kaikki menot on nyt peruttu ja vaaka-asento on paras. Kyllä voi olla elämä kurjaa! Kun ei saa rokotteita ajoissa, niin avuton tässä sitten on. Tauti tuli joko etelän matkalta tai Helsingistä, mutta jostakin muualta kuin kotoa. Olen ottanut kaikki rokotteet tähän mennessä ja nyt kun en saanut ajoissa piikkiä, näin sitten kävi. En ymmärrä, miten tämä rokoteorganisointi on näin surkeaa! Ulkomailla ei ol