Annin aatoksia

Korona-uutisiin tulee ähky ja kyllästyminen. Korvat eivät kestä enää koronaa. Itseään pitää alkaa jo vähitellen suojella tämän vaikean poikkeusajan vyöryvästä uutistulvasta. Psyyke ei kestä, jos ajattelee vain koko ajan koronaa. Pään sisällä ajatukset alkavat helposti paisutella asiaa puoleen tai toiseen. Ihmismieli on kummallinen. Välillä vähätellään asiaa, välillä suurennellaan. Uutisointi noudattaa samaa kaavaa.  Nyt on löydettävä muuta ajateltavaa ja erityisesti muuta tekemistä. Onneksi sitä on aika paljon, kun alkaa tarkastella ympäristöään. Tekeminen on terapiaa. Ja musiikki. Mediat on hyvä välillä laittaa kokonaan kiinni. Tietotulva turruttaa. Se on myös raskasta, jos lukee kaiken tiedon ja uutisoinnin. Mikä on totta ja mikä lähellä tai kaukana totuudesta?? Tähänkin alkaa jo tottua, hiljaiseloon. Niin sopeutuvainen on ihminen! Kohta tämä epänormaali onkin normaalia. Välttelemme kaikkea, ihmisiä, naapureita, tapahtumia. Vieläköhän kauan? Meneehän tämä näinkin. Päivä kerr

Hidastetussakin elämässä aika kuluu yhtä nopeasti  kuin normaalissa arjessa. On aamu, herätään, syödään aamupala, luetaan lehdet, sitten virittäydytään päivään, maksetaan laskut ja tehdään työjuttuja päätteellä, räplätään taas aivan liikaa kännykkää, katsotaan ulos mikä on sää, lenkkeillään tai puuhaillaan puutarhassa tai mökkeillään. Soitellaan puheluita, laitetaan viestit, katsotaan kevään tuloa, haaveillaan paremmasta, surraan tätä päivää, ollaan välillä epätoivoisia. Laitetaan ruokaa, käydään kaupassa. Ulkoilun takia uni on nyt parempaa ja olo kuitenkin hyvä, kun onneksi ollaan terveitä, eikä ole vakavia sairauksia. Joskus aamuisin herään epätodelliseen oloon, missä olenkaan?!  Huh-Huh! Onko tämä totta? Aurinko paistaa kuitenkin, linnut laulavat taas.  Elämä jatkuu. Tottahan on, että täällä kotona keskustellaan koko ajan koronasta. Ihmetellään toimia, joita ei tehty nopeasti, kuten lentokenttävalvonta tai Ryan Airin suorat lennot ja niiden lakkauttamisen hitaus Bergam

  Nyt on aikaa...vaikkapa kirjoittaa.  Suuri ja käsittämätön selviytymistapahtuma on nyt menossa  maapallolla. Ensin oltiin huolissaan ilmastosta, mikä oli aivan oikein. Nyt ollaan huolissaan pandemian takia kaikesta; ihmisistä, läheisistä, lapsista, nuorista, vanhuksista, työpaikoista, taloudesta, köyhyydestä, jaksamisesta, mielenterveydestä, lääkäreistä, hoitajista, sairaalapaikoista  ja  eniten tietysti itsestämme....luettelo on aivan loputon. Sanotaan, että lapset ja nuoret ovat maailman parhaita selviytyjiä ja niinhän he ovatkin, kun heitä tuetaan kasvussa ja kehityksessä eikä rasiteta liikaa tämän hetkisen maailman murheilla. Myönteistä ilmapiiriä voi luoda kotikaranteenissakin. Oma mieli voi olla jossain muualla, mutta turha lapsia ja nuoria on kuormittaa murheilla, he yleensä selviytyvät. Pää pysyy kasassa, kun tekee jotain muuta kuin seuraa koko ajan epätodelliselta tuntuvaa uutistulvaa. Hissukkaelämässä on hyvätkin puolensa. Voi tehdä sitä, mitä ei ole pitkään aikaan eht

Me kaikki olemme nyt oikeassa Selviytyjät-kamppailussa. Korona riehuu hurjana maailmalla ja pahiten lempimaissamme, Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa. Italia on aina ollut meille se ihana paikka mennä lomaa viettämään, mutta nyt kaikki muuttui. Voin vain kuvitella millainen tilanne siellä nyt on. Meillä on useita ystäviä ja tuttavia Italiassa. Miten he jaksavat, kun ei ole normaalia arkea? Erittäin sosiaaliset italialaiset ja espanjalaiset kun joutuvat eristykseen, se on varmaan heille todella vaikeaa. Ystävät, perheet ja suvut viettävät tosi paljon aikaa yhdessä verrattuna meihin suomalaisiin. Korona on levinnyt jo sen tähden, etteivät monet noudata sääntöjä. Tunnen sääliä ja myötätuntoa heitä kaikkia kohtaan, joita suru ja epätoivo nyt siellä koskettaa. Viime keväänä olimme Bergamossa, jossa tilanne on nyt kauhea! Kiersimme myös Lombardiassa, Milanossa, Gardalla ja nautimme ihanasta keväästä. Voin vain kuvitella, miten kauheaa siellä on nyt. Me suomalaiset olemme vanhaa metsä

Kyllä nyt meni koko maailman kirjat sekaisin! Tuntuu uskomattomalta koko korona-tilanne! Ollaan kaikki kuin maailmanlopun edellä. Virus leviää kuin olisi valtava atomipommi räjähtänyt. On syttynyt korona-sota. Minne tässä enää uskaltaa mennä? Kotona ollaan kuin vankilassa, hyvä jos kaupassa uskaltaa käydä. Sielläkin mahdollisimman nopeasti. Kaikki tilaisuudet on peruttu, elokuviinkaan tai teatteriin ei uskalla mennä. Miten ihmeessä kiinalaiselta torilta lähtee noin kauhea tauti leviämään koko maapallolle? Käsittämätöntä. Miksi siellä pitää syödä villieläimiä ja teurastaa niitä toreilla? Luulin, että kiinalaiset ovat kasvissyöjiä enimmäkseen. No, suuri kansa, kaikki kelpaa syötäväksi. Meidänkin elämän suunnat menivät aivan uusiksi. Suunniteltiin uutta häämatkaa kesällä Korfun saarelle, jossa oltiin nuorena parina häämatkalla. Sekin suunnitelma piti muuttaa. Mennään sitten mökille! Ystäväperheen piti tulla Italiasta Toscanasta lapsineen meille kesällä, mutta eihän sekään onnistu. H

Vuonna 1983 olimme ensimmäisellä oikealla etelän rantalomalla pienenä perheenä Kanarian saarilla. Olihan se valtavan mukavaa mennä kylmästä lämpimään keskellä talven pimeintä aikaa, kun Suomessa Helsingissä satoi vaan vettä. Silloin aloin ymmärtämään muuttolintuja, miksi ne lentävät uskomattomia matkoja kohti parempia säitä. Ihminen on varmaan linnun sukua ja kaipaa etelän lämpimään. Nythän on mahdollista vaihtaa maisemaa ison linnun sisällä eli lentokoneella. Ja vaikka poden jonkin asteista lentopelkoa,  on mukava aina vaihtaa maisemaa ja unohtaa tavallinen arki. Turbulenssi saa verenpaineeni aika lailla nousemaan ja koen jonkin asteista paniikkia ainakin pitkään jatkuvassa kovassa heittoisuudessa, jota tuli taas koettua oikein kunnolla, kun myrsky saapui ryminällä Atlannilta. Melkein kiljuin, kun kone vaappui koko ajan! Olihan se kyytiä, kun naiskapteeni yritti välillä rauhoitella ja onnistuikin siinä. Kerran aikaisemmin on tullut koettua sama kammottava tilanne Ateenasta tul